perjantai 23. joulukuuta 2016

Yksi yö Jouluun!


Rosolli, sienisalaatti, sillitartar ja sekametelisoppa on tehty. On joululaatikoita, kinkkua, kalkkunaa ja kaloja kaikenmoisia. Ottaen huomioon, että vietämme joulun pienellä porukalla, ruokaa on ja paljon. Lupaus ylensyönnistä on turvattu!



Lahjapaketit ovat löytäneet oikeisiin osoitteisiin, vaikka tontut aina tuovat ne tänne ja meidän täytyy ne sitten jakaa! =D


Poisnukkuneille läheisille on viety kynttilät ja hyvän joulun toivotukset. Olette sydämmissämme!

Hyvää Joulua, Äiti!
Ollaan tavattu ystäviä kuluneen viikon aikana enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä! Juotu glögiä, syöty jouluherkkuja, naurettu ja halattu. Luvattu, että yritetään tavata useammin! Joskus unohdankin, kuinka paljon meillä on ihania ystäviä. Onneksi on joulu siitä muistuttamassa!


Jouluinen sää alkaa olemaan sellainen perinteisen musta. Niin on ollut jo useampana jouluna täällä Pirkanmaalla. Viime vuoden joulukuvia voit katsella täältä . Mutta emme anna moisen pikkuseikan, kuin lumen puutteen, haitata joulufiilistämme. Tätä läpitunkematonta pimeyttä vastaan sytytämme ulos kynttilöitä, lyhtyjä ja ulkoroihuja.



Kynttilät tuovat tunnelmaa sisälläkin ja yläkerran blingbling -joulukuusi on jo koristeltu. Alakerran "the Joulukuusi" on jo sisällä, mutta taidan pitää sen verran perinteistä kiinni, että koristelen sen vasta aattoaamuna.


"Enkeli ja Demoni" sulassa sovussa!

Kuusi sai hatun latvaansa!

Kunhan sitä oli ensin mallattu Maurille! ='D

Meillä on joulukukkia tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Jotenkin olen viehättynyt valkoisista kukista, vaikka on meillä hyasinteissa vaaleanpunaisiakin. Joulutähden olen saanut pysymään nippa nappa hengissä näihin päiviin. Itsenäisyyspäiväksi sen ostin. Kaupassa siihen tarttuessani, pyysin siltä anteeksi. Sanoin, että mahdollisuutesi nähdä joulu meidän vetoisessa, pienessä puulämmitteisessä töllissä on olematon ja olen pahoillani jo etukäteen kohtalostasi. Mutta vaikka tiesin, ettei se selviä pitkään, ostin sen kuitenkin. Ja kaunis se on ollutkin!


Valkoinen amaryllis taas on ollut meillä ihan kotonaan!
On tullut aika minun ja Beiben rauhoittua Joulun viettoon. Olen niin iloinen siitä, että Joulu on nyt vihdoin täällä. Loppuu tämä itseaiheutettu hössötys ja kiire!

Laku ei ressaa!

Ja tontutkin on aikas lungisti!
Tää tonttu lähtee nyt saunaan! Beibe-tonttu istuu jo lauteilla!


LEPPÄMÄEN VÄKI TOIVOTTAA KAIKILLE BLOGIYSTÄVILLE IHANAA JA RAKKAUDEN TÄYTEISTÄ JOULUA!

Joulupukki on jo liikkeellä!


11 kommenttia:

  1. Ihania joulukuvia!
    Hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, sitä samaa.Osuit ihan ytimeen...Ja toivottavasti oli hyvät löylyt! Mukavaa joulua.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua ihanalle blogileidille! Kuin myös Beibelle ja tuolle hattupäiselle herrasmiehelle sekä rentoilevalle kissalle ja kaikille muillekin eläimillenne ja perheenjäsenille!

    Ps. Mä oon hommannu hyasintit valkoisina tai sinisinä, mutta joulutähti on mulla aina ehdottomasti punainen. :D (muita kukkia meillä ei sit olekaan)

    VastaaPoista
  4. Kivat joulukuvat! Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia jouluntoivotuksista, te rakkaat blogiystävät! Juhlinta jatkukoot....

    VastaaPoista
  6. Mukavaa Joulua teille kaikille! Meilläkin eleli joskus Lakukissa, jolla oli samanlainen valkoinen rintatupsu! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania joulukuvia! Mukavaa Tapaninpäivää ja hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, kehuista ja kommenteista! Kyllä oli mukavat pyhät, mutta huomenna arki jatkuu. Onneksi ensi viikonloppuna taas juhlitaan vuoden vaihtumista! =D

    VastaaPoista