Arkikuvia 35/52

VIIKKO 35

Köh, köh... niisk... autsista... ja rousk! Siinäpä tämän viikon teema!
Me ollaan oltu molemmat flunssaisia koko viikon. Beibe alkoi niiskuttamaan jo viikko takaperin ja räkäisyys vaan jatkuu. Meikäläinen aloitti viime viikonloppuna ja toivottavasti nyt alkaa olemaan grande final. Alkaa olemaan sellainen yskä, että rupeaisi riittämään!

Näillä mennään!

No, jottei pelkkä flunssa tekisi elämää tarpeeksi kurjaksi, on tässä ollut muutakin. Minulta lohkesi hammas ja onneksi sain siihen nopeasti apua. Kiva vaan oli käydä hampulekurilla, kun yskitti koko ajan. Mutta lääkärisetä oli reipas ja hammaskaan ei ollut pahasti vaurioitunut, joten koko homma oli ohi vartissa. Ja selvisin operaatiosta ilman suurempaa yskänpuuskaa. Huh huh!

Sen verran jupinaa hammaslääkäristä takaisin saatavasta KELA -korvauksesta; olin käynyt viimeksi kolme vuotta sitten hammaslääkärissä ihan samasta syystä eli hampaan lohkeamisen vuoksi. Hammaslääkärin taksa ei ollut kolmessa vuodessa noussut kuin 6 euroa. Mutta edelliskerralla korvauksen osuus laskusta oli reilut 35 euroa. Nyt samasta operaatiosta korvauksen osuus oli 16 euroa ja muutamia senttejä päälle. Hyvä Kela! Näin sitä kannustetaan hoitamaan itseään yksityisillä lääkäreillä.

 Näissä lohkeamistapauksissa en edes enään halua yrittääkkään terveyskeskushammaslääkäreille, koska niihin ei saa aikoja. Ei edes akuuteissa tapauksissa.
Viimeksi kun olen käynyt ihan tarkastuksessa Kangasalan terveyskeskushammaslääkärissä, minua soimattiin siitä, että käyn siellä ihan liian usein. Edelliskerrasta oli 3 vuotta! Samoin suuhygienisti ripitti minua kovasanaisesti siitä, että minun pitäisi hoitaa hampaitani itse paremmin, ettei tarvitsisi rampata niin usein hammaskivenpoistossa. Siis kolmen vuoden välein! Just, silloin päätin, että käyn yksityisellä. Siellä saan poistettua hammaskiveni ihan niin usein kuin haluan. Ja saan aikoja normikäyntejä varten myös työaikani ulkopuolella. Joten ei tule ansionmenetyksiä senkään suhteen, kun muuten joutuisi ottamaan vapaata hammaslääkärissä käyntiä varten.

Ei mennyt viikko Beibelläkään pelkässä flunssassa. Yhtenä päivän hän yritti suoristaa perämoottorin akselia vasaralla hakaten. Ja löi sillä täysiä peukaloonsa! Sanoi sattuneen niin paljon, että meinasi mennä jalat alta.
Enkä epäile yhtään hänen tuntemuksiaan! Peukku oli ihan sininen ja siinä olin pari avohaavaa. Turvotus ulottui etusormeen saakka.
Mutta suomalainen duunarimieshän ei saikkua hae! Eikä kuulemma ollut tarvettakaan, koska sormi taipui ja se mahtui töissä kumihanskaan. No, eihän siinä sitten mitään, vaikka särky oli ihan hirveä ja buranaa kului!

Tässä jo paranemaan päin!?!

Mutta ei hae suomalainen duunarinainenkaan. Joten pata kattilaa soimaa! Kyllä olen jotenkin ollut vähän vihainenkin itselleni, että olen ollut näin kipeänä töissä. Ensin olen viikkotolkulla konkannut kipeällä polvella ja nyt flunssaisena.
Eihän tästä mitään ylimääräistä palkkiotakaan saa. Saati sitten mitään kunniamainitaa, kirkasta kruunua tai sankarinviittaa. Mutta jotenkin ei ole jaksanut hakea sairauslomaa ja onneksi olen saanut olla tämän viikon keittiöllä. Siellä on ollut hieman rauhallisempaa, kun muut sairastuneet ovat olleet viisaampia ja hakeneet sairauslomaa ja näin asiakkaita on ollut vähemmän. Jos olisin ollut tuotannossa, en olisi jaksanut.

Juuri pari viikkoa sitten Yle uutisoi asiasta "Vain harva valehtelee sairastumisestaan pomolleen" . Tutkimuksen mukaan on paljon yleisempää mennä "pää kainalossa" töihin. Pelko työpaikan menettämisestä ja tieto siitä, että työkaverit joutuvat koville, saavat ihmiset menemään sairaina töihin.
Me ei niinkään työpaikkamme puolesta pelätä. Mutta kyllä minua jonkin verran mietityttää työkavereiden ylikuormittuminen muiden sairastaessa. Samat hommat joudutaan tekemään puolta pienemmällä porukalla, niin onhan se kovaa. Ei sellaista kukaan pitkään jaksa!

Yrittäkäähän Te siellä pysyä terveinä ja älkää teloko itteänne!