sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Arkikuvia 36/52

VIIKKO 36

Jo on ollut taas viikko! Siihen on kyllä mahtunut monenmoista; elämää, kuolemaa ja paljon, paljon siltä väliltä. Otetaan nyt tälläinen "Paljon kuvia vähällä selostuksella" -tyyppinen viikkokatsaus.

Jouduin nöyrtymään ja hakemaan 3 pv saikkua ja antibiootit

Sairastamisen lomassa luin loppuun kirjan, jonka aloitin kesäkuussa.

Yskimisen ja nukkumisen välissä luin toisenkin kirjan. Samaistuin masentuneeseen päähenkilöön.

Beibe kaivautti lammen reunat, koska ne olivat alkaneet sortumaan.

Täytyy varoa, ettei mennä liian reunalle ja liukastuta lampeen.

Yhtenä aamuna oli hallaa.

Kyllä se nyt on viimeistään syksy!

Beibe on yrittänyt siivota koko viikon puimalaa. Huonolla menestyksellä!

Ollaan syöty nauriita monena päivänä. Ihan raakana rouskuteltu!

Saikku loppui ja alkoi joka päiväiset sateet!

Kävin keittiöntädin ominaisuudessa Keskon messuilla.

Jessus, mitkä mässäilybakkanaalit ne olivat!

Smoothieta, täytettyjä jalapenoja ja mozzarellatikkuja.

Pannaria ja hilloa.

Alkoholitonta olutta.

Juustoa ja kirsikkahilloa.

Vähän käsityöläisjätskejä. Toinen kippo on työkaverini.

Kävin työterveystarkastuksessa ja sorruin ostamaan ruotsalaisen lohen.

Kasvimaa pukkaa satoa edelleen!

Kuten jättimäisiä parsakaaleja! ;'D

Beibe aloitti puruvaraston oven teon.

Hain Liiteristä Beibelle pussin pistaasipähkinöitä ja itselleni kassillisen kukkasipuleita!

Ja kas, uuden kaktuksenkin ostin samalla reissulla!

Kanalassa kävi vieraita. Kanahaukka pisteli nokkaansa yhden tän kevään kananuorikoista.

Palasi vielä seuraavana aamuna. Joten, kanat eivät ulkoile ainakaan hetkeen!

Sain tehtyä inhokkihommani eli pesin kaikki ikkunat. Nyt on voittajaolo!

Aloitin yhden joululahjan. Peukalon kroonistunut jännetupintulehdus vain hieman hidastaa...

Ostin siirtotallin muutama viikko sitten.

On ollut hankaluuksia löytää sille kuljetus.

Mutta tänään se sitten onnistui ja talli tuotiin taidokkaasti meille ja mikä parasta, ehjänä!

Siinä lepää! Ja ei, meille ei ole tulossa hevosia!

Siinäpä tämä viikko tiivistettynä. Ehdittiin kuitenkin katsoa vielä pari leffaa viikonloppuna, saunoa ja kävinpä viikolla tyttärelläkin parina päivänä kahvittelemassa.

Piti tehdä kasvimaahommia, korjata satoa, laittaa kesäkukkia pois, istuttaa kanervia, siivota kasvihuone jne., jne.. Mutta olihan tätä touhua tässäkin! Uusi viikko edessä ja uudet kujeet.

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Aikamoisen toimelias viikko sinulla on ollut. Hyvät ruokatarjoilut on Keskon messuilla. Ikävä kun kanahaukka kävi vierailulla. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuviikolla olin kyllä niin kipeä ja kovassa yskässä, että ajattelin viikosta tulevan yhtään mitään. Mutta ilmeisesti kunnon lepo auttoi ja loppu viikon jaksoi olla toimelias.

      Tiesin etukäteen, että messuilla on maistiaisia tarjolla. Mutta olihan se nyt ihan överiä maistiaisten suhteen!

      Nälkäinen oli haukka, kun oli kanan lähes kokonaan syönyt ja lisää seuraavana päivänä oli väijymässä. Ymmärtää pitäisi mettän elukoita, mutta tiukkaa se on kun pihasta kotieläimiä tullaan tappamaan. =(

      Poista
  2. Paljon sait mahtumaan tapahtumia yhteen viikkoon. Hiukan säikähdin alun tekstiä kuolemasta. Ikävää, että kanahaukka vei kanan, mutta hyvä, ettei ihmisille mitään ole sattunut.
    Tulisitkos meille ikkunoita pesemään? Pääsisit tuplaamaan voittajaolon ja minun oloni helpottuisi silminnähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tosi usein sellainen tunne, ettei saa mitään aikaiseksi ja ei tapahdu mitään. Tää blogi on hyvä tapa muistuttaa itseään siitä, ettei se elämä niin pysähtynyttä välttämättä olekkaan! =D

      Joo, kanan menetys tuntuu pahalta, mutta pääasia että ihmisillä on kaikki hyvin!

      Ha ha, en nyt niin isoa sankarin viittaa himoitse, että lähtisin muiden ikkunoita pesemään. Kyllä se niin yökköhommaa on! Mutta kiitos vaan kutsusta! ;D

      Poista
  3. Juu, vauhdikas viikko...Kiva tuollanen pähkinänhakureissu. On menny ostokset ihan tasapuolisesti :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilskettä ja vilinää on riittänyt! Liiteriin ei paranisi mennä käymään ollenkaan niihin aikoihin, kun siellä on jotain puutarhaan liittyvää myynnissä. =D Nyt vaan ihmetellään, mihin noita sipuleita istutellaan ja millä ajalla!

      Poista
  4. No oot sä kyllä ihan uskomattoman toimelias!! Viikkosihan on ihan täynnä kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa. Ketä tonne talliin sitten on tulossa, jos ei hevosia???

    Voi hitsi, mä en oo muistanut jatkaa ikkunoiden pesemistä... alakerran pesin reippaasti loman alussa, ja siihen se sitten jäikin. Saa nähä viittinkö tänä syksynä ees yrittää enää..... ehtiihän tuota ensi vuonnakin!

    Mukavaa ensi viikkoa!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä nyt ihan joka viikko näin paljon tapahdu, mutta kyllä täällä yleensäkkin aikas paljon touhuillaan. Ja sitähän se elämä on, että on kivoja ja vähemmän kivoja asioita. Toivotaan nyt, että ne kivat kuitenkin pysyvät voiton puolella!

      Oon täälläkin puhunut siitä, että meidän vanha navetta on ihan purkukuntoinen. Joten, toi talli tuli tohon ihan jossain vaiheessa navetasta jäävää säilytystilaa paikkaamaan. Tai oikeastaan sillä, ettei meidän tarvi täyttää rempattua puruvarastoa ihan täyteen kaikella rojulla.
      Mutta kyllä kanitmammat ainakin muuttavat toiselle puolelle, koska nehän asustelevat siellä navetassa. Ja kyllähän kaikenlaisia suunnitelmia on...

      Mukavaa viikkoa sinullekkin!

      Poista
  5. Toi viimeisen kuvan komentti oli ihan varmasti mulle tarkoitettu. Olisin muuten seuraavaksi soittanut ja kysynyt tuleeko hevosia :D . Et kumminkaan tallia huvikses ostanut??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, vaikka esimerkiksi! ='D Vaikka ei ollut tarkoitus henkilöidä kommenttia mitenkään!

      Joo, en minäkään ihan niin tuuliviiri päätöksieni kanssa ole, että hevosia ottasin, kun juuri olen ponini kaksi kuukautta sitten myynyt. Ei se aika ja jaksaminen ole mihinkään kesän aikana lisääntynyt.

      Kyllähän ton tallin hankinta aikas "huvikseen" hankinta oli, jos totta puhutaan. Kaveri puhui, että myy tallinsa. Parin päivän päästä havahduin, että mitähän se siitä pyytäis ja onko jo ostaja valmiina. Pari puhelua, jutskausta Beiben kanssa ja kas, olin ostanut siirtotallin. Vaikka en sellaista tiennyt tarvitsevani!
      Mutta kuten tuossa kommentissani Helille kerroin, tälläisellä "ranchillä" ei ole koskaan liikaa säilytystilaa.
      Ja saattaapa tässä jotain elukkahommiakin olla. Mutta ei tehdä karitsalle karsinaa, ennenkuin karitsa on kotona, tapasi edesmennyt anoppini sanoa. Eli ei huudella asioista, ennenkuin ne todella tapahtuu, ettei tarvitse sitten selitellä! ;D

      Poista
  6. Olipa hauska kuvaus.
    Ihania eväitä, nam, tuli nälkä ja mieliteko!! Mutta voihan kanahaukka sentään.... vaikka omaa luontoaanhan se toteuttaa. Harmi silti.

    Tuo teidän lampi on sitten kiva. Meillähän on sellainen tylsä muoviallas ja olen jo jonkun aikaa pohtinut voisiko ensi keväänä kaivaa sellaisen matalamman mutta laajemman altaan, jonka vuoraisi allasmuovilla ja kivillä. Olisi koirille kiva kahluupaikka, ja ehkäpä siihen voisi jotain vesikasviakin varovasti istuttaa....

    (Niin, kuten huomaat, en ole enää kovin aktiivisesti muuttamassa mihinkään....) =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kehuista!

      Toi syöminen tuolla messuilla oli ihan mahotonta! Ei pystynyt ihan kaikkee edes maistamaan, vaikka kova olen syömään!

      Kanahaukka kyllä harmittaa! En tiedä mistä se urbaanilegenda tulee, että kukot suojelevat kanoja ja sen vuoksi joutuvat itse petojen saaliiksi. Aina kun meillä on jokin peto poikennut, kana se on ollut mikä on tapettu. Nytkin tuolla kalalassa on Synkkä-kukko ja kaksi jo isoa kukkonuorikkoa.

      Lampi on kiva ja kivempi olisi, jos siellä voisi uida. Tai miksi ei voi, mutta kun katselee sitä eliöstömäärää, mikä siellä uiskentelee, ei oikein tee mieli. On suursukeltajia, sammakoita, vesihämähäkkejä sun muita "ihanuuksia".

      Joo, heti tokassa lampea koskevassa lauseessa huomasin, että mitä, mitä! ='D

      Poista
  7. Hieno sato kasvimaalta! Mun pitäisi kans vielä pestä ikkunat, mutta äh...ei millään saa aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaa on ollut suopea tänä kesänä. Ilmeisesti ovat tykänneet viileästä ja kosteasta.

      Toi ikkunanpesu näyttäisi olevan kaikkien inhokkihomma! =(

      Poista