tiistai 16. huhtikuuta 2019

Pikku kakkosen puistossa ja vohvelikahvilassa Kuukunan kanssa!




Olin maanantaina pekkasvapaalla ja koska tyttäreni on myös maanantaisin vapaalla Kuukunan kanssa, kysyin tehtäisiinkö jotain kivaa yhdessä.
Maanantaina oli aivan upea, aurinkoinen ilma. Niinpä me lähdettiin Tampereelle Pikku kakkosen puistoon . On se, kun maalaisten täytyy lähteä kaupunkiin leikkimään! ='D




Pikku kakkosen puisto on suosittu lapsiperheiden leikkipaikka. Varsinkin kesäaikaan, se on aina ihan tupaten täynnä porukkaa.
Nythän siellä ei vielä tuotu keinuja paikoilleen, mutta kiipeilytelineet ja iiiiso hiekkalaatikko kuitenkin olivat ihan käytettävissä. Ja tietysti erikokoiset liukumäet. Puistossahan ei ole talvikunnossapitoa.


Meno on kiinnostavampaa aidan toisella puolen!


Kuukuna oli aivan ihmeissään kaupungin sykkeestä. Ihmisiä kulki koko ajan ja joka puolella. Se oli ihmeellistä pienestä pojasta. Pitkän aikaa hän vain katseli kaikkea, mutta kyllä hän sitten tajusi mikä oli homman juju ja leikki alkoi maittamaan.



Puistossa oli mukavan maltillisesti väkeä. Ilmeisesti aamumammat olivat jo käyneet lapsineen ja iltäpäivävanhemmat eivät olleet vielä tulleet. Joten kaikkiin leikkivälineisiin pääsi kivasti liiemmälti jonottelematta.



Hiekkalaatikkoleikit tuntuivat olevan kaikista hienointa. Vielä kun olisi osannut pitää lapiota oikein päin, ämpäri olisi täyttynyt helpommin!



Yksi kuitenkin asia kuitenkin meni jopa hiekkalaatikon ohi. Ja se oli puiston vieressä oleva Hämpin parkin sisäänajoramppi. Poika seisoi aitaan nojaten ja osoitti sinne päin aina kun autoja ajoi sisään tai ulos. Muutenkin autojen määrä jotenkin ihmetytti poikaa ja ne kiinnostivat häntä kovin.
Niin tai näin, saipahan poju ihmeteltävää ja me kaikki ulkoilua.



Kun kerran kaupunkiin asti lähdettiin, pitihän jossain kahvilla käydä. Puiston läheisyydessä olevalla sivukadulla on aivan ihana Tampereen Vohvelikahvila . Kävimme tässä Ojakadulla sijaitsevassa pikkukahvilassa usein silloin, kun vuokrasimme aikanaan hääpukumme läheisestä pukuvuokraamosta.

Mummun muru! <3


Vohvelikahvilassa tulee aina se ongelma, että kun tekisi kaikkea mieli! Minä valitsin savulohivohvelin ja tytär otti nutellavohvelin, missä oli myös banaania ja vaniljajätskiä. Vaihdeltiin sitten makupaloja toistemme vofluista.




Mutta myös Kuukunalle löytyi listalta oma vohveli. Sokeriton versio, mihin tuli täytteeksi raejuustoa ja mangososetta. Kaikkia pojan lempiherkkuja ja kyllä se maistuikin!




Tälläiset irtiotot arjesta lapsen ehdoilla ovat kyllä ihania. Meillä oli mukava iltapäivä yhdessä!


6 kommenttia:

  1. Ihana päivä :) Tuolla vohvelikahvilassa haluaisin kyllä päästä käymään!

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! 😃
      Tuo vohvelikahvila on menossa remonttiin lähiaikoina. Mutta toinen on Tuomiokirkonkadulla !

      Poista
  2. Olihan kiva päivä. Tuosta usein kävelin ennen ohi, nyt ei oo ihan reitin varrella kun muutin :) Ihmettelin miten aikaseen siellä oli leikkijiä talvellakin.
    Vohvelikahvilaan pitää kyllä saada aikaseksi mennä, niin näyttävät herkullisilta nuo teidän annokset.
    Hyvää pääsiäisen odotusta mussukalle ja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaten Tammelassa oleva leikkipuisto on aina porukkaa täynnä. Ainakin kesäisin, kun torilla joskus aamuisin käydään.

      Nuo vohvelikahvilat ovat ihania paikkoja . Kyllä kannattaa joskus poiketa!

      Mukavaa pääsiäisen aikaan sinulle!

      Poista
  3. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi leikkipuistossa käynyt. Ehkä ensi kesänä tyttären pojan kanssa! Se hiekkakakkujen teko on kivaa! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on meikäläiselläkin aikaa edellistä kerrasta ja vähän oli hiekkakakkujen tekotaito ruostunut! 😂

      Hyvää pääsiäistä sinulle!

      Poista