maanantai 23. joulukuuta 2019

Leppämäen joulukuuset 2019



Muistan jostain lukeneeni, että muovikuusi tulee ekologiseksi
kun se on ollut käytössä 10 vuotta. Meillä tämä täytyy vielä
joitakin vuosia kestää.


Me emme tänä jouluna tuoneet aitoa kuusta sisälle. En tiedä miksi, jotenkin ei vaan jaksanut. Olin ajatellut, että nyt kun työn rasitus on pois, teen vaikka mitä. Mutta toisin kävi! En koristellut sisällä muutamia valoja lukuun ottamatta. Ja nekin taisi Beibe pääasiassa laittaa.



Yläkerran aina vaan jatkuva remontti teki sen, että raivasin tavaroita sen verran, että mahdumme yhden yön sinne nukkumaan. Kuukunan porukka tuli meille viettämään aatonaattoa ja he nukkuvat alakerrassa.

Pihatien päähän tuli tänä
jouluna tälläinen tervehdys!


Myös isäni on luonamme aatonaaton ja syömme jouluaterian jo tänään. Isän vien illalla kotiinsa ja poikkean hautausmaalla viemässä äidille kynttilän.


Hassuttelin eräänä päivänä
tekemilläni katajakransseilla!


Aaton olemmekin sitten Beiben kanssa kahdestaan. Ihanaa! Joulupäivänä veljeni perheineen ja saamme Tokiossa asuvan toisen veljenikin luoksemme. Isäni syntymäpäiviä syömme porukalla.

Ollaan oltu taas kilttinä!



Vaikka emme tuoneet aitoa kuusta sisälle, koristelin pellon reunaan yhden kuusen ja laitoin siihen patterivalot. Kiva kun noita valoköynnöksiä saa patterikäyttöisenä ulkokäyttöön nykyään.


Nämä koristeet ovat olleet monta vuotta saunalle
koristelemassani kuusessa. Nyt sinne ei kuusta
tullut.






Talon sisäänkäynnin vieressä on koristeltuna pieni kartiovalkokuusi valoineen. Se viihtyy jo toista talvea ruukussaan.







Perinteisesti yläkertaan koristelemani valkoinen muovikuusi sai tulla kaikkien iloksi alakertaan hassun hauskoinen koristeineen. Koska koristeita alkaa olemaan jo niin paljon, niitä täytyy vähän raakata.



Ilman muuta uudet ovat etuoikeutettuja. Tänä vuonna ostin kolme possua, maissintähkän ja kiinankaalin.

Uudet! <3

Nämä ei enään yhteen kuuseen
mahdu!


Muutenkin kuusesta tuli hieman luontoaiheinen. Tammenterhoja, lintuja, ankkoja, kissa, supikoira, jne.










Mutta latvaan kuitenkin laitoin siellä joka joulu olevan hatun, sekä "Heaven and Hell" -asetelman eli enkelin ja pääkallot.




Tälläiset kuuset tänä jouluna! Mitenkäs teillä siellä? Onko aito- vai muovikuusi? Vai eikö kuusta ollenkaan?


10 kommenttia:

  1. Kiva postaus, kiitos tästä. Meillä on valkoinen muovikuusi, ollut jo monta vuotta, syynä minun astmani. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Niinhän se onkin ollut perinteinen tapa, että joka huoneessa on oma kuusi. Oikein hienot kuuset siellä on.
    Mulle ei mahdu kuusta, jos oisin saanut olisin halunnut pienen oksan maljakkoon. Nyt on vihreä ruukkuhavu, onko sypressi tai joku sellanen, hyvä kun sellasen löysin :)
    Oikein ihanaa rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on nyt ollut sellainen fiilis, etten jaksa itseäni väsyttää millään hösäämisellä. Mutta aina pitää silti vähän touhuta!

      Mukavaa joulua!

      Poista
  3. Hienoja koristeita. Meillä on pihalla monta kuusta, mutta niitä ei ole koristeltu :)
    Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukunakin tykkäsi kovasti mummulan kuusesta!

      Ihanaa joulua sinulle ja Nerolle!

      Poista
  4. ihania koristeita! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  5. Ei kuusta ollenkaan tänä vuonna. Tyttären luona oltiin aattoilta, siellä oli kuusi, tosin vähän oli unohdettu sen kastelu ja koristelukin, kun oli lasitetassilla eikä sisällä... Teidän ulos koristeltu kuusi on kiva idea!

    Mukavaa joulun aikaa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beibe just imuroi ja totesi että onpa kiva, kun ei ole neulasia lattialla. Mutta kyllä minä vähän kuusentuoksua kaipaan!

      Kivaa joulua teillekin!❤

      Poista