tiistai 25. toukokuuta 2021

Tabbouleh vuohenputkesta

 

Vuohenputkista kerätään tuollaiset vaalean
vihreät ja vielä hieman suppuiset, kiiltävät
lehdet. Ne ovat kaikkein maukkaimpia!
Muistathan, että keräät vain sellaisia
villiyrttejä, jotka varmasti tunnistat! 
Putkikasveissa on myös tappavan myrkyllisiäkin!

Meillä täällä itä-Pirkanmaalla on vuohenputken paras sesonkin meneillään. Itse pidän vuohenputken mausta enemmän, kuin esimerkiksi nokkosen. Vaikka sekin on hyvää keittona ja lätyissä (mikäpä ei olisi?), niin villiyrttipeston teen kuitenkin mieluummin vuohenputkesta, kuin nokkosesta. Nokkonen maistuu mielestäni liian "vihreältä ja terveelliseltä", kun taas vuohenputken mausta löydän persiljaa, porkkanaa ja selleriä.

Keräsin hieman ruohosipulia ja karhunlaukkaakin.
Ihan vain koska voin!

Olen parina kesänä tehnyt vuohenputkesta tabboulehia. Tabbouleh on libanonilainen ja arabialainen kasvisruoka tai -salaatti, joka perinteisesti tehdään bulgurista, persiljasta, tomaatista, kurkusta, sipulista, öljystä, mintusta ja maustetaan sitruunamehulla, suolalla ja mustalla pippurilla.
Vuohenputki sopii mielestäni erinomaisesti korvaamaan persiljan tässä ruuassa. Itse en ole henkilökohtaisesti mikään mintun ystävä suolaisissa ruuissa, joten kokeilin laittaa sen sijasta ruokaan kuorittua ja pieneksi pilkottua nuorta saksankirvelin vartta. Ja sehän olikin ihanan raikasta siinä!

Saksankirvelin varren voi kuoria samaan tapaan
kuin raparperin!

Mikseipä voisi ihan saksankirvelin lehtiäkin silputa ja laittaa tabboulehiin. Mutta omaan suuhun ne tuntuvat vähän "karvaisilta", joten varsi sopi minun suuhuni paremmin.

Saksankirveli on kiitollinen kasvatettava. Vähän
liiankin, koska leviää siemenistä ihan hulluna!


VUOHENPUTKITABBOULEH

  • 2,5 dl bulguria tai couscousia
  • 5 dl kiehuvaa vettä
  • 2 rkl öljyä
  • 5 dl vuohenputkea silputtuna
  • 1 dl ruohosipulia silputtuna
  • 2 saksankirvelin vartta kuorittuna ja pieneksi silputtuna
  • puolikas kurkku
  • 1/2-1 sitruunan mehu
  • 200 g kirsikkatomaatteja, siemenet poistettuna
  • suolaa
  • mustapippuria

Laita bulgur/couscous kannelliseen astiaan öljyn kanssa ja lisää kiehuva vesi. Sekoita, laita kansi kiinni ja anna tekeytyä 15 min. Sekoita ja anna jäähtyä.
Hienonna yrtit ja kasvikset ja lisää bulgurin/couscousin joukkoon. Lisää sitruunamehu, suolaa ja mustapippuria. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Mausta lisää tarvittaessa. Anna tekevöityä jääkaapissa pari tuntia ja nauti haluamasi ruuan lisukkeena.


Olemme syöneet tabboulehia yleensä lisukkeena. Tällä kertaa söimme sitä "harvinaisen herkun" eli uunissa paistettujen broilerin koipireisien kanssa. Niitä Beibe oli ostanut 60 %:n alennuksella. Meille ei broileria usein osteta ja jos ostetaan, niin aina alennuksesta.


Keräsin vielä viimeiset retiisit kasvihuoneesta ja kypsensin ne pannulla voissa, sekä maustoin ne kuusenkerkkäsiirapilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Lämpimät, hunajaiset retiisit ja ohjeen niihin löydät linkistä. Toimivat näköjään hyvin, kun hunajan korvaa kuusenkerkkäsiirapilla. Ja kuusenkerkän sesonkihan alkaa just nyt!

6 kommenttia:

  1. Juuri äsken päätin tehdä tänä vuonna kuusenkerkkäsiirappia. Tabbouleh on tuttu ruoka, mutta en ole kokeillut villiyrteistä, taidanpa tänään valmistaa reseptilläsi lounaaksi. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusenkerkkäsiirappi on tosi monikäyttöistä. Koulussa luokkakaverini teki näytössä jäätelöä siitä. Oli tosi herkkua!

      Poista
  2. Tabbouleh ja retiisit näyttävät herkulliselta. Menevät testattavaksi. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Minulle vieras ohje mutta uskon kokeilevani koska olemme viimevuonna alkaneet tutustua horttaan. Vuohenputki on ollut meillä myös ruokakokeilussa ja hyvää on meidän mielestämme. Olen pakastanut myös jonkinverran vuohenputkea viime vuonna. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villivihannekset ovat kivoja käyttää tuttuihin ja turvallisiin ruokalajeihin vain aineksia muuttamalla.

      Poista