perjantai 14. huhtikuuta 2023

Tintin pönttöjä ja paprikapuita

 

Ihanaa, kun voi jo ulkona maalailla!

Pikku-murut olivat mummulassa yökylässä pääsiäisenä pari yötä. Ehdittiin tekemään paljon kivoja juttuja, kuten saunomaan ja katsomaan elokuvia. Pappa myös nikkaroi muksujen kanssa parit linnunpöntöt. Ajatuksena oli tehdä pöntöt hömötiaisille. Hömötiainen on jo luokiteltu uhanalaiseksi, koska sen suosimat pesimisympäristöt on hävinneet. Metsien tehohakkuiden johdosta se ei löydä lahopuita, joiden koloihin se voisi pesiä.
Hömötiäinen on myös kovin kranttu pesimään pöntössä. Mutta toivomme kovasti, että meillä talviruokinnalla käyneet hömötiaiset löytäisivät pesäpaikan. Jos ei meidän tintin pöntöistä, niin ympäristön lahopuista. Laitomme kyllä pönttöihin ohjeiden mukaan sahanpurua, koska hömötiainen haluaa kaivaa itse pesäkolonsa. Se ei helposti huoli tyhjää pönttöä.

Pikku Omenainen taiteilee!

Lapsethan olivat ihan into piukeina tekemässä pönttöjä papan kanssa! Pappa oli sahannut osat valmiiksi ja porannut reijät nauloille, jotta pikkuisten olisi helpompi vasaroida osat toisiinsa. Pappa oli lähettänyt tyttärelle videoita muksujen puuhista. Tytärtä oli hieman kylmännyt katsella, kun toinen muksuista käytteli rohkein ottein vasaraa ja toinen piti osia yhdessä. 😂
Hyvin muksut kuitenkin saivat pönttöjen seinät kasaan. Varsinkin Kuukuna on jo niin taitava käsistään! Ja Omppu tulee hyvää vauhtia perässä.
Minä laitoin muksuille ulos maalauspisteen ja he viihtyivätkin pitkät tovit pönttöjä maalaten. Kuukuna on jo niin iso, että auttoi pikkusiskoaankin saamaan lisää väriä tuubeista. Oli ilo katsella muksujen intoa rakentamiseen ja maalailuun. 


Ensimmäistä kertaa terävällä veitsellä
työskentelyä!

Joku aika sitten Kuukuna otti ison askeleen kokkailuissaan ja käytti ensimmäistä kertaa terävää veitseä pilkkomis hommissa. Poika ei ole kovin innostunut kasvisten syöjä, mutta ainakin paprika maistuu hyvin.

Pikkusormilla on helppo tehdä kylvöjä!

Siinä suippopaprikoita pilkkoessaan hän tokaisi, että koska tykkää syödä paprikaa, niin hän haluaisi kasvattaa paprikapuun. Voi, kuinka mummun sydän läikähti! Mietiskelin, että ehkä jotain on mennyt oikein, kun 5-vuotias tietää ettei paprikaa vaan haeta kaupasta. Vaan että se pitää kylvää siemenestä ja kasvattaa.


Minunhan ei pitänyt kylvää paprikaa ollenkaan tänä keväänä. Olin ajatellut ostaa muutamia taimia valmiina. Mutta onneksi minulla oli suippopaprikan siemeniä, jotta poika sai kasvattaa itselleen (ja ehkä vähän mummullekkin) paprikapuita.
Siinä siemeniä multaan tarkasti sijoitellessaan poika tuumasi, ettei ole ennen kylvöhommia tehnytkää. Tottahan tämä olikin. Ollaan kyllä istutettu perunoita ja kaikenlaisia taimia, sekä kesäkukkia. Mutta siemeniä ei olla yhdessä kylvetty ennen.


Lupasin ottaa kylvökset ja mahdolliset taimet hoidettavakseni. Ja hyvinhän itivätkin! Komeita "paprikapuun" taimia saadaankin. Poika oli ihan innoissaan pääsiäisenä, kun näki taimet. Lupasin koulia ne isompiin ruukkuihin ja lannoitella niitä hyvin. Kotiin lähtiessään Kuukuna vielä muistutti, että mummu hoitaisi hänen paprikoitaan huolella. Voi, mikä muru!


Pappa ripusti tintin pöntötkin puihin, kun niiden maalaukset olivat kuivuneet. Sijoitettiin pöntöt meidän puimalan ja kanalan takana olevaan pieneen metsikköön. Tali- ja sinitiaiset olivat heti niitä tutkimassa. Mutta reikä taitaa olla niille liian pieni. Joten olisi kiva, jos jokin pienempi tintti niihin löytäisi. Jos ei hömötintti, niin vaikka kuusitintti.


Pitäisi tehdä vielä lisää pönttöjä, kun on noita innokkaita maalareita. Ja toivotaan paprikapuille runsasta satoa!

4 kommenttia:

  1. Kyllä, nyt toivotaan oikein muhkeaa satoa paprikapuille, kun niillä on noin ihana kasvattajakin :-) Pöntötkin on tosi hienot!

    VastaaPoista
  2. Ihania touhuujia siellä ollut. Kylläpä lähti "paprikapuut" hienosti kasvamaan.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
  3. Hyvänmielen kirjoitus. Komeita pönttöjä! Kaikkea hyvää ja menestystä niin kasvatuksille kuin poikueillekin.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihanat innokkaat apulaiset teillä ollutkin.
    Linnut kiittävät uusista asunnoistaan.
    Mukavia kevät puuhia teillä siellä.
    Aurinkoa viikkoonne!

    VastaaPoista