tiistai 26. joulukuuta 2023

Karamellipossua kinkusta

 

Kinkku jalostuu uusiin sfääreihin karamellisoituna!

Monena jouluna aikaisempina vuosina somessa on hehkutettu kinkusta tehtyä karamellipossua. Se on kuulemma parasta, mitä kinkunjämistä voi tehdä. Julkaisuissa suorastaan käsketään unohtamaan hernekeitot, pitsat ja kinkkukiusaukset ja tekemään karamellipossua. 

Mangalizan kinkku on tummempaa, kuin teho-
tuotetun sian kinkku.

Ei ole tullut tehtyä aiempina jouluina, mutta nyt päätin tehdä. Ohjeitahan on tämänkin suhteen netti väärällään ja monissa on paljon sellaisia aineksia, mitä ei meillä todellakaan kaapeista löydy. Kuten esimerkiksi hoisinkastiketta ja tähtianiksia. Inkivääriä ja tomaattipyreetä meillä joskus on, mutta nyt ei sattunut olemaan. Eikä kyllä löytynyt annoksen päälle ripoteltavaksi kevätsipulia ja tuoretta chiliä. 

Ainekset.

Välillä ärsyttääkin sellainen, että kun on tarkoitus estää jollain ohjeella ruuasta tulevaa hävikkiä, niin pitää kuitenkin käydä kaupassa ostamassa lisää aineksia. Joten tällä kertaa kolusin omat kaapinnurkkani ja sovelsin (niin kuin usein tapanani on) ohjetta niille aineksille mitä minulla oli. Suosittelen tekemään samoin!
Mutta tässäpä nyt sitten taas yksi ohje lisää netin syövereihin kinkusta tehtävään karamellipossuun!


KARAMELLIPOSSUA KINKUSTA, 2 annosta

  • 300 g kinkkua pieniksi paloiksi kuutioituna/riivittynä
  • loraus öljyä paistamiseen
  • 2 dl glögiä tai vettä
  • 2 rkl sweet chili kastiketta
  • 0,5 dl fariini- tai ruokosokeria
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl (riisi)viinietikkaa
  • 0,5 dl ketsuppia
  • 0,5 tl kuivattua chiliä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • (suolaa)

Paloittele tai riivi kinkku pieniksi paloiksi.

Sekoita kaikki kastikkeen aineet hyvin yhteen.

Kuumenna öljy pannulla ja paista kinkut
rapeaksi kauttaaltaan.

Ota kinkut pois pannulta kun ovat rapeaksi
paistuneita.

Laita kastike pannulle ja kiehuttele sitä niin 
kauan, että se sakenee ja neste haihtuu noin
puoleen.

Kun kastike on siirappimaista ja sakeaa, lisää 
kinkunpalat siihen ja sekoita. Tarkista suola.

Tarjoile heti vaikkapa jasminriisin kera. Annoksen
päälle voit ripotella seesaminsiemeniä, jotka
minä tästä nyt unohdin.

Helppoa ja nopeaa ruokaa. Ja kaiken lisäksi huippu hyvää! Niin kuin sanoin, ohjeita löytyy huru mykke kun guuglettaa: karamellipossua kinkusta. Kannattaa soveltaa olemassa olevista ohjeista itselle sopiva. Miettiä, millä voi korvata jonkin aineksen tai voiko jotain ihan kylmästi vaan jättää laittamatta. Minä esimerkiksi korvasin tomaattipyreen ketsupilla.

 Itse sovelsin tätä ohjetta . Pääasia on, että joulukinkku tulee syötyä loppuun ja ei tarvitse ostaa ruokaa varten uusia raaka-aineita kaappeja täyttämään.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Meillä joulukinkku loppui tänään. Olen aina ihmetellyt näitä 'näin käytät kinkun loput' -ohjeita. Ei ole sitä ongelmaa meillä, ennemminki kinkku loppuu vähän liian pian. XD
    T: Kaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on hyvin suunniteltu kinkun koko! Meilläkin yleensä kinkku menee leivänpäällä loppuun. Nyt halusin varta vasten käyttää osan tähän karamellipossuun ja kyllä kannatti!

      Poista