perjantai 24. huhtikuuta 2015

Maa-artisokkakakkua, vanhenevien elukoiden kunniaksi!

Kevään touhuissa, Hehkun ja Maurin syntymäpäivät lirvahtivat ohi. Ei meillä kyllä ole tapana elukoiden synttäreitä juhlia. Mutta jos satun päivän muistamaan, kyllä saatan niille jotain spessuherkkua antaa. Ja kyllähän kaikenlaiset kissan ristiäiset on aina hyvä syy itsellekin herkutella!

Hehku pari talvea sitten

Ja viime kesänä

Muistin kyllä, että huhtikuussa on synttäreitä. Mutta en muista edes ihmisten syntymäaikoja, niin ei voi vaatia elukoidenkaan synttäreitä muistamaan! Oli oikein papereista tarkistettava, paljonko ikää karvaturreille tuli. Hehku täytti 10. päivä 5 vuotta ja Mauri 15. päivä 6 vuotta. Kyllä aika rientää!

Mauri onnellisimmallaan, makaamassa "kaverin" kanssa auringossa!

Ja närsäämässä jotain!

Poseeraamisesta ei niin välitä!
Koska sattuu olemaan maa-artisokka aika, ajattelin leipasta kakun niistä. Tupla-juhlan kunniaksi! Reseptin olen ottanut joskus norjalaisen puutarhaohjelman nettisivuilta. Ja kirjoitin sen reseptikirjaani, ihan huumorilla, norjaksi! Koska en osaa norjaa, ja ruotsiakin auttavasti, osan reseptistä jouduin arvailemaan. Mutta kakku on onnistunut silti joka kerta!
Muistaakseni kakkua ei siinä kyseisessä ohjelmassa tehty, vinkattiin ainoastaan linkki reseptiin. Mutta käsitin, että se olisi tehty kuivakakkumaiseksi. Minä olen tehnyt sen niin kuin porkkanakakun, olen kuorruttanut sen. Ja voi vitsi, kun on tullut hyvää!

Mukuloita!

Norjaa!

MAA-ARTISOKKAKAKKU

  • 4 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 270g vehnäjauhoja
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl (auringonkukka)öljyä
  • 4 dl maa-artisokkaa(raastettuna) 
KUORRUTUS KAKULLE
  • 200g mascarponejuustoa/tuorejuustoa
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 0,5 dl tomusokeria
  • n. 1 dl hasselpähkinärouhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta pestyt ja kuoritut maa-artisokat. Lisää vuorotellen muna-sokerivaahtoon kuivat aineet, öljy ja maa-artisokkaraastetta. Sekoita hyvin. Kaada taikina hyvin voideltuun, läpimitaltaan noin 24 cm vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa n. 45-60min. Koita kakun keskeltä esim. tulitikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, se on kypsä. Anna jäähtyä ja ota pois vuuasta.
 Sekoita juusto, sitruunan kuori ja -mehu, sekä tomusokeri keskenään. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Ripottele pähkinärouhe päälle. Keitä hyvät kahvit ja nauti kakkua iso pala kahvin kera!

Mukuloiden kuoriminen on kova urakka!

Pullat... eiku... kakku uunissa!

Ta-daa!

Mascarponen kiiltoa!

Onnea vaan, karvaisille! Tosin ne ei tätä saa...

Alkuperäisreseptissä sanotaan näin: "Jordskokkake holder seg myk og deiligi flere dager!" Ja se pitää paikkansa! Ainakin luulen niin... Eli pehmeänä ja herkullisena monta päivää!
Olen aikaisemmin tehnyt kuorrutteen ihan jostain perus-tuorejuustosta, jota saa laktoosittomana. Mutta nyt ei ollut tulossa ketään kylään, eikä kakun tarvinnut olla lakt., tein mascarponejuustosta. Tulikin ihanan pehmeä kuorrutus. Suosittelen!
Maa-artisokallahan on sitten sellainen vaikutus, että se saattaa alkaa pierettämään. Varsinkin, jos maa-artisokka jää hieman raa'aksi. Mutta, ei sen takia kannata jättää tätä kakkua leipomatta, kyllä maailmaan "ilmaa" mahtuu!

On tässä vielä lisääkin juhlan aihetta. Liittyen tähän blogiin. Mutta palaan asiaan seuraavassa postauksessa ja luvassa pieni arvontakin!

4 kommenttia:

  1. Olen saanut maailman pahimman mahakivun maa-artisokasta ja sen pelästyttämänä tapoin ne ruohonleikkurilla. Mutta jos aloittaisikin kokeilun vähän vähemmällä määrällä uudelleen, kakku kuulostaa juuri hyvältä siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Minäkin tein joskus sosekeittoa maa-artisokasta ja maha tuli kipeäksi! Nyt ei ole ollut vaivoja, vaikka tein sellaista peruna-maa-artisokka-pekonipaistostakin viikolla ja tätä kakkuakin on syöty joka päivä. Mitä nyt hieman on ollut ilmaa mahassa normaalia enemmän!

      Poista
  2. Moikka! Olet liittynyt Feather Love-blogini lukijaksi. Nyt blogin nimi ja osote ovat vaihtuneet. Sama blogi löytyy uudesta osoitteesta: kukonaskelin.blogspot.fi.
    Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin lukijat!

    VastaaPoista