sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Supermessut!

Ruusumanteli. Ihana!
Messuilu sen kuin jatkuu. Viime lauantainahan poikkesin hevosmessuilla. Tänään oli vuorossa Supermessut. Puutarha, Kotimaan matkailu, Keräily ja Outdoor Erä. Ehkäpä viimeksi mainitun takia Beibekin "uhrautui" mukaan. Ja lähtipä kaveripariskuntakin poikansa kera matkaan mukaan.


Puutarhamessujen puoli, oli se mua eniten kiinnostava juttu. Tosin, kun vuodesta toiseen käy näillä samaisilla kekkereillä, eipä mitään mieltä järisyttävää vastaan tullut. Jotenkin meistä tuntui, että näytteille asettajat vähenivät vuosi vuodelta. Ja hinnat nousevat. Viime vuonna ostin chili-yhdistyksen kojulta pari taimea viidellä ekellä. Tänä vuonna taimet olivat seitsemän ekee. En ostanut...

Bataatteja

Bataatinkasvatus oli uutena juttuna. Juuri ilmestynyttä bataattikirjaansa oli itse kirjailija esittelemässä. Vähän olisi tehnyt mieli kirja hankkia, mutta minulla on se varauksessa kirjastosta. Jos se osoittautuu mielenkiintoiseksi, ostan sen. Voi olla että ostan joka tapauksessa!


Kovastihan oli taas malli-istutuksia ja kaikenlaisia rakennelma ideoita. Voi että, kukahan meille rakentelis kaikkee!

Vanhasta reestä tehty pöytä

Kivan näköistä aitaa. Beibe ei tykännyt...

Tommosen mä haluisin!

Ja jos messualueella on elukoita, meikä ne kyllä löytää!



Eräily puoli oli aika pieni. Metsästystähän siellä ei kauhean paljoa ollut, mutta jousijutut oli ihan kivasti esillä.  Ja sehän Beibeä kiinnosti. Paketillinen uusia nuolia tarttui mukaan.

Riistakameroita ja pitkäjousia
Sitä riistakameraa hieman katteltiin, mutta hinnat eivät olleet sen edullisempia messuilla, kuin muutenkaan. Joten hankkimatta jäi taas!

Virtuaalista karhunmetsästystä
Perhokalastusaltaan takana oli parimetriä pitkiä lavakauluksia! Mä haluun!

Pikinenä

Laavukin olis kiva pihassa!

Vaihteeksi puinen ilves

Kiva sammakko

Keräilymessuilla oli aivan jäätävän kalliit hinnat! Minä pidän kovasti Kastehelmi astioista. Jos kermakosta, mitä saa joka tuppukylän kirppiksiltä, pyydetään 26 euroo, niin huh huh! Olen joskus ostanut Kastehelmi maljakon parilla kypällä. Messuilla kyseisestä maljakosta pyydettiin 52 euroa! Ostaako tuolla hinnalla kukaan, mitään?
Retrokamaa ei juurikaan ollut. Ihme, vaikka se on nyt niin pinnalla. Pari Pomonaa huomasin, hirveän hintaisia nekin. Vanhoja kahvikuppeja ihastelin, mutta vain ihastelin...

Toi karviais Pomona maksoi 70 euroa!

Mummun kahvikuppeja

Loppujen lopuksi, messut menivät tosi jouhevasti. Oli yllättävän väljää ja kaikkea pääsi katsomaan hyvin. Ja kahvikin oli ihan yhtä kallista kuin ennenkin!
Vaikkei sitä riistakameraa ostettukaan, kyllä kaikkea muuta tulikin sitten hankittua. Mutta nyt ei sitten olekaan uusia messuja tiedossa. Voi keskittyä kaikkeen muuhun kivaan!

Mukaan lähti mansikoita...

lehmätaidetta...

Yrttejä...

niitä nuolia ja paukkuliivit melontaan.
Kotona löysin pihasta krookuksen nurmikolta. Ne on jotain vanhaa jäämistöä, jota aina välillä putkahtelee pintaan. Kiva lopetus, kivalle päivälle!


Tervetuloa, Katja, seurailemaan juttujani!

6 kommenttia:

  1. Messuilla on kivaa käydä ja aina sieltä tarttuu mukaan jotain kivaa ja tarpeellista ja jotain myös ei niin tarpeellista. Messuilta saa uusia mahtavia ideoita ja innostuksen puuskia laitella asioita kotonakin toisin. Upeita juttuja olit löytänyt <3

    Kauniita unosia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kanssa kaikenlaisia ideoita päässä, kun lähettiin messuilta. Sanoin Beibelle autossa, että ota nyt pikku tirsat matkalla, niin jaksat puuhastella mun kanssa pihalla. Kotiin päästiin ja syötiin, mulle iski itelle väsy ja puuhastelut jäi! =)

      Poista
  2. Messujen hinnat yllättävät monesti, esimerkiksi viime syksyn kirjamessuilla kirjat olivat kalliimpia kuin mitä ne ovat kirjakaupassa tai nettikaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se just ärsyttääkin messuissa; sinnehän mennään toiveikkaana, jos vaikka löytäs jotain kivaa. Mutta kun kaikki on niin sika kallista!

      Poista
  3. Heh, mulle tuttuja eläimiä oot siellä tavannut... ;)

    VastaaPoista