Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

tiistai 3. marraskuuta 2015

Meidän sisustuskallot! Ja miten sellainen tehdään itse!

VAROITANPA HETI NÄIN ALKUUN TEITÄ HERKIMPIÄ! POSTAUKSESSA ON OIKEITA ELÄINTEN KALLOJA. POSTAUKSESSA ON OHJEITA SIIHEN, MITEN ELÄIMEN PÄÄTÄ KÄSITELLÄÄN, ETTÄ SIITÄ SAADAAN KALLO SISUSTUKSEEN. OHEEN OLEN LIITTÄNYT KUVIA KUOLLEEN KAURIIN PÄÄSTÄ. JOS KOET, ETTÄ SAATAT NÄISTÄ JÄRKYTTYÄ, ÄLÄ JATKA SELAAMISTA.
TOIVOTTAVASTI KUKAAN EI LOUKKAANNU, ETTÄ TUON KUOLLEEN ELÄIMEN IKÄÄN KUIN ESILLE SISUSTUKSELLISENA ELEMENTTINÄ. MINULLE ELÄIN EI OLE SAMANTEKEVÄ OLENTO. KUNNIOITAN JOKA KALLOA, JOKA SEINILLÄMME ON. NIILLÄ JOKAISELLA ON TARINA, JOLLA ON MERKITYSTÄ!

Minä olen aina pitänyt kalloista. Nuorena olin kova kauhuelokuvien kuluttaja ja kaikki "kammottava" kiehtoi. Kauhuelokuvia en enään niinkään katso. Minua on alkanut pelottamaan...
Mutta yhä edelleen minua viehättää, erityisesti vaatteissa ja koruissa, pääkallot. Pullukkana aina innostun kovasti, jos löydän "läskivaateosastoilta" jotain asenteellista. Muutakin kuin mummotelttoja.
Vaikka kalloista pidänkin, olen ihan mukava, normaalin mielen omaava, rakastava ihminen!
Toisia ihmisiä kuolleiden eläinten kallot kammottavat, mutta minua ne muistuttavat siitä, että ne ovat olleet eläviä olentoja. Minusta kallot eivät ole mitenkään karmivia!
No, viime vuosina kallot ja täytetyt eläimet ovat olleet trendikkäitä sisustuselementtejä. Varsinkin täytetyt linnut, peurojen ja kauriiden kallot. Ja hinnathan ovat kirppiksillä ja netin myyntipalstoilla sen mukaisia! Ymmärrän kyllä kovan hinnan, jos itse on alusta-asti kallotrofeen tehnyt. Mutta jos nyt on sattunut sarvet metsästä löytämään ja ne kökösti johonkin levyyn tökännyt, niin pari hunttia on kyllä liikaa. Oli vaikka kuinka kysyttyä tavaraa!
Vaikka kalloja olen pitkään himoinnut, ei niitä meille kulkeutunut. Vajaat pari vuotta sitten, alkoi kuitenkin kalloja ilmaantumaan. Aloitetaan toissa kesästä, jolloin löysin Ainon. Kesäkirppiksellä myynnissä olleen naudan kallon, joka oli maalattu täyteen kukkasia. Rakastan sitä edelleen! Se on meillä olkkarin hirsiseinällä ja useasti istun sohvannurkassa kahvia juoden ja Ainoa tuijottaen. Varsinainen taideteos! Ihana!




Pari vuotta sitten, eräs kallo pyöri pitkään meidän silloisen lava-Nissanin penkkien takana. Beibeltä sitä ruikutin itselleni, jotta olisin saanut sen maalata. Beibe ei antanut. Vierähti aikaa ja kysyin uudestaan, jotta saisin sen kallon maalata meidän makkariin sopivaksi. Hopeiseksi ja pinkiksi. Ja sain luvan! Beibe ei muistanut, että olin jo kerran kysynyt ja kieltävän vastauksen häneltä saanut.
Tällä kallolla onkin Beibelle henkilökohtainen suhde. Kallon tarinan kuultuani, en enään ihmetellyt, miksi maalauslupa ei ihan heti herunut.
Talvella 1984, oli ilves tappanut metsäkaurispukin Viljunjärven jäälle. Joku oli löytänyt tämän ja soittanut Beiben isälle, että tämä menisi jäälle katsomaan tapausta. Pikku-Beibe oli puhelun kuullut, startannut moponsa ja lähtenyt jäälle raatoa katsomaan. Hän oli irroittanut pään ja tuonut kotiin. Kotona hän oli keittänyt kalloa, jotta saisi siitä lihat irti. Kallolle hän teki taustalevyn ja niin oli trofee valmis. Seinälle saakka trofee ei silloin päätynyt.  Nyt vuosia myöhemmin hän oli löytänyt tämän kallon kotoaan ja heittänyt sen autoon. Ja minä näin siinä sisustuselementin!
Maalasin kallon pinkiksi ja sarvet hopeiseksi. Beibe teki kalloon uuden taustalevyn, joka maalattiin mustaksi. Törkeän hieno siitä tuli ja se sopii meidän makkarin seinälle nakutettuna! Nyt se on arvoisellaan paikallaan, valvomassa meidän unta! =)




 Pari kesää rempattiin meidän pihasaunaa. Kun vihdoin saatiin pukuhuoneen puoli valmiiksi, aloin katselemaan yhtä seinää sillä (kallo)silmällä. Kauriin tai peuran kallo tai sarvet sopisivat ihanasti siihen! Mutta ei tullut kalloja vastaan mistään! Ja jos kirppiksillä oli, maksoivat sikapaljon! Parille hirviporukassa olevalle kaverillekkin vihjattiin kallonpuutteestamme. Olin jo hieman unohtanutkin koko kalloasian. Kunnes viime kesänä, eräillä kolmekymppisillä, yksi Beiben mettäkaveri toi tullessaan kallon meille. Taitaa olla peuran sellainen. Jes! Siihen Beibe teki uuden taustalevyn ja vähän vetyperoksidilla valkaisi kalloa lisää. Ja vot, kun tuli komea!



Siitä tulikin niin hieno, etten raaski viedä sitä saunalle. Vaan nyt se komistaa ulkoeteisen seinää. Siitä sen näkee heti, kun sisälle astuu.




Minua silti jäi vielä kaivelemaan se saunan seinä. Ratkaisu siihen tulikin aivan yllättäen. Pari viikkoa sitten, jäi kaurispukki auton alle täällä kylillä. Tämä edellä mainittu Beiben mettäkaveri oli hakenut ruhon pois, ruuaksi koirilleen. Hän soitti Beibelle, että ottaisiko tämä kallon.  Ja Maurikin saisi siinä samassa luita närsättäväkseen.

Tämä reppana käsitellään trofeeksi.

Yksi sarven sakara oli alkanut kasvamaan korvaa kohden!

Mauri hyödyntää liikenteen uhrin.
  Beibe nylki lihat ja poisti aivot kallosta niin tarkkaan kuin pystyi. Sitten kalloa keitettiin niin, että loput lihat kypsyivät ja irtosivat kallosta. Kalloa piti vahtia koko ajan, eikä laskea sitä käsistään, ettei koira pölli sitä!

Ei sentäs kalloa sisällä keitellyt!

Sitten Beibe vielä rapsutteli siitä rustoja ym. roippeita irti. Kun kallo oli kuivahtanut, hän valeli sitä vetyperoksidilla, jotta se valkastuisi. Meillä oleva vetyperoksidi on aikas laimeata ja vanhentunutta.

Vetyperoksidia 3%.
 Mutta sitä ei enään apteekista saa. Kiitos myyntikiellosta kuuluu kotitekoisten pommien rakentajille!
Kallo ei oikein hyvin valkaistunut, vaikka se oli kääritty vetyperoksidiriepuihin ja kelmuun. Mutta tässä tulikin apuun, ehkä hieman yllättäväkin aine. Nimittäin hiusten värinpoisto!

Leuat valkaistumassa.

Ja itse kallo muumioituna!
Tyttäreni, joka on fanaattinen hiuksiensa värjääjä, oli tilannut megatörpöt väripoistoa jostain nettikaupasta. Ja sillähän kallo valkaistui! Voi vain kuvitella, mitä noi mömmöt tekevät "elävälle" kallolle!
Huomatkaa: Vetyperoksidia 9%!

Vanha konsti puhdistaa kalloja on laittaa ne muurahaispesään. Työkaverini Suvi kertoi jonkun tutun laittaneen kuolleen lemmikkikilpikonnansa murkkupesään. Näin heille jäi kilpparin kilpi muistoksi lemmikistään. Beibe kertoi, että he olivat kakarana laitellut vaikka mitä kalloja murkkupesiin. Ja vaikka kuinka olivat naruilla ja rautalangoilla sitoneet kallot johonkin kiinni, ne olivat hävinneet keoista. No, nyt on joka tapauksessa jo liian kylmää mennä murkkujen talvihorrosta häiritsemään.
Saunan sisustuskallo on nyt siinä vaiheessa, että se on aitassa vähän kuivahtamassa. Vaikka se on hyvin puhdistettu ja valkaistu, se kieltämättä haisee vielä vähän raadolle. Onhan kallon luissakin luuydintä ja olisiko vielä hieman jotain kalvoja jäänyt käsittelystä huolimatta.

Huolellinen hampaiden pesu!

Hevosilta raspataan piikkejä hampaiden väleistä. Vaivaakohan kauriita tuollaiset?

Ja vetyperoksidit kallosta veks!
 Beibe tekee kalloon vielä taustalevyn. Laitan siitä heti kuvia, kun se on valmis. Josko sen saisi saunan pukuhuoneen seinää jouluksi!

Kallo viimeistelyä vaille valmis!

Loppuun linkki pääkallojen keräilijästä. Miten sattuikaan, että minunkin kirjahyllystäni löytyy hänen kallokeräilyynsä innoittama 'Noidan käsikirja'. Itse olen saanut sen lahjaksi kummitädiltäni joskus 80-luvun alussa. Ehkä kirjan kannen kallo on minunkin "innoittajani"!



Blogini on saanut jälleen uuden lukijan! Tia, tervetuloa!

Täältä löytyy uudempaa juttua kallojen käsittelystä ennen valkaisua, kuvien kera. Jos jotakuta sellainen kiinnostaa!

15 kommenttia:

  1. Wow! :O Hyvä että sulla on tuo disclaimer alussa, en ihmettele jos jotakuta tämä aihe järkyttää! Pakko tunnustaa että mulle kävi vähän niin..! Komeita kyllä ovat kallot - mutta voi taivas sentään, ei minusta olisi itse koristekalloa putsaamaan, ei mitenkään!!! :D

    Mutta hienoa että jotkut pystyy, ja valaisevaa että kerrot prosessista havainnollisesti ja yksityiskohtaisesti. Lopulta sitten kiinnostavaakin, kun hetkisen asiaa pohtii ja alkushokista tokenee, hehe. Aluksi kun tätä silmäilin, pilkahti mielessä sellainenkin ajatus että pitäisikö mun siirtyä takaisin kasvissyöjäksi kun kerran näin "järkyttää"! x) Minä(kin) olen kyllä totisesti näemmä kadottanut yhteyden kaupasta ostetun suikalelihan (tai vaikka hienon koristepääkallon) ja sen alkulähteen ja tuotantoprosessin välillä..! Kun ei sitä tuotantoprosessia tarvitse koskaan ajatella! Vaikka onhan sillä marketin 400 g jauhelihapaketillakin ollut kallo (tai kaksikin, jos on sika-nautaa - anteeksi huono huumorini! x) )

    Tää on kyllä rohkea postaus, mutta oikeasti kiinnostava ja hyödyöllinenkin. Ei siksi että itse joskus kalloa tuossa meidän partsilla keittelisin (saattais tulla sanomista..! x) ) vaan ihan vaan herättelynä ja asian avaamisena. Ja mä uskon kyllä ihan täysin että teillä eläimiä kunnioitetaan ja arvostetaan, ote vaan on muutamia piiruja käytännönläheisempi ja maanläheisempi kuin niillä (meillä) joiden kosketus eläinten kanssa olemiseen ja elämiseen on tasoa häkkilemmikki.

    Tunnen muutamkia metsästäjiä ja pakko myöntää etten juuri ikinä ole uhrannut ajatuksia sille mitä niille eläinten ruhoille tehdään sen jälkeen kun eläin on kaadettu (paitsi että lihasta tehdään joskus myöhemmässä vaiheessa herkullisia keittoja). Vielä vähemmän olen pohtinut mitä niille kalloille ja sarville on tehty ennen kuin ne on saatu seinälle. Nytpähän tiedän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viv, asiallisesta kommentistasi! =) Tarkoitukseni ei ole ketään tahallisesti järkyttää, joten siksi halusin varoittaa.
      En tiedä olisiko minustakaan "kallonhimoissani", ihan alusta saakka päätä puhdistamaan. Mutta onneksi Beibestä on ja minut kun on kirottu loppumattomalla uteliaisuudella, haluan olla mukana touhussa. Minun periaatteeni on monissa asioissa, että täytyy tietää mistä puhuu.
      Meilläpäin kauriit on rauhoitettu metsästämiseltä ja peurojakaan ei juuri ammuta. Joten näitä "kallomateriaaleja" tulee lähinnäkin liikenteen uhreina. Se on sitten taas toinen juttu, että onko se auton alle jäänyt raato pakko hyödyntää jotenkin. Mutta tosiasia on se, että jonkun se täytyy sieltä tieltä viedä jonnekkin pois!
      Toivon, että muutkin juttuni lukevat, ottavat sen yhtä avoimesti kuin Sinä!

      Poista
  2. Lapissa olen nähnyt, kuinka seidalle yhä edelleen tuodaan eläinten kalloja. Kallojen pidossa ja säilyttämisessä on vanhat ja moninaisiksi muotoutuneet perinteet. Luista valmistettuja esineitä on käytetty aikojen alusta alkaen.

    Juu, en järkyttynyt postauksestasi. Kauheaa on minusta se, kuinka nykyihmiset eivät lihaa kaupassa ostaessaan ymmärrä, mitä kaikkea lihateollisuuteen ja eläinten tehotuotantoon liittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettet järkyttynyt, Sussi! :)
      Ja onhan luista tehty ennenkin turhamaisuuksiakin, kuten koruja!
      Tai ainakin nykyihminen haluaa olla miettimättä näitä asioita...

      Poista
  3. Wau, ihana varsinkin toi pinkki/hopea! Mullakin on kauriin sarvet odottamassa pakastimessa jatkokäsittelyä kun Metsästäjä toi ne mulle Ahvenanmaalta kaurisjahdista. Mietinkin että maalaisinko ne, siitä tulenkin mainitsemaan eräässä postauksessa. Mä varmaan pidän vaan ne sarvet mutta mietimmekin juuri että mistähän sitä vetyperoksidia kehittäis. Eli hiustenvalkaisuainetta, hyvä idea! Isot löytämäni poron sarvet olen raahannut Norjasta joskus ja vähän harmittaa etten tuonut Siperiasta löytämääni kauniin valjoista kalloa kotiin (jätin sen leirimme toteemipaaluun) mutta kun matkatavaraa oli niin paljon ja venäläiset osasivat ottaa tullia melkosen reippaasti. Arolta olisi saanut vaikka peräkärryllisen myskihärkien, lehmien ja pukkien kalloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mua kyllä vähän jänskätti, että pilaanko Beibelle tärkeän kallon. Mutta hänkin on onneksi siihen tyytyväinen!
      Tossa postaukseen liittämässä linkissä, se heppu käytti kodin putkimiestä kallon tekoon. Minä en sitä laittas, sehän syövyttää! Kokeile sitä värinpoistoa. Jos sitä saa elävään ihmiseenkin käyttää, niin kyllähän sitä nyt kallonkin voi!
      Myskihärän kallo olisi hiukka makea! =)

      Poista
  4. Jännä juttu! Onhan sitä seinällä hirvenpäitäkin ja muuta täytettyä eläintä.
    Kallot kaikki upeita. Tuo eka kukikas jopa leikkisä..jos voi käyttää tollast ilmasuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole jostain syystä kauheasti lämmennyt noihin pää-trofeisiin. Mutta kokonaiset, täytetyt elukat on jees!
      Pikkuserkkuni mökillä oli täytetty hevosenpää. Se oli jokseenkin karmiva pienen heppatytön mielestä silloin!
      Tottakai Ainosta voi käyttää leikkisä ilmaisua. Lehmäthän ovat leikkisiä, ainakin vassuna! =)

      Poista
  5. Toi kukkakallo on jopa hauska vaikka yleensä en maalatuista kalloista kauheasti syty.

    Meillä on useampia sarvitrofeita, kaikki miehen ampumia.
    Senverran alkoi vaivata paljonko niitä on, että piti laskea. 5 kaurista ja 2 hirveä sekä kalloja ketuista ja yksi villisiasta. Ne on hienoja.
    On meillä sitten noita täytettyjä eläimiäkin, mutta ehkä kallot ja sarvet on hienompia kuitenkin.

    Viimeviikolla mies teki kaverilleen näädän kallon, ja on se vaan aika työläs operaatio kaikkine nylkemisineen, liotuksineen ja rassaamisineen.
    Vahvempaa vetyperoksidia on ostanut joskus joltain toppaajalta, nykyisin sitäkään ei varmaan nekään saa enää edes myydä ulos.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino on ihana! =)

      Kallot, sarvitrofeet ja täytetyt elukat on hienoja! Ne ovat vain aikas hallitsevia sisustuksessa. Jos nyt sellaisia asioita miettii...

      Joo, kovatöisiä noi kallot ovat. Tuttu farmaseutti juurikin kertoi, että tavalliselle tallaajalle ei vetyperoksidia myydä. Täytyy olla joku hyvä syy, kuten ammatti!

      Poista
  6. Kyllä vaan noita laimeampia pulloja vetyperoksidia saa apteekista :)

    VastaaPoista
  7. Okei, näistä meidän lähikylien apteekeista sitä ei tuolloin saanut. Mutta yllättävän hyvin toi hiusten värinpoistokin toimi! ='D

    VastaaPoista
  8. Miten olet kiinnittänyt kallon taustalevyyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa valkoisessa kallossa on tuolla silmäkuoppien takana sellaiset reijät luonnostaan. Ilmeisesti jotkin verisuonten tms. kulkuaukot. Niistä on pujotettu rautalanka ja se on kiinnitetty ja kiristetty taustalevyn läpi.
      Vaaleanpunaiseen kalloon on porattu pienet reijät takapuolelle sopivaan, huomaamattomaan kohtaan luuta. Taustalevyssä on pari pientä reikää ja rautalanka on pujoitettu niistä läpi ja kiristetty.

      Poista
  9. Miten olet kiinnittänyt kallon taustalevyyn?

    VastaaPoista