torstai 20. lokakuuta 2016

Kurpitsalla kevennetty piirakkapohja ja purjotäyte.


Lidlin lehdestä bongasin piiraspohjan ohjeen, jossa oli käytetty porkkanasosetta taikinaa keventämään. Ohjeessa kehoitettiin myös kokeilemaan porkkanan ohella myös selleriä, palsternakkaa, punajuurta, perunaa tai bataattia.
Koska meidän kesäporkkanasato jäi onnettomaksi ja aiomme syödä niukan sadon raasteena ja sen sellaisena, en halunnut uhrata yhtään porkkanaa mokomiin taikinoihin.

Porkkanasato. On tästä jo vähän syötykin!

Tänä vuonna tuli vain tyttöporkkanoita!

Mutta kurpitsa... niitähän meillä riittää, vieläkin. Joten kokeilin kurpitsasosetta piirastaikinaan. Ja eikä ollut ollenkaan hassumpaa se!
Sen verran muokkasin ohjetta, että laitoin vehnäjauhoja enemmän. Kurpitsasose taitaa olla hieman porkkanavastaavaa vetisempää. Alkuperäisessä ohjeessa jauhonmäärä on 3,5 dl. Laitoin 4,5 dl jauhoja. Kannattaa hieman tarkkailla jauhon määrää, soseesta riippuen ja lisätä sitä pienissä erissä, eikä holvata kaikkea kerralla.
Piirastaikina tulee tällä ohjeella aikas iso. Minä meinasin sen paistaa ensi ihan sellasessa tavallisen kokoisessa, pyöreessä vuuassa. Mutta pian huomasin, että taikinaa olisi tullut niin paksulti, ettei hyvä juttu ollenkaan. Joten tämä kannatta tehdä aikas isoon piirakkavuokaan tai kahteen pieneen.

KURPITSAPIIRASTAIKINA


  • 200g kurpitsasosetta
  • 4,5dl vehnäjauhoja tai sämpyläjauhoja
  • tl leivinjauhetta
  • 0,5tl suolaa
  • 200g voita
Kuori ja paloittele kurpitsa, keitä kypsäksi, valuta huolella ja soseuta.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. Minä vetäisin taikinan sekaisin koneella.
Lisää jäähtynyt sose ja sekoita tasaiseksi. Anna valmiin taikinan levätä jääkaapissa noin tunti, ennen vuokaan painelemista.

Vaikka porkkanat eivät onnistuneet kovin hyvin, purjot sen sijaan onnistuivat. Teinkin purjoista yksinkertaisen täytteen piiraalle.

Nami, nami, naamii! Näillä herkutellaan!

Joukossa oli muutama kivan kokoinenkin!

PURJOTÄYTE


  • 500g purjoa
  • loraus öljyä ja nokare voita purjon kuullottamiseen
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl kermaa, kevyttä tai rasvaista, ihan miten tykkäät!
  • 100g juustoraastetta
  • 0,5tl paprikajauhetta
  • mustapippuria
  • suolaa
Halkaise ja huuhtele purjo hyvin. Suikaloi purjo. Laita rasvat paistipannulle ja kuullota purjosuikaleita kunnes ne ovat pehmenneet kunnolla. Jäähdytä vähintään huoneenlämpöiseksi.
Sekoita loput täytteen aineet hyvin keskenään. Lisää suolaa ja mustapippuria makusi mukaan.
Levitä purjot piiraspohjalle ja kaada kerma-muna-juustoseos purjojen päälle.
Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kuitenkin niin, että täyte on hyytynyt kauttaaltaan.

Ennen uunia...

... ja uunin jälkeen!

Ja eikun nauttimaan!


Vähän hiukopalaa telkkua katsellessa!


Minä lisäsin täytteeseen vielä ekstraksi osterivinokkaita, joita olin kasvattanut kahvinporoviljelmässäni. Miedot sienet maistuivatkin hyvältä piiraassa. Mutta täyte on maukasta ilman sieniäkin!

Sieniviljelmät keittiön nurkassa

Sientä pukkaa!

Komeita osterivinokkaita!

8 kommenttia:

  1. Tuo purjopiirakka näyttää herkulliselta, taidan kokeilla. Minulla purjot vielä maassa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo kerma-muna-juustopiiraat ovat herkkua! Kokeile ihmeessä!
      Mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  2. Jopas vaikuttaa tosi hyvältä! Meilläkin purjot kasvoivat hyvin ja nostin ne jo maasta viime viikonloppuna kun keskiviikkona polvi leikattiin. Mukavasti tuo kurpitsa keventää tuota piirakkataikinaa ja tekee sen varmasti pehmeäksikin, tykkään pehmeistä piirakkapohjista ja tietenkin juuston-kerman-kanamunan liitto piiraissa on ehdoton! Sinullakin nuo kurpitsat kasvoivat :D

    VastaaPoista
  3. Tämä ohje tuli kuin tilauksesta, kiitos. Purjosato on minullakin hyvä ja mieti, että mitä niistä vielä keksisi tehdä. Viikonlopun vieraat saavat nyt purjopiirakkaa. Ainoaa kurpitsaani en raatsi vielä teurastaa, mutta juureksia kyllä löytyy pohjaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköistä. Heh, hauska sieniviljelmä.

    VastaaPoista
  5. Öööö, kahvinporoviljelmä??? Avaa tätä hiukan.... melko villin näköinen juttu.

    En ole koskaan ajatellut käyttää kurpitsaa piirakan taikinassa. Meillähän tehdään usein jenkkiläistä kurpitsapiirakkaa, johon tulee siis kurpitsa siihen täytteeseen. Oletko kokeillut? Eli tavalliseen taikinapohjaan (vaikka murotaikina tai voitaikina) esim. kesäkurpitsasta tehtyä raastetta tai kevyesti höyrytettyä ja soseutettua puuroa, joku 4-5 dl. Joukkoon 4 isoa munaa, tilkka kermaa, kanelia, kardemummaa ja neilikkaa, sokeria vähän maun mukaan (itse laitan jonkun 2 dl ja usein osan fariinina) ja taikinan päälle uuniin.

    VastaaPoista
  6. Komeita purjoja sinulla! Meillä kävi aivan samalla lailla, purjot kasvoivat mainiosti, mutta porkkanasato jäi myös suunnilleen saman suuruiseksi kuin sinulla.
    Hauska idea tuo piirastaikinan keventäminen erilaisin sosein. Nuo sopivat varmasti kaikki hyvin, keitettyä perunaa raastankin usein mukaan, jos sitä sattuu olemaan. Bataatti alkoi nyt tuntua erityisen houkuttelevalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Kerttuli! Purjo ilmeisesti pitää hieman viileämmästä kelistä!

      Bataatti on aina hyvä valinta, ihan mihin vaan! Toi piiraspohja ei makunsa puolesta ole yhtään kevyen makuista. Ihanan rasvaista ja mureaa!

      Poista