Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sirkkoja nassuun, lisää oppia eläinten ja ihmisten koulutukseen. Ja oletteko kouluttaneet kissojanne?



Muutama viikko sitten olimme keittiökollegani Terhin kanssa, Tampereella Kespron järjestämässä tapahtumassa. Tarjolla oli Kespron yhteistyökumppaneiden uutuustuotteiden esittelyä ja maistelua keittiö -ja ravintola-alan ammattilaisille.

Kir Royal alkudrinksuksi ja siemennäkkäriä hummuksella


Mutta yksi mikä kiinnosti meitä molempia, jopa melkein enemmän kuin itse syöminen, oli hyönteiskokki Topi Kaireniuksen luento hyönteissyönnistä ja siitä, mikä ruokahyönteisten tilanne on nyt Suomessa.
Minun suhteeni tähän hyönteissyönti asiaan on skeptinen. En oikein usko sirkkojen sun muiden syrjäyttävän tai edes merkittävästi korvaavan lihansyöntiä Suomessa. Olen ollut sitä mieltä, että joo, hyönteisiä tullaan syömään. Mutta ne ehkä otetaan enemmänkin lisäksi, jo olemassa olevaan ruokavalioon.

Saatiin maistella ihania kalaruokia!


Tietysti on sellaisiakin, jotka ovat valmiita todelliseen muutokseen. Mutta uskon tämän olevan valtaväestön osalta hitaasti tapahtuva muutos. Kuten työssäni näen muutoksen kasvisruokailuun tapahtuvan tosi hitaasti. Juurikin eräs asiakas totesi kysyessäni, ottaako hän lounaaksi palapaistia vai kasviswrapin, hän vastasi, että palapaistia tietysti! Nämä asiat ovat kuin hitaasti kääntyvä valtamerilaiva.

Saatiin tapahtumasta tälläiset kassit!




En kuitenkaan koskaan ole antanut skeptisyyteni johonkin asiaan olla esteenä tiedolle. Varsinkin kun kyseessä on rakastamani aihe eli ruoka. Ruuan ja ruoka-aineiden osalta haluan mieleni olevan aina avoin!

Ja jädee! Tiesittekö, että kaikista mauista huolimatta, vanilja on suosikkimaku!


Topi Kairenius oli tosi innoissaan asiastaan hyönteisruuan saralla. Hän kertoili hyönteissyönnin "historiasta" Suomessa, niiden tuottamisesta, mitä hyönteisiä Suomessa käytetään ravinnoksi, missä mennään nyt hyönteisten syönnin osalta ja ennen kaikkea, mihin ollaan menossa. Hän kertoili, että monet ovat ravintoloissa valinneet hyönteisannoksen ja oluen palanpainikkeena sirkat ovat maistuneet kansalle hyvin. Todella mielenkiintoista kuunneltavaa ja hänen innostuksensa oli kieltämättä tarttuvaa.

Monet yritykset ovat lanseeranneet markkinoille omat sirkka -tuottensa!


Syötäväksi kelpaavia hyönteisiähän on tuhansia, mutta Suomessa kotisirkat ja jauhomadot on niistä ehkä tutuimpia kansan keskuudessa. Sirkkojen kasvattajiahan on paljon esitelty median eri kanavilla. Sikojen kasvattajat ovat olleet pitkään vaikeuksissa elantonsa kanssa ja jotkut heistä ovat luopuneet joko osittain tai kokonaan sioista ja alkaneet sirkkafarmareiksi.
Topi Kairenius toi esiin myös mehiläistarhauksen "sivutuotteena" kuhnurintoukat. Nythän kuhnurintoukat menevät hukkaan tai syötetään linnuille. Tästä keväästä hän veikkasi, että mehiläistarhaajat tarjoavat niitä ravintoloille.

Kuhnurintoukkia


 Hän kertoi myös, että Suomi on noussut Hollannin jälkeen suurimmaksi hyönteisten tuottajaksi. Aatella, juurihan hyönteiset vasta elintarvikkeiksi hyväksyttiin. Wau!

Vähän huumoriakin!


Minähän olen ollut vakaasti sitä mieltä, että minä en ötököitä syö. Paitsi vahingossa!
Mutta... näinkin periaatteellisena ihmisenä, olen suuhuni laittanut Sirkka -makkaraa ja Sirkka -ruissnacksejä . Kynnys näiden maistamiseen on ollut matala, koska ötökät ovat jauhetussa muodossa tuotteessa. Ei ole tehnyt kieltämättä tiukkaakaan näiden nieleminen!

Jotenkin tuon luennon jälkeen meillä molemmilla oli hyvä pössis päällä ja kun pääsimme tasting -alueelle, marssimme ötökkä-baariin suorinta tietä!
Se olikin hyvä veto, koska pääsimme ihan jonottamatta "herkkujen" ääreen.

Paahdettuja sirkkoja!


Tarjolla oli paahdettuja kotisirkkoja ja tuorejuustodippiä, mihin oli jauhettu mopane toukkia . Myös näitä jauhomatoja oli esillä elävinä ja kuulemma Turun vastaavassa tapahtumassa nekin oli syöty pöydästä elävinä. Sanan varsinaisessa merkityksessä!

Jauhomatoja



Otimme lautasillemme tacolastuja, syötäväksi tämän toukkadipin kanssa ja muutamia paahdettuja sirkkoja. Ja ei kuin ääntä kohden!



Harmittavasti me emme ehtineet kuvaamaan itse tätä ötökän syöntiämme, kun meitä tultiin "häiritsemään". Kespron asiakaslehden toimittaja ja -kuvaaja tulivat kysymään, saisiko meitä haastatella ja kuvata, kun syömme hyönteisiä. No ilman muuta ja tottakai sai! Meidän piti hitaasti laittaa sirkkaa suuhun ja sitten kertoa tuntemuksiamme ja miltä maistui. Jos saan tämän lehden käsiini, laitan teille kuvia jutusta!
Ei kyllä yhtään tökkinyt, ainakaan sirkat. Se dippi vähän jäi minulla tuntumaan mahaan, koska niitä toukkia oli kuivattuna purkissa esillä sen dipin vieressä ja ne oli ISOJA! Mun sormien mittaisia. Argh! Mutta miltäänhän ne ei siellä tuorejuuston seassa maistuneet.

Tuollaisenaan noita toukkia en olisi suuhuni laittanut!


Samoin kuin ei sirkatkaan! Oli kuin olisi puraissut kuivunutta, onttoa ja mautonta pähkinää. Tosiaan ilman sitä pähkinän makua. Näissä sirkoissa mitä syötiin, ei käsittääkseni ollut muita mausteita kuin suolaa, jos sitäkään.

Kolme kaverusta!


Ei ällöttänyt ihmeekseni yhtään syödä niitä sirkkoja, mutta en kyllä yhtään ihastunutkaan niihin. Topi Kairenius luennossaan sanoi, että hyönteisten kasvatuksessa ja -syönnissä on olemassa maailman pelastus -ajatus. Mutta tärkein asia niiden syömiseksi on se, että ne ovat herkullisia. Tätä minä en kyllä allekirjoita, en tällä hyönteissyönti kokemuksellani. Minun lähtokohtani siinä mitä laitan suuhuni, on juurikin se herkullisuus. Vaikka ajattelen myös vähemmän kuluttavia ruuan kasvatusmenetelmiä, lähiruokaa, omavaraisuutta, terveellisyyttä ja kaikkea muutkin hiilijalanjäljistä lähtien, en valitse syömääni ruokaa vain sen takia, että maailma pelastuu. Sen täytyy olla hyvää!
Mutta positiivinen kokemus hyöteisistä jäi meille molemmille ja aion sopivan tilaisuuden tullen niitä maistella lisääkin. Ehkä jossain ravintolassa tilaan sirkka-alkupalat tai vastaavaa. Arkeeni niitä en kuitenkaan, ainakaan tässä vaiheessa elämääni ota!

Yksi asia mikä meitä molempia jäi vähän häiritsemään Topi Kaireniuksen sanoissa. Hän kertoili luennossaan ehkä jo tulevan kesän uudesta trendistä eli villihyönteisistä. Niitähän voi keräillä ihan samoin kuin villivihanneksiakin. Kotisirkka on kuulemma ihan luonnosta tavattava hyönteinen ympäri maailman. Ja on tuhansia muitakin hyöteisiä, matoja, toukkia ja hämähäkkieläimiä, mitä voi syödä. Kaikkihan nämä ulkomaan matkoilta otetut skorpionin syöntikuvat tietävät.
Mutta asia mikä meitä jäi mietityttämään oli se, että Topi Kairenius mainitsi perhosen toukkien syömisen. Jatkuvastihan puhutaan, kuinka perhoset ovat vähentyneet Suomen luonnosta. Mielestäni yhtään ainutta perhosen toukkaa ei luonnosta ihmisen ruuaksi saisi poimia! Jätetään ne kehittymään perhosiksi ja lintujen ja muiden eläinten ruuaksi. Luonto tarvitsee perhosia enemmän kuin me!

Muutenkin ehkä itse haluaisin painottaa sitä, että lajituntemus pitää olla ihan yhtä hyvä villihyönteisten osalta, kuin villiyrttienkin. Suomessa ei taida olla syötävänä myrkyllisiä hyönteisiä, (en tiedä tätä varmasti!) kuten ihan tappavan myrkyllisiä kasveja on. Mutta ihan samoin kuin on harvinaisia ja harvinaistuneita luonnon kasveja, on myös hyöteisiä. Jos nyt on ihan pakko ötököitä omaan kotigrilliin luonnosta hankkia, pitää ottaa tosi hyvin asioista selvää. Villiötökkä -kursseja odotellessa. Vink, vink, vaan jollekkin innostuneelle!

Toinen erittäin mielenkiintoinen luento, millä kävin Beiben siskon kanssa, koski eläinten kouluttamista. Luennon piti Särkänniemen delfiinien kouluttajana delfinaarion alusta asti toiminut Kai Mattson .



Luento oli pienen porukan järjestämä ja pidettiin pikkuruisella Kautialan koululla. Kuulioita oli kymmenisen, mutta siitä huolimatta se oli maailman luokkaa. Ihan mahtavaa päästä kuulemaan näin laadukasta ja silti millään lailla fanaattista luentoa.

Paljonhan luennon sisällössä oli sellaista, mitä minä en tule koskaan omien elukoideni kanssa tarvitsemaan. Tai sanotaan nyt niin, että en koskaan ehdi hiulaamaan elukoitani niin, että ne toimisivat niin hyvin kuin olisi tarvis. Mutta lohdullista oli huomata luennon aikana, että minulta löytyy ilmeisesti jonkin verran luontaista taitoa lukea eläintä, että olen jotain tehnyt vahingossa oikein. Onko se sitten sitä kuuluisaa maalaisjärkeä! Elukkani toimivat ihan hyvin täällä kotona ja koirakin on ihan yhteiskuntakelpoinen!

Oli myös mukava kuulla, että eläin ei mene "rikki", vaikka sen koulutustilanne ei aina päättyisi koulutettavan asian onnistumiseen. Tämähän on sellainen asia, mitä on tolkutettu kovastikin. Koulutustilanne pitäisi päättää positiiviseen onnistumiseen, jotta eläimelle (ja kouluttajalle) jäisi hyvä fiilis. Mutta jos ei kerta kaikkiaan onnistu, vaihtaa johonkin sellaiseen asiaan, jonka eläin vaikka jo osaa ja lopettaa siihen. Eläimillä on huonoja päiviä ihan samoin, kuin ihmisilläkin.

Kai Mattson painotti moneen otteeseen sitä, että eläin pitää tuntea. Pitää tuntea laji eli mikä elukka on kyseessä, rotu eli jalostus ja itse eläin eli sen persoonallisuus. Minä pidin tätä tosi tärkeänä ja kaikkihan sen tietää, ettei esim. kissaa kouluteta samoin kuin koiraa.
Korvaani kuitenkin kalskahti yleisön kommenteista se, että kissoilta siedetään vaikka mitä. Ne raapivat öisin ikkunoita päästäkseen sisään ja terrorisoivat "henkilökuntaansa" kaikilla tempauksillaan saadakseen tahtonsa läpi. Varsinkin öisin!
Joukossa oli ihmisiä, joilla oli paljon kokemusta eläinten koulutuksesta, mutta kissojen kanssa oltiin "kusessa".  Kai Mattsonilta kyseltiin neuvoja kissaongelmiin.

Miksi kissoilta siedetään niin paljon? Täytyy kyllä itsekin myöntää, että olen ihan täysin kissaihminen ja rakastan kissoja. Rakastan sitä tunnetta, kun ottaa kissan syliin, tuntee sen painon kropallaan ja painaa sen pään omaa poskea vasten. Tarjoan aina päätäni kissan puskettavaksi. Rakastan kissojen tuoksua... tai sitä, ettei ne tuoksu miltään muulta kuin puhtaalta. Olen monena vaikeana hetkenä elämässäni ottanut kissan syliin, halannut sitä ja saanut sen läsnäolosta lohtua. Kissa on terapiaeläin parhaimmillaan!



Mutta omilta kissoiltani en ole sietänyt silti mitä tahansa! Meillä ei kissa nuku sängyssä, ei saa hyppiä pöydillä, ei saa oleskella makuuhuoneessa ja keittiöstäkin saa lähtöpassit, kun ihmiset on syömässä. Kun meillä kissalle annetaan ruokaa, sen täytyy istua ennen kuin kuppi lasketaan sen eteen. Jos kissa tulee yöllä makkariin, niin se laitetaan ulos. Näin on ollut aina ja se onkin sen tapa pyytää ulos. Jos emme herää kynnyksen narahdukseen, Lakritsa paukuttaa tassullaan vaatekaapin ovea. Siihen kyllä herää varmasti!
Tosin nyt vanhoilla päivillä se on ryhtynyt pummimaan ruokaa yöllä ja kurvaakin ulko-oven sijasta keittiöön. Mutta me pysytään tässä asiassa kovana ja Lakritsa joutuu aina makkariin tullessaan ulos.
Näihin meidän kissakieltoihin pätevät juurikin käytännön asiat. Istua pitää, koska Lakritsa -kissalla oli nuorena tapana hypätä kuppiin kiinni sitä sen eteen laskettaessa. Ja ruuat olivat aina pitkin lattiaa! Joten opetimme Lakritsan istumaan käskystä, kun annoimme sille ruokaa.
Sillä että kissa joutui aina ulos makkariin yöllä tullessaan, ehkäisimme sen, ettei se herättele meitä turhan ruuan pummimisen takia öisin.
Muut asiat ovat opetettu lähinnä meidän mukavuuttamme ajatellen ja osan huvin vuoksi. Kuten pallon noutaminen.
Ja koska meillä on ollut Leppämäessä vain ulkokissoja, ne ovat saaneet hyppiä ihan tarpeeksi ulkona kivien sun muiden puiden päällä. Joten pöydät ovat sisällä ihmisiä varten. Piste!
Meillä on myös 4 sohvaa ja muutamia nojatuoleja, joilla kissa saa oleskella ihan vapaasti ja sydämensä kyllyydestä. Joten en usko, että se kärsii mitenkään, vaikkei sängyssä saa nukkuakkaan.



Mutta jokainen elää kissojensa kanssa miten lystää ja ymmärrän täysin kissojen kouluttamisen vaikeuden. Varsinkin sisäkissoja on ihan mahdoton pitää kaikilta pöydiltä pois. Mutta Kai Mattson kertoi myös sen onnistuvan, että esim. keittiön pöytä on kiellettyä aluetta. Kissa oppii ihan siinä missä koirakin. Ihmiset vain ei miellä tätä asiaa! Ja monet opettavat kissoilleen itse tätä epätoivottua käyttäytymistä. Antavat yöllä ruokaa ja laskevat ikkunoita ja ovia raapivia kissoja yöllä sisälle. Neuvoksi Kai Mattson kehotti hankkimaan korvatulpat! ='D

Minä olen kissani kouluttamisen aloittanut heti kun se on meille tullut ja siihen on osallistunut koko meidän pieni perhe. Ja Lakritsan älykkyyttä oppimiseen ei sovi aliarvioida ja vähätellä ja ottaa sen osaamisesta kunniaa itselleen. Se on viisas kissa!




Minua hieman huvitti myös eräs asia, minkä havaitsin luennon kohdassa, jossa Kai Mattson kertoi kuinka eläintarhan eläimiä opetetaan käyttäytymään niin, että elämä niiden ja hoitajien välillä sujuu hyvin ja turvallisesti. Huomasin paljon yhtäläisyyksiä eläintarhojen ja työelämän välillä. Jos eläintarhassa on epätoivottua käyttäytymistä, sitä pyritään estämään. Esimerkiksi aitojen rikkomisia ehkäistään sillä, että eläimen pääsy tähän kiinnostavaan kohtaan estetään.
Myös virikkeellisyyttä lisätään, jotta eläinten elämästä tarhattuna tehtäisiin innostavampaa ja huomiota epätoivotusta käyttäytymisestä saataisiin siirrettyä pois.
Työelämässähän tälläisiä toimia käytetään myös. Estämistä varsinkin, harvemmin virikkeiden lisäämistä.... No, tämä nyt oli tälläinen sivuhuomio! ;'D
Mutta ihan vakavasti! Jos eläimen päivää pystyy niinkin yksinkertaisesti piristämään, kuin menemällä vaikka juomaan kupin kahvia sen tarhaan ja poikkeamaan näin vähän eläimen päivärutiineista, eikö olisi työelämässäkin ihan yhtä helppoa (ja halpaa) piristää työntekijöiden työpäivää? Aina silloin tällöin innostaa huomaamaan, kuinka kiva työpaikka meillä on ja kuinka hyviä me ollaan työssämme?  Luulisi työnantajienkin siitä hyötyvän.

Osallistuin myös pari viikkoa sitten työnantajani järjestämälle Työnopastajien kertauskurssille. Täällä kouluttaja kysyi, olemmeko innostuneita työssämme? Eräs kollega sanoi, että kun on 30 vuotta tehnyt samaa tehdastyötä, on siitä enään vaikeata innostua. Silloin minulle tuli tämä eläintenkoulutusluento mieleen ja tästä eläinten innostamisesta kerroinkin.

Miksi työntekijöitä ei sitten innosteta työssään? Kai se on sitten se raha mikä puhuu. Ja kaikki "ylimääräinenhän" on siitä tuottavuudesta pois.  Koko ajanhan tulee joka tuutista, että pitäisi vain olla ahkera ja tyytyväinen siitä, että on töitä. Toisaalta taas puhutaan työuupumuksesta ja sen jatkuvasta lisääntymisestä.
Mutta kyllä työstään täytyy olla innostunutkin, ainakin ajoittain, että sitä jaksaa tehdä tuottavasti, tehokkaasti ja iloisilla mielin. Joskus tuntuu vain, että työntekoa pidetään niin itsestään selvyytenä, että työhyvinvointi unohdetaan.




Että tälläistä tällä kertaa! Oli tosi mahtavaa saada lisää tietoa ja oppia erilaisista kiinnostavista aiheista.
Herättikö teissä ajatuksia mikään näistä aiheista? Oletteko jo maistaneet hyönteisravintoa? Oletteko kouluttaneet eläimiänne ja miten? Mitäs työasiat, innostaako?
Olisi kiva kuulla mietteitänne näistä asioista!


Nää oli herkkua! 

Mukavaa viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Ajattelin heti, että oletkin rohkea kun hyönteisiä syöt...minä en hyönteisiä tule syömään koskaan, sen päätin. Jos liharuokaa ei ole niin sitten mennään kasviksilla, sirkat soittakoon viuluaan ihan rauhassa. Nyt tietenkin jossain joku salasyöttää minulla jauhomatoa...huh.

    Olipa siellä Kautialan koululla mielenkiintoinen luento. Meillä kissat ovat ulkokissoja, mutta tavoille molemmat pojat on opetettu pennusta asti. Tyttären koira on koulutuksessa omaa luokkaansa: ei kerjää tai norkua herkkupaloja, seuraa ihmisen ajatusta ja toimii sen mukaan, toki leikkii raikulileikkeja sen ajan ollessa. Oli minulla hoitajattarena viime lauantain ja suoritti tehtävänsä kunnialla, paranin huomattavasti sinä aikana.

    Tuo viimeinenkin koulutus oli varsin mielenkiintoinen. Luulisin myös, että työntekijää olisi monin syin aiheellista kannustaa työssään jo työn laadun ja firman imagonkin vuoksi, varmaan innostus vähentäisi 'pikasairauksia' ja työilmapiiri paranisi, kaikilla olisi kivempaa. Samalla työntekijä kasvaisi ihmisenä, ainakin itse ajattelen että elämää voi kahdella tapaa elää, positiivisesti ja negatiivisesti. Itse olen tuon positiivisen puolen valinnut useimmiten, sitä saa mitä tilaa ja mieli on aina parempi jos ei ihan syvintä sedimenttiä kaivelisi ikäviä asioita puidessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siitä rohkeudesta tiedä! Mutta sanotaan niin, että olen avoin asioille. Ja nuo paahdetut sirkat olivat helposti lähestyttäviä.

      Ihana hoitaja sinulla on ollutkin !

      Positiivisuuden kautta minäkin yritän elämääni lähestyä. Kieltämättä välillä tuolla työelämässä se negatiivisuus meinaa päätään nostaa ...

      Poista
  2. Minulta jäisi kyllä maistamatta:) Vaikka mistäpä sitä tosiaan tietää vaikka kuinka tykkäisi..Kissat on kyllä viisaita eläimiä ja hyvin majesteettisia:) Tuntuu että niin monessa ammatissa on se nykypäivän trendi ajaa ihmiset ihan loppuun..liian pienet resurssit ja liian paljon töitä, sitten kun ihmiset työhönsä uupuvat heidät vaihdetaan "tuoreella, innokkaalla uudella verellä"..mutta se ammattitaito ja osaaminen mikä kokemuksen myötä tulee on kallisarvoista:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltaisiin töihin keittiölle hankittu sirkkoja kaikkien maisteltavaksi. Olisi muutkin saaneet piristystä ja puheenaihetta työpäiväänsä. Mutta olivat niin kalliita, ettei budjetti antanut myöden.

      Kyllä työelämän vaatimukset ovat kovat nykyään ja kovenevat vain!

      Mukavaa viikkoa sinulle! 😃

      Poista
  3. Minä olen tahollani pohtinut näitä sirkkoja yms melko lailla. Nimenomaan sen puolesta, että pitäis ja pitäisi.
    Minulta jää kyllä syömättä sirkat ja madot, jotka näyttää niiltä itseltään. Jotain jauhettua sirkkaleipää voin hyvinkin kuvitella maistavani, mutta.... joo, ennakkoluuloja kannan ja runsaasti.

    Hyvä pointti tuo, että ei luonnosta sovi alkaa noin vain keräilemään kaikkia ötököitä ja niitä kuivattaa purtavaksi. Ihminen on aika helkutinmuotoinen peto - kaiken se veisi. Takuulla linnut ja muut tarvitsevat niitä öttiäisiä meitä enemmän, meille täytyy riittää vartavasten kasvatetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä mitään sellaista himoa jäänyt ötököiden syöntiin. Eikä minulle tullut mitään tuollaista sanomaasi pitäisi -tunnetta. En tunne henkilökohtaisesti tarvetta lihansyöjänä lisäproteiiniin, enkä halua vaihtaa lihasta/kalasta saamaani protskua hyönteisproteiiniin. En vain halua syödä hyönteisiä muutakuin maistelumielessä. Ehkä minulla ei ole sitten kuitenkaan tarpeeksi kovaa ilmastoahdistusta.

      Joo, tietämättömyys voi olla haitaksi niin luonnolle, kuin ihan itsellekkin!

      Poista
  4. Sinulla oli monta hyvää aihetta postauksessasi. Hassua mutta minä postasin juurikin sirkoista ja niiden syömisestä . Käy kurkkaamassa. Olen samaa mieltä että yhtään perhosen toukkaa ei saisi ruokapöytään joutua. Hyvää loppuviikkoa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kävin lukemassa sen sun juttusi. No, saitte ainakin proteiinia! ='D

      Samoin sinulle mukavaa viikonjatkoa!

      Poista
  5. minulla on ollut lapsena kaksi kissaa ja koira (eri aikoina!) Minulla ei ole oikein mielikuvaa siitä, miten niitä koulutettiin, kun äiti sen taisi tehdä. Äiti ei olisi ikimaailmassa hyväksynyt, että kissa on pöydällä tai koira sohvalla - ja merkillisen äkkiä ne sen oppivat, kun se ei ollut mikään "no jos nyt tämän kerran"-juttu, koska äiti nyt ei mitenkään sellaista olisi käsittänyt kertaakaan. Sen sijaan hän ei pitänyt pöydästä kerjäämistä aidosti pahana asiana ja niinpä ne kaikki kerjäsivät sen kuin kerkesivät ja saivat makupaloja. Minusta tuntuu, että normieläin jotenkin vaistoaa, missä asiassa ihminen on todella tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti sen unohtaa uuden eläimen kanssa, miten on edellistä kouluttanut. Meilläkään ei ole yleensä ollut kuin yksi koira ja kissa kerrallaan. Ja näitä nykyisiäkin ennen oltiin pari vuotta ilman kumpaakaan. Nyt kun kissa ja koira ovat jo 9 ja 12 vuotiaita ja tytär otti koiran, en minä muistanut, miten olin omalleni tiettyjä asioita aikanaan opettanut.

      Edellisen spanielimme äitini opetti kerjäämään, kun Leppämäkeen muutimme. Olin kyllä aikas kireänä asiasta, mutta äitini sanoi, ettei voinut sille mitään, kun koira katsoin "niin"! ='D

      Poista
  6. En syö eläimiä, joten en aio sirkkojakaan maistella. Mutta totuuden nimessä, jos ihminen kärsii näkästä, niin hän syö mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Kotipihalla jätän hyönteiset hyönteissyöjille.
    Kissoja ei kouluteta ehkä siksi, että ne eivät kouluttamattominakaan rajoita elämää niin paljon kuin kouluttamaton koira. Kissa ei ole laumaeläin, eikä se pyri lauman johtajaksi, vaikka onkin kova määräilemään jos saa aina tahtonsa läpi. Ystävilläni on niin mahdoton (vaikkakin kiva ja kaunis) koiruli, ettei esimerkiksi vieraita voi juurikaan kutsua ja ulkoiluttamisenkin kanssa on vähän vaikeuksia. Varsinkin hankaliksi tiedettyjen rotujen edustajat pitäisi kouluttaa ajoissa.
    Olen kouluttanut koiria ja kissaani koulutin samoilla opeilla. Samoin kuin koira, kissakin oppii, että tietty äännähdys tarkoitaa kiellettyä, siis ei. Myös istumaan ja heittämään yläviitosen opetin kissan osana sen kesytysprosessia. Eläimet nauttivat lempeästä koulutuksesta ja yhdessä tekemisestä. Ja tietysti sellainen puuha tuo ihmisellekin mielihyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä syön ihan melkein kaikkea. Olen kasvispainotteinen sekasyöjä, en koe kohdallani eläinten syömistä ongelmana. Pisän eläimistä, mutta minulta puuttuu ilmeisesti jokin geeni, koska minusta kuollut eläin on ruokaa.

      Joo, tämä hyönteiskokki kertoili siitä, että nälänhätäalueille saadaan tuotettua hyönteisruokaa 15 kiloa viikossa, yhdestä kasvatuskontista. Mutta minusta on ehkä tämä villihyöteiskeräily turhaa, ellei todella halua syödä omavaraisesti, metsästäjä-keräilijätyyppisesti. No, jokainen syö mitä tykkää!

      Totta tuo mitä kissoista sanot; kouluttamaton kissa ei ole välttämättä niin ongelmallinen kuin kouluttamaton koira. Ja koirarodustahan sekin riippuu paljon. Kyllä toi tyttären amstaffi on aikas tapaus. Mutta senkin käyttäytyminen riippuu paljon siitä, miten ihmiset sen kanssa käyttäytyvät. Tytär juuri sanoi, ettei halua enään mennä sen kanssa tyyliin muualle kylään, kuin meille ja anoppilaan, kun muut eivät usko häntä ja vävyä koiran käsittelyssä tai käsittelemättömyydessä. Kotona koira käyttäytyy tosi hyvin alkuinnostuksensa jälkeen. Mutta sitten rauhoittuu, jos ihmiset eivät kokoajan anna sille huomiota.

      Poista
  7. Maistelin suolapaahdettuja sirkkoja Gastro-messuilla ja minun suussani ne olivat ihan ok. Suolapaahto antoi niille vähän pistaasimaisen aromin ja kun ne muutenkin olivat rapeita, niin mikä ettei niitä voisi napostella. Tuossa tulee kuitenkin vastaan proteiinin määrä. Jos alkaa popsia sirkkoja ihan urakalla ja muutenkin syö lihaa/kalaa/pähkinöitä/papuja, niin saadun proteiinin määrä elimistössä voi nousta liiankin korkeaksi ja sitten mennään niin sanotusti ojasta allikkoon. Proteiinivajauksen noilla ötököillä voi varmaan korjata, mutta vegaaneillehan nuo eivät sovi kun ovat eläinproteiinia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jollain mausteella ne olisivatkin ollut varmaan ihan jees!

      Siinä sirkkajauhossa oli proteiinia 75%. Hyönteiskokki sanoikin, ettei sitä tarvitse kuin ihan vähän, esim. leipätaikinaan. Juurikin, ettei proteiinin määrä pompsahda ihan taivaisiin!

      Joskus kattelin jotain keskusteluohjelmaa, jossa muistaakseni Vegaaniliiton toiminnanjohtaja kertoi, että hyönteissyönti kiinnostaa vegaaneja, koska hyöteiset eivät ole tuntevia eläimiä, kuten nisäkkäät. Joten vegaanit kai voisivat ötököitä syödä?

      Poista