torstai 19. huhtikuuta 2018

Melanzane, herkullinen munakoisovuoka!



Pari vuotta sitten, näin telkkarissa ruokaohjelman, missä tehtiin juustoista munakoisovuokaa, melanzanea. Muistan, että ohjelmassa kehuttiin jopa lihansyöjien tykkäävän tästä kasvisvuuasta!

Melanzaneen tulee tomaattikastiketta, mozarellajuustoa, parmesanjuustoa, tuoretta basilikaa ja munakoisoviipaleita ladottuna kerroksittain uunivuokaan. Koska rakastan lasagnea eri muodoissa, ajattelin tämänkin olevan hyvää.

Vielä löytyy omasta takaa sipulia ja valkosipulia!



Itse en ole koskaan ollut oikein innostunut munakoisoista. Ne ovat hankalia kasvatettavia. Muutaman kerran olen kokeillut ja yhtä monta kertaa epäonnistunut. Hedelmät eivät ehdi kehittyä ja kasveihin tulee aina kirvoja.
Munakoison maku- ja suutuntumakaan ei ole minulle mieleinen. Munakoiso on vähän sienimäinen koostumukseltaan ja maku hieman saippuamainen. Varsinkin, jos se on jäänyt hieman raa'aksi.

Laitoin loput basilikat juurtumaan pikku maljakkoon!



Tein kuitenkin silloin tv-ohjelman innoittamana melanzanea ja se oli herkkua! Ja olen tehnyt sitä pariin otteeseen tämän jälkeenkin.



Löysin kaupasta todella edullisia munakoisoja ja oli taas aika tehdä munakoisovuokaa. Ja vaikka tämä on kasvisruoka, mitään kevyttähän tämä ei ole. Vuokaan tulee paljon mozzarella- ja parmesanjuustoa. Mutta ei kannata juuston määrän säikäyttää. Tätä ruokaa kannattaa tehdä, koska se on niin hyvää!




Olen aikaisemmin tehnyt melanzanea netistä löytyneiden ohjeiden mukaan. Tarjoushaukkana olin ostanut munakoisoa niin paljon, että piti vähän soveltaa. Sitä paitsi, aiemmin tämä ruoka on aina mennyt niin sanotusti "yhdellä perseen tilalla". Eli kaikki on mennyt kerta syönnillä. Nyt halusin tehdä niin ison satsin, että sitä syötäisiin pariinkin otteeseen.



MELANZANE eli juustoinen munakoisovuoka

  • reilu kilo munakoisoja (minulla oli 1,2 kiloa)
  • suolaa
  • öljyä paistamiseen
  • 4 palloa mozzarellajuustoa
  • 2 dl parmesanjuustoa raastettuna
  • 1/2 punttia tuoretta basilikaa
Tomaattikastike

  • 2 isoa sipulia
  • 6 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 2 prk hyvää tomaattimurskaa
  • 4 rkl tomaattipureeta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1rkl balsamiviinietikkaa
  • 1 dl punaviiniä
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 1/2 punttia tuoreita basilikan lehtiä
(Vuu'an pinnalle korppujauhoja tai vaalean leivän muruja)

Viipaloi munakoisot pitkittäin noin puolen sentin vahvuisiksi viipaleiksi. Ripottele niille suolaa molemmin puolin ja itketä niitä noin puoli tuntia.



Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä öljyssä. Lisää pannulle tomaattipuree ja sekoittele sitä hetki sipuleiden kanssa. Lisää loput aineet sipuliseoksen joukkoon. Revi tuoreita basilikan lehtiä hieman pienmmäksi. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia. Tarkista maku.



Kuivaa munakoisoviipaleita kevyesti talouspaperilla ja ruskista niitä kevyesti öljyssä. Muista, että munakoiso imee öljyä kuin sieni. Siinä telkkuohjelmassa kokki lähes uppopaistoi munakoisot! Viipaleet ruskistuvat kyllä hyvällä pannulla ihan ilman öljyäkin.
Viipaloi mozzarellajuusto ja raasta parmesan.







Levitä voidellun tai leivinpaperilla vuoratun vuu'an pohjalle tippa tomaattikastiketta ja lado munakoisoviipaleita pohjalle. Minä teen aina näin, koska tippa kastiketta estää mielestäni munakoisojen palamisen vuokaan kiinni. 



Levitä kastiketta munakoisoviipaleiden päälle. Asettele mozzarellaviipaleita tomaattikastikkeen päälle ja niiden päälle basilikanlehtiä. Ripottele parmesanraastetta vielä kerroksen päälle. 
Jatka näin kerrosten tekoa. Tämä munakoisomäärä riitti minulla 4 kerrokseen ja kerroksiin tuli aikas tiiviisti munakoisoa. Ripottele päällimmäisen kerroksen päälle halutessasi vielä korppujauhoja tai vaalean leivän muruja. Ja reilusti parmesanjuustoa!

Paista vuokaa uunin alatasolla 200 asteessa, 45-60 min. Ripottele kypsän vuu'an päälle tuoretta basilikaa. Anna vuuan vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Tarjoile hyvän, vaalean leivän ja salaatin kanssa. Hyvää kuin mikä!



Minua nauratti taas Beiben kommentit ruuasta. Hän on aiemminkin syönyt tätä suurella ruokahalulla. Mutta hän nyt syö yleensä nälkäänsä, eikä välttämättä niin analysoi syömäänsä. Vaikka kulinaristikin hänestä löytyy!



Hän minulta kyseli, että miten tämä nyt eroaa moussakasta. Kerroin, että tässä ei ole lihaa ja valkokastiketta. Hän oikein huudahti, että "Mitä! Ei mitään eläintä!" No, lohdutin häntä, että juustoa on kyllä enemmän kuin laki sallii ja kaloreita sen myötä. Beibe syö kyllä kasviksia tosi paljon ja meillä on aina haarukkaruuan kanssa salaattia tms. Mutta hänen pesunkestävä lihansyöjä kyllä tulee aina välillä esiin. Miehet! <3

Lasi punaviiniä maistuu myös melazanen kanssa!


16 kommenttia:

  1. täytyykin tämä pitää mielessä, jos saamme munakoisosta satoa. Itsekkään en ole ollut mitenkään innostunut sen syömisestä, lähinnä laitoin kasvamaan, kun on kasvina niin hiano :D Mutta ties, vaikka innostuisin tämän reseptin myötä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvina on kyllä hieno, mutta hankala kasvattaa. Kauniisti kukkiikin, jos kukkii! ='D Olen joskus kokeillut niitä sellaisiakin lajikkeita, mistä väitetään kasvun onnistuvan avomaalla ja kasvun olevan hillittyä. En ole niilläkään onnistunut.
      No, kesät ovat olleet viime aikoina mitä on. Jospa ensi kesä olisi munakoisokesä! ;D

      Poista
  2. Tätä tuli Italiassa aikoinaan syötyä, pidin valtavasti. Täytyykin tehdä sitä nyt, kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! On ollut varmaan hyvää oikein reseptin alkuperämaassa!

      Poista
  3. Munakoiso on minullekin ollut hiukan vieras niin kasvina kuin ruoka-aineenakin. Muutaman kerran sitä olen kasvattanut samalla onnistumisprosentilla kuin sinä ja siksi se on jäänyt taka-alalle. Tänään tosin isännälle sanoin, että voitaisiin kokeilla, olisit nähnyt ilmeen...varmaan tulen kokeilemaan, kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun silleen puolitosissaan yrittää ruokavihanneksia kasvattaa, tuollaiset epäonnistujat jäävät muutaman yrityksen jälkeen pois.

      Ai että, kun nuo miehet ovatkin niin "herkästi innostuvia" mukaan kokeiluihin! ='D

      Poista
  4. Näyttää ja kuulostaa niin hyvältä! No niin ja nyt tuli nälkä:) Ihanaa kevätpäivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuolla juustomäärällä hyvää tulee, väkisinkin! =D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No niin, nyt vaan uudestaan tekemään! Munakoisot ovat nyt edullisia! =D

      Poista
  6. Siis tajuttoman hyvää, munakoiso on todella herkullista <3 Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munakoiso on hyvää ainakin tossa muodossa. Juustoon hukutettuna.... ='D

      Poista
  7. Mä voisin syödä pelkästään ton juusto-osuuden ja tietysti punkku mukaan. Mun mielestä missään ruoassa ei ole koskaan liikaa juustoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! ='D

      Mutta olen joskus saanut sellaisen pizzan, missä oli liikaa juustoa. Alkoi ällöttämään, kun se ei edes ollut mitään laadukkaan oloista juustoa. =(

      Poista
  8. Mmmmmmm. Kuulostaa hyvältä.
    On muuten totta, että munakoison suutuntuma on vähän "tattinen". Meillä ei nuoriso tykkää siitä yhtään ja piilotan ne yleensä hyvin pienittyinä ruokiin. Mutta tätä pitää testata. Tuo juustomäärä, oi nammmm!! =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on!

      Ainakin ratatoullessa, munakoison kuoriosa on yleensä kovan oloista ja sitten se sienimäinen sisus... öäk! Ja jos jää raa'aksi, maistuu saippualle. Mutta ton juustomäärän alla menee nirsommallekkin. Ja mikä estää laittamasta vielä enemmän juustoa!

      Poista