Valkosipulin sadonkorjuu on jo ajankohtainen asia!

Olen jo viikon verran katsellut valkosipuleiden lehtiä. Että alkavat olemaan sen verran kellastuneet, jotta saattaisivat sipulit olla valmiita sadonkorjuuseen.

Jotenkin vaan on ollut epäuskoinen olo; joko ne voisivat ihan oikeasti olla valmiita maasta nostettavaksi? Yleensä olen valkkarit nostanut vasta elokuun puolella ja joskus myöhemminkin.

Mahtavan kokoisia nämä 'Aleksandrat'!

Olen muutamia nostanut maasta ihan pistokokeen omaisesti ruuanlaittoon ja kyllähän niissä kokoa ja näköä on ollut.
Viimeinen niitti noston varmistumiseen oli, kun instassa näin yhden tarhurin näiltä mailta nostaneen omansa. Hän omistaan sanoi, että oli viime hetki nostolle, koska merkkejä sipuleiden avautumiseen oli jo havaittavissa.
Valkosipuli, missä kynnet ovat alkaneet avautumaan, on ihan käyttökelpoinen. Mutta se ei säily varastoituna.
Toki siitä voi irroitella kynnet loppujaankin irti ja istuttaa takaisin maahan. Seuraavana vuonna ne ovat sitten taas korjuukelpoisia sipuleita!

Valkosipuleita tuli aikas moinen määrä! Benja kuikuilee taustalla.

Meillä kasvavat valkosipulit ovat 'Aleksandra' -lajiketta. Meillä on myös toista lajiketta, minkä istukaskynnet ostin joskus Virosta. Nämä sipulit jäävät paaaaljon pienemmiksi kuin nuo "isot rouvat", joten ollaankin yritetty syömällä hävittää nämä pienet. Mutta aina niitä silti jää maahan kasvamaan.

Kokoero on huomattava!

'Aleksadrasta' löysin tälläistä juttua:

Lajike on peräisin vuosisadan alun Pietarista, josta sen toi Suomeen ja Pertunmaalle Aleksandra niminen rouva. Valkosipuli 'Aleksandra' on siis ollut jo miltei vuosisadan verran täällä Pohjolan karuissa sääolosuhteissa. Kannan kestävyyttä osoittaa sekin, että Aleksandra rouvan kuoltua kyseinen valkosipuli jäi vuosiksi kasvamaan villinä kesämökin peltoon, mistä sen pelasti valkosipulin viljelystä kiinnostunut sukulainen.


Olen jättänyt vuosittain muutamia kukkavarsia eli skeippejä kehittymään, jotta saan omaa 'Aleksandra' -kantaani lisättyä. Olen ihan parista hassusta istukassipulin kynsistä aloittanut valkosipulin viljelyni. Nyt  vajaan kymmenen vuoden viljelyn jälkeen, olemme  omavaraisia talven yli valkosipulista. Jee!

Itusilmusta valkosipulia kasvatettaessa, itusilmu kehittää ensimmäisenä vuonna yksikyntisen sipulin. Toki senkin jo voi syksyllä syödä. Varsinkin 'Aleksandran' kynsi on niin iso, että siinä on jo kunnolla syötävää!
Ja voihan noita itusilmujakin tuollaisenaan käyttää ruuanlaittoon. Ovat aikas stydiä kamaa!

Mutta jos malttaa mielensä, nostaa kynnet ylös ensimmäisen vuoden jälkeen, lannoittaa maan hyvin, istuttaa syksyllä kynnet takaisin maahan talvehtimaan ja lannoittaa seuraavana kesänä lisää, niin saa iiiiisoja ja pulleita 'Aleksandroja' toisen vuoden kesän loppupuolella.

Benja on niin mukana vahtimassa mummun touhuja kasvimaalla!