Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Aikaismoista lammasrumbaa!




Huhtikuun alussa meidän lampaille syntyi molemmille 3 karitsaa. Tipin synnytys ja karitsoiden alkutaipale meni kuin suoraan oppikirjoista. Ei tarvinnut kyllä olla kuin tyytyväinen!

No, Nellan tapauksessa ei sitten mennyt ihan niin hyvin. Synnytys meni onneksi silläkin tosi hyvin, mutta karitsat olivat jotenkin ennenaikaisen oloisia. Ne olivat toista pässikaritsaa lukuun ottamatta tosi rimpuloita ja niillä oli erilainen villakin kuin muilla karitsoilla. Toinen pässi- ja uuhikaritsa olivat paljon avuttomampia ja ne tarvitsivat ihmisen apua ensimmäisinä päivinään.

Lampaiden karitsoilla ei ole kuin 4 päivää ikäeroa. Silti ne ovat käytökseltään, kasvultaan ja ulkonäöltään ihan kuin yö ja päivä toistensa kanssa. Tipin karitsat ovat isoja, jämäkän lihaksikkaita ja uteliaita luonteeltaan. Kaksi niistä on tosi kesyjäkin.
Ne syövät jo hyvin heinää ja rehua, käyvät vain satunnaisesti maitohuikalla ja juovat vettä janoonsa. Vihreä maittaa ja kerput ovat ihan niiden lempiherkkua!
Tipin karitsat leikkivät ja kirmailevat ulkona ja erkanevat emästään rohkeasti, eivätkä roiku koko ajan sen kintereillä. Oikein hyvän näköisiä ja elinkelpoisen oloisia pikku lampaita!

Pari viikkoa takaperin Nella alkoi reakoida kielteisesti karitsoihinsa. Se juoksi niitä pakoon ja yritti koko ajan puskea niitä. Ihmisille se ei antanut kiinni, ei tarhasta, eikä karsinasta. Lampolaan mentäessämme, se seisoi useasti perä nurkassa ja huohotti silmät kiinni.
Alettiin oikein urakalla seuraamaan, että mikä nyt on vaivana. Utareitakin tarkastin, vetimiä ihan vain katseella, mutta muuta utaretta koittelin joka päivä (kuten olin aiemminkin tehnyt molemmilla lampailla) ja en löytänyt mitään kovettumia, tai muutakaan mikä olisi viitannut esimerkiksi utaretulehdukseen.

Kunnes sitten Beibe oli siskonsa kanssa eräänä vapaapäivänään huomannut, että karitsat eivät anna emänsä olla yhtään rauhassa, vaan juoksuttavat sitä ihan koko ajan. Nella ei saanut tarhassa hetkenkään rauhaa ja se suorastaan juoksi pakoon jälkikasvuaan. Ja koko ajan joku karitsoista roikkui vauhdissa sen utareista.
Tarkistettiin vetimet ja ne olivat ihan pureskeltu verille ja rupia täynnä vetimen takapuolelta.
Tehtiin päätös, että karitsat vieroitetaan emästään ainakin joksikin aikaa, jotta utareet saavat parantua.

Pässeille maistuu maito ämpäristä


Muutamia päiviä sitten Beiben kanssa lypsettiin Nellaa ja tarkkailtiin samalla, paljonko maitoa tulee. Sitä tuli 5-8 dl/lypsy. Karitsat saivat korviketta ja samalla vähän pystyttiin toteamaan, paljonko ne maitoa juovat. Ne joivat noin puoli litraa/karitsa. Isoin pässi joi eniten, toinen pässi ja uuhi vähemmän.

Kokeiltiin tuttiämpäriäkin, mutta karitsat eivät oikein
siitä imeneet.

Joten, kun kerran suoraan ämpäristäkin menee
niin mikäs siinä.


Muutaman päivän kuluttua päästettiin karitsat emänsä kanssa aina ulkoilemaan. Mutta se oli aivan kamalaa katseltavaa, kun utareissa roikkui karitsat kuin susilauma. Olin ajatellut, että kun karitsat vetävät ennen ulospääsyä mahansa täyteen korviketta, ne eivät ainakaan nälkäänsä emoaan jahtaa. Oltiin kuitenkin ihan hakoteillä. Vaikka kaikki olivat vetäisseet noin 5 dl korviketta/naama ja lisäksi rehua ja heinää, ne repivät emänsä utareita, kuin eivät olisi ruokaa saaneet moneen päivään. Se oli sellaista ihmeellistä repimistä. Ne ei ihan kuin imeneet ollenkaan, vaan riuhtoivat utareita. Samalla lailla kuin koira ravistaa jotain lelua. Nella juoksi ja karitsat raahautuivat hampaillaan tississä roikkuen.
 Joko näillä karitsoilla on jäänyt jokin kilpailu maidosta ja tissille pääsystä päälle, emo ei anna niiden imeä tarpeeksi, tai sitten sillä vaan ei riitä näille kaikille maitoa.
Kun annetaan lampaille iltaruuat, kaikki muut hyökkäävät ruuan kimppuun, mutta nämä kolme alkavat tappelemaan emänsä utareista ihan heikkopäisenä. Kun emo yrittää pysähtyä syömään tai juomaan, tissin repiminen alkaa ja emo ei saa syödä rauhassa.

Aloimme olemaan emouuhen terveydestä tosissamme huolissamme, koska se ei saanut syötyä eikä juotua lainkaan. Se ei enään edes tullut syömään, kun ruokaa tuotiin tarjolle. Se vaan huohotti jossain nurkassa ihan stressaantuneena. Tarjosin sille vihreää kädestä, niin se ei syönyt edes sitä.

Teimme sitten sellaisen päätöksen, että erotin pässikaritsat emostaan korvikkeelle ja uuhi sai jäädä emon kanssa. Ensimmäinen päivä meni niin, että pikku-uuhi ei tehnyt mitään muuta kuin kyttäsi, kun emonsa pysähtyy ja hyökkäsi tissille. Yhden illan vartioin, että Nella saa syödä rauhassa ja aina kun karitsa yritti mennä tissille, ohjasin sen syömään rehua ja heinää. Ja näin olen nyt jatkanutkin aina, kun lampaita ruokitaan sisällä. Karitsa hyökkää heti tissille, kun muut menevät syömään rehua ja heinää. En anna sen roikkua tissillä, vaan ohjaan sen myös syömään rehua. Hetken se siinä hämillään tuijottelee ja sitten alkaa syömään. Kun on muutaman haukun ottanut rehua, rauhoittuu sitä syömään.
 Näin molemmat saavat syödäkseen. Emo saa voimiaan takaisin, eikä ole enään lainkaan niin stressaantuneen oloinen. Ja josko toi uuhikaritsan rääpälekkin vaikka vähän alkaisi kasvamaan.

Kun muut syövät siistissä rivissä kaikessa rauhassa...

... tää yksi vaan kyttää tilaisuutta tissille. Tässä vähän pääsee
näkemään kokoeroakin noihin Tipin tyttöihin.

Ja heti kun emo rauhoittuu, hyökkäys tissille. Tässä näkee,
kuinka Tipin karitsat ovat tuolla nurkassa syömässä
kerppuja ihan muina tyttöinä, erossa emästään.


Ollaan tultu siihen tulokseen, että ehkä Nellalla ei sitten tosiaan riitä maito noille kaikille kolmelle. Varsinkin kun ovat vähän kasvaneet ja alkaneet kuluttamaan enemmän. Toinen pässikaritsa varsinkin on ottanut kasvussa kiinni Tipin karitsoita.

Pässit saavat olla nyt kahdestaan, kunnes lähtevät poikamies-
laitumelle pässilaumaan.


Pässikaritsoille nyt tuli sitten hieman ennenaikainen ero emostaan, mutta ne juovat korviketta hyvällä halulla, sekä rehu ja heinä maittaa. Nälkää ne eivät näe, mutta ikävää huudetaan kovalla äänellä. Emonsa ei tunnut olevan millänsäkkään, vaikka pojat ovat eri karsinassa.

Tässä tuli taas itsellekkin hyvä opetus siitä, että näitten elukoiden kanssa elämä ei ole aina mitään idylliä.

Lampaanpitoa parhaimmillaan! <3

6 kommenttia:

  1. Onhan se iso homma kolmosten kanssa. Silloin apua hoidossa tarvitaan, olipa ihmisvauvat tai eläinvauvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä! Ja nämä lampaathan ovat ensisynnyttäjiä, joten siihen nähdenhän kaikki meni tosi hyvin!

      Poista
  2. En voi kuin ihailla teidän puuhia siellä!! Vaatii todella aikaa ja tiivistä tarkkailua tuommoinen puuha ja hyvin ootte siellä toimineet. Toivottavasti emo saa voimansa takaisin ja pienet verenimijätkin siitä rauhoittuu! Tsemppiä sinne joka iikalle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi on kuitenkin niin vähän näitä kotieläimiä ja ne ovat tässä pihapiirissä. Niiden seuraaminen on vähän kuin kokoaikaista puuhaa.

      Kyllä tilanne on rauhoittunut ihan huomattavasti! Pikku-uuhi saa vielä välillä raivokkaita imemiskohtauksia ruuanjakotilanteissa. Mutta kun sen ohjaa pois tissiltä, menee kyllä ihan rauhassa muiden kanssa syömään.

      Poista
  3. Onpas paimentamista ja kaikenlaista sitä voikin syntyä eläimien kanssa. Hyvä kun huomasitte emon hädän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sitä tietoisen riskin aina ottaa, kun näiden elukoiden kanssa puljaa. Tottakai toivoo, että kaikki menee hyvin ja sujuu ittestään.

      Poista