maanantai 20. toukokuuta 2019

Kuusi kukkii!



Huomasin viime viikolla, että työpaikan pihassa oleva iso kuusi oli alas saakka ihan täynnä kukkia. Voi että se oli kaunis!


En muista, että olisin koskaan nähnyt kuusen kukkivan. Varmaan tätä on elinaikanani useastikin tapahtunut, mutta en ole kiinnittänyt moiseen huomiota.
Muistinkin, että olin alkukeväästä kuullut tai lukenut jostain, että kuusella tulisi olemaan hyvä siemenvuosi ja kukinta runsasta ainakin etelä-Suomessa.

Meidän iso pihakuusi <3

Leppämäen sijainti on itäisellä Pirkanmaalla ja keskisen Suomen raja on tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Ilmeisesti meidän iso pihakuusi ei näistä Luken tiedotteista piittaa, vaan kukkii ihan täyttä häkää.


Nää on niin hauskan näköisiä!


Kovasti näistä varisee siitepölyä.


Kuusen lisääntymisestä ja siitä, onko tuossa hede- ja emikukintoja, minulla ei ole mitään hajua. Mutta aikasmoinen pölinä on ilmassa, kun kuusi tussauttelee siitepölyään ilmaan. Onkohan kuusen siitepöly kovin allergisoivaa? Männystä olen kuullut, että se ei olisi.

Hatsiih!

Tuo pihakuusi on ainut näistä meidän tontin isoista kuusista, minkä huomasin kukkivan. Se on niin hyvällä ja lämpimällä paikalla, että ei ihmekään.
Mutta surullisten kuusien metsässä meillä on pieni käpykuusi ja se kukkii myös. Ja siihen tulevat ihanat vaaleanpunaiset pikku kävyt, jotka kyllä sitten vanhetessaan muuttuvat ihan tavallisiksi ruskeiksi kävyiksi.

Käpykuusi on tuo pieni tuossa edessä

Pieni kuusi, mutta kukinta sitäkin suurempaa!



Ja nää kävyt... ihania!

💗

Tässä on muodostumassa käpyjä.

Oletko sinä nähnyt koskaan kuusen kukkivan? Minulle tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta ja olin ihan haltioissani noista pinkin värisistä kukkapalleroista!

Kyllä tämä kevät on hienoa aikaa, kun kaikki puhkeaa kukkaan ja on niin ihanan vaalean vihreää. Oikein mukavaa viikon alkua kaikille! <3

12 kommenttia:

  1. Kuusen siitepölyä on joka paikassa ja paljon! Auton lasit saa nyt joka kerta puhdistaa ennen lähtöä! Ehdin jo miettiä, että mitä puuttuu...kaikki allergiaoireet varmaan jo on?!? No, aamulla tajusin, että mikä puuttuu...nenän verenvuoto! Sekin alkoi sitten tänään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on koirakin ihan sellainen homeisen näköinen, kun se tuolla siitepölyisessä heinikossa kyntää!

      Minä en ole allerginen millekkään siitepölylle. Mutta eilen kun oli tosi painostava ja seisova ilma, alkoi ihan ahdistamaan. Ilma oli niin sakeana siitepölyä. Voin vain kuvitella, millainen olo on, kun on rajut allergiaoireet! =( Toivottavasti pikkuisen sataisi, niin kuin on luvattu. Saataisiin tuota pölyä vähän alas.

      Poista
  2. Olen kyllä nähnyt ennenkin, mutta nyt kukkia on ihan mahdottomasti. Ehkä ne useimmiten jää huomiotta, koska ovat melko usein yläoksilla, nyt niitä tosiaan on ylhäällä ja alhaalla. Ja upea punan väri, joka kyllä ottaa silmään. Siitepölyn määrä tuntuu myös olevan ihan mahdoton, ei huvita pyykkejä ulos ripustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yleensähän kukinnot ovatkin varmaan vain tuolla korkealla latvuksissa, piilossa katseilta. Tuleekohan käpyjä nyt ihan alaoksia myöten? jännää!

      Poista
  3. Tänä aamuna huomasin vasta, että parveke on täynnä siitepöllyjä. huh. Eipä passaa enää pyykkejä kuivattaa ennenkuin sataa ja vie enimmät.
    Kyllä ovat nättejä kuusenkin kukat. En ole vielä huomannut niitä, tai edes katsonut. Joskus ennen huomasin lehtikuusen punaiset kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole pyykinkuivatuskelejä nämä! =)

      Tuossa ihan meidän lähellä on lehtikuusimetsä. Mutta en ole koskaan vielä huomannut, että kukkisivat. Ovat kyllä vasta vajaat parikymmentä vuotta vanhoja puita. Taitavat olla liian nuoria vielä!

      Poista
  4. Meillä on myös kuusi ihan mielettömässä kukassa! Siis mieletön määrä kukkia, juu nou... =D Enkä välttämättä muista ihan vastaavaa nähneeni aiemmin. Ehkä vähän jotain, mutta tää on jotain mieletöntä! Viime vuonna nypin tuosta samaisesta kuusesta tosi paljon kerkkiä, nyt on kaikki kärjet kukassa alaoksillakin eikä kerkistä näy merkkiäkään!

    Ja sitä siitepölyä on todellakin ihan järkyttävän paljon, välillä ihan sellasia keltaisia pilviä on ilmassa ja olen kuullut parinkin ihmisen sanovan, että näyttää ihan kuin olis metsä tulessa, kun siitepöly sieltä pöllyää. Tänään just mietittiin, että ehkei noille havupuille niin kovin olla allergisia? Mä kävelin lauantaina paikassa, jossa ilma oli ihan sakeanaan siitepölyä, eikä se vaikuttanut muhun mitenkään, tosin en ole kyllä millekään allerginen. Mutta ei vaikuttanut myöskään yhteen seurassa olleeseen henkilöön, joka sanoi olevansa kovasti allerginen ainakin koivulle. Ehkei sitten ollut kuuselle, jos sille nyt siis edes voi olla allerginen?

    Tässä kopio kuusen kukasta suoraan Luontoportin sivulta:

    Kukka: Pienet, kehättömät hede- ja emikukat erikseen tiheinä, käpymäisinä kukintoina. Emikukinnot punaisia, aluksi pystyjä. Hedekukinnot avautumattomina vihertäviä–punertavia, muuttuvat avauduttuaan siitepölyn vuoksi keltaisiksi. Kuusi aloittaa kukinnan vasta noin 40-vuotiaana. Tuulipölytteinen.

    Tuo koskee siis metsäkuusta. Ja varmaan myös meidän pihakuusta. =D Mietin, että miten vanha se teidän pikkuinen kuusi sitten on, kun nyt jo kukkii, jos nuo kukkii vasta nelikymppisinä?

    Nautitaan upeista kuusen kukista! ♥ Ne onkin voikukkien ohella ainoat kukat täällä meidän pihalla taas... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, jostain kanssa luin, että olivat luulleet metsän palavan. Mutta kuuset siellä vain pöllyttelivät! ='D

      Mulla on ollut jotenkin tukkoinen olo, vaikken ole allerginen ainakaan testien mukaan yhtään millekkään. Mutta meidän piha on aikas suojaisa ja nämä seisovat helteet pitävät ilman kyllä tosi sakeana tuosta siitepölystä. Auton kun laitoin eilen aamulla käyntiin, niin johan pöllähti sisälle! Ihan alkoi päätä särkemään.

      Tossa mun kuvissa on sitten kyllä molempia; emi- ja hedekukkia. Kiitos tiedosta!

      En tiedä tosiaan, kuinka vanha toi meidän käpykuusi on. Tuskin kuitenkaan nelikymppinen. Ostettiin se joitakin vuosia sitten Turin kukkamarkkinoilta Virosta. Mutta se voikin olla vähän erilainen, koska se tekee käpyjäkin noin pienenä.

      Kyllähän toi kuusien kukinta on aikas mahtipontista ja minä kyllä tykkään kovasti!

      Poista
  5. Olisiko tämä jotenkin poikkeuksellinen vuosi, koska minä tein saman havainnon. En muista itsekään aiemmin kiinnittäneeni moiseen huomiota. Niiden muutamien kukkivien kuusien jälkeen sen sijaan olen havainnut, että ei todellakaan edes joka neljäs kuusi kuki. Mitähän lajiketta nuo kukkivat lienevät?

    Mielenkiintoisia asioita.
    Toivon hartaasti, ettei havujen siitepöly allergisoi (enkä sitä uskokaan), koska meillä on koko piha keltaisenaan, kun männyt pölläyttelevät menemään......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin tuolla Luken sivuilla sanotaan, että nyt on tulossa hyvä kuusien siemenvuosi. Me ollaan asuttu tässä Leppämäessä 19 vuotta ja eikä tuo pihakuusi ole ennen tuollaista kukintaa suorittanut. Ihan metsäkuusia nuo ovat.

      Meillä ei vielä männyt kuki. En ajatellut pestä autoani vielä. Ehkä sitten juhannuksen jälkeen!

      Poista
  6. Muistan nähneeni kuusen kukkivan, mutta en kyllä koskaan näin valtavasti. Lauantaina istuin tyttären pihassa kissoja vahtimassa ja huomasin ensin yhden ison kuusen kukat ja sitten toisen ja kolmannen jne. Matalimmat kukat olivat aika korkealla ja kiskoin alinta kukkivaa oksaa alemmaksi saadakseni kukasta kuvan. Hurja siitepölyhumahdus suoraan niskaan. Tänään pesin pation ja pergolan, kun kaikki oli peittynyt keltaiseen kerrokseen. Olen kuullut, ettei kuusen ja männyn siitepöly olisi allergisoivaa, mutta ihan varma en ole. Liitin oitis hienon kuusen kukinnan yhdeksi tärkeäksi elämykseksi, jota kannattaa muistella myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän varmaan kuuset ovat minunkin elinaikanani kukkineet, mutta en vain ole niihin kiinnittänyt huomiota. Nyt kukkia on ihan tälläisen reilut 160 senttisen akan silmien korkeudella, niin on ollut vähän niin kuin pakko huomata! Ja kyllähän tuo keltainen pölinä on niin silmiin pistävää, ettei sitä voi vain ohittaa.

      Minä olen samaa mieltä; tämä on sellainen elämys, mitä kannattaa liittää muistojen arkistoon. Sillä tein tämän postauksenkin.

      Poista