sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Ihanat rodot ja pari erikoista kieloa!




En ole taas tänäkään vuonna ehtinyt yhteenkään rodopuistoon ihastelemaan näiden upeiden kukkien loistoa. Mutta onneksi Leppämäen pienessä metsäpuutarhassa rodot ovat upeimmillaan.



Meille on vuosien varrella kerääntynyt pikku hiljaa erilaisia rodoja. Muutaman olen itse ostanut, mutta suurimman osan olen saanut Beibeltä ja tyttäreltäni joksikin merkkipäivälahjaksi. Pari me siirrettiin kavereilta muutama vuosi sitten.



On kotimaisia, joiden nimet on tiedossa. Ja sitten sellaisia markettiostoksia, joiden lajikenimistä ei ole enään mitään muistikuvaa.



Mutta ei nimi, tai sen puute rodoa pahenna! Kaikki ne ovat aivan upeita kukkiessaan. Osa on pieniä ja matalia lajikkeita. Toiset näyttävät kasvavan aikas isoiksikin. On tullut istutettua ne aivat liian tiheästi, mutta siellä ne nyt ovat ja saavat ollakkin.



Rodojen juurilla kasvaa muita kasveja. Pääasiassa pikkutalviota, mutta kielot ovat levittäytyneet myös metsäpuutarhaan.



Muutama vuosi sitten, ostettiin Virosta, Turin kukkamarkkinoilta raitalehtinen kielo ja sellainen, joka kukkii hennon vaaleanpunaisin kukin. Ilokseni ne ovat hengissä vieläkin!



Ihanaa tälläinen kesäinen kukkaloisto! Nyt nautitaan!

6 kommenttia:

  1. On kyllä tosi erikoinen kielo! Olin taannoin hämmennyksissä kun löysin omasta metsästä, jossa kyllä kasvaa tavallista kieloa, mutta vähän erikoisempaakin kieloa. On vielä tutkimatta tarkemmin, onko kyseessä kallio- vaiko lehtokielo, ne ovat tämmöselle asiaan vihkiytymättömälle niin samannäköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en koskaan muista, missä päin tuota pientä metsäpuutarhaa tuo vaaleanpunakukkainen kasvaa. Sitten aina yllätyn, kun sen löydän! ='D

      Poista
  2. Kohta voitkin tarjota katselukierroksia omassa rhodopuistossasi. On ne hienoja kasveja ja tänä vuonna taas kukkivat upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just joo! ='D

      Mutta joo, kyllä taas ollaan saatu nauttia näistä ihanista kukkasista! <3

      Poista
  3. Rhodot on niin ihania, mutta eivät viihdy meidän savimaalla. Byggmaxin ilmaisrhodot laitoin lehtikuusen juurelle kasvamaan. Toistaiseksi ovat hengissä, mutta saa nähdä, mikä tilanne on keväällä.
    Tuo kielo on aivan hurmaava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savimaa on kyllä hankala! Mutta voivat kyllä ihan hyvin viihtyä lehtikuusen alla. Rodoilla on kuitenkin niin pinnassa olevat juuret. Että kun vaan muistaa kastella, niin eiköhän se siitä!

      Poista