perjantai 19. maaliskuuta 2021

Halsterileivät

 

Täytteet leivillä

Halsterileivät ovat herkullisia ja niin yksinkertaiset tehdä, että ihan hävettää! Teemme usein tälläisiä leipiä retkillemme mukaan ja sitten paistamme ne joko halsterissa tai ihan grilliritilällä. 
Pilkkireissuillamme vedämme varusteita ahkiossa, joten halsteri ei siellä paljon tilaa vie tai paina. Talvella ulkona oleillessa on mukava saada makkaran lisäksi jotain muutakin lämmintä syötävää. Halsterileivät ovat vallan mainio vaihtoehto vaikkapa ihan korvaamaan makkara kokonaan! Ja tietysti mikään ei estä näitä syömästä ihan kylmiltäänkin, jos ei tulenteko onnistu.


Puolikkaat toistensa päälle.

Ensimmäinen kosketukseni halsterileipiin oli joskus parisen kymmentä vuotta sitten eräällä hevosvaelluksella. Jonkin aikaa ratsastettuamme saavuimme leiripaikalle ja retken vetäjät keittivät meille nokipannukahvit ja paistoivat täytettyjä ruisleipiä halsterissa. Muistan, että niissä oli ihan perustäytteet; juustoa, kinkkua ja tietysti levitettä. Mutta ne maistuivat aivan täydellisiltä ihanan ratsastusreissun ohessa!

Halsteri kiinni ja leivät tulille

Minä teen aina halsterileivät ruisleipään, johonkin sellaiseen ruispalatyyppiseen. Mikään ei estä tekemästä vaikkapa paahtoleipään. Lapset yleensä pitävät vaaleasta leivästä enemmän, kuin tummasta. Mutta mielestäni leivänsiivut eivät saa olla liian paksuja, koska leipä kovettuu paistuessaan. Ei ole miellyttävää syödä paksua leipää, jossa kovat reunat sattuvat suupieliin!

Paista varoen, ettei leivät pala!

Tärkeätä on myös se, että voitelee leivät molemmin puolin. Siis, pohja- ja kansipalat. Ja ihan reilulla rasvamäärällä. Retkillä ei ole tarkoitus laihduttaa, vaan saada energiaa eväistä ja nauttia hyvästä ruuasta!

Mmmm!

Täytteeksihän voi sitten laittaa vaikka ihan vain sitä kinkkua ja juustoa. Hyvää tulee niilläkin! Mutta muutenhan leipien täyttämiseen on vain taivas ja oma mielikuvitus rajana. 
Väliin voi laittaa oikeastaan mitä vain, kunhan se on jo valmiiksi kypsennettyä. Leipiä ei voi kuitenkaan paistaa avotulella niin kauaa, että raa'at ainekset sen sisällä kypsyisivät. Leivät ovat kyllä ilmiliekeissä ennen tämän tapahtumista!

Ehkä parasta lämmintä voileipää
pitkästä aikaa!

Minä tein nämä kuvien leivät odotellessani Beibeä töistä kotiin iltapäiväkaffeille. Täytin leivät nyhtökanalla ja paistetulla sipuli-paprikaseoksella. Juustoksi laitoin kermajuustoa ja hieman sinihomejuustoa. Leivät voitelin Oivariinilla. Täytyy kyllä sanoa, että olivat oikein onnistuneet lämpimät leivät!

Nokipannukahvit kiehahti samalla, kun
paistelin leipiä.

Savulohi sopisi leipiin oikein hyvin. Valmiiksi kypsennetyistä silakkapihveistä saisi ihan huippuhyvät halsterileivät! Samoin kalasäilykkeistä. Niitä olisi helppo ottaa mukaan päiväretkiä pidemmillekkin retkille. Nykyään on ihan marketeissä ihania, kotimaisia järvikalasäilykkeitä. Ne ovat tosi hyvän makuisia! Ja tietysti, miksei ihan maustekastikkeissa olevaa tonnikalaa tai makrillia tomaattikastikkeessa.
Kaupoista saa valmiina erilaisia valmiiksi kypsennettyjä lihavalmisteita. Siitä vain valkkaamaan sopivaa omaan makuunsa. Säilykelihasta nyt puhumattakaan!
Tietysti kaikki muuliha-valmisteet. Niistä saa varmasti hyviä kasviproteiinileipiä. Varsinkin jos ne on ensin hyvin maustanut. 
Avocadoa, aurinkokuivattua tomaattia ja oliivia voisi kokeilla. Nyt leivissämme oleva valmiiksi paistettu, edelliseltä aterialta jäänyt sipuli-paprikaseos toimi todella hyvin leivän sisällä. Voisin kuvitella ihan sitä pelkältään juuston kera leivän täytteenä.
Juustona on hyvä olla ihan täysrasvainen juusto. Kokemuksesta tiedän, että kevytversiot eivät sula hyvin. Sitä en osaa sanoa, miten vegaaniset juustot halsterileivässä toimisivat. Pitää joskus kokeilla!

Beibelle maistui hyvinkin!

Olikin mukava iltapäiväkahvihetki ihan keskellä viikkoa oman pihan kodassa! Tätä pitäisi harrastaa enemmänkin!

Onko Sinulle halsterileivät tuttuja? Jos on, mitä on Sinun leipiesi täytteenä? Mukavaa viikonloppua kaikille ja ulkoilkaa. Tänne etelään ja keski-Suomeen on luvattu ihanaa aurinkoa!

12 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Tämä oli tosiaan oiva vaihtoehto sille iänikuiselle makkarangrillaamiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Ja näistä nyt saattaa saada ehkä hieman terveellisemmänkin evään, kuin aina sitä pelkkää makkaraa. Muksutkin yleensä tykkäävät lämpimistä voileivistä!

      Poista
  2. Luulin olevani hyvä keksimään eri tapoja saada vaihtelua retkieväisiinkin, mutta tätä en olisi koskaan keksinyt. Kiitos vinkistä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Eihän tämä minun ideani ole, mutta hyvä silti!

      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Mahdottoman hyvä vinkki, kiitos :-)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen halstrannut leipiä, tosin ihan vaan omassa pihassa. Mä kun en syö makkaraa ja tympi, kun koskaan ei ollut mitään grillattavaa itselle, niin leivät on hyvä vaihtoehto. Ostin halsterinkin ihan tasan niitä leipiä varten vaan!

    Itse asiassa olen menossa sunnuntaina paikkaan, jossa on grillimakkaraa tarjolla... jospa ottaisikin sinne leivät (ja halsterin) mukaan, niin ei tarttisi kuivin suin taas olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi tylsää, jos ei itelle ole mitään mieluista nuotioevästä. Minä en oikein tiedä edes, millaisia noi vegemakkarat on grillattuna. Olen kyllä monia maistanut, kun on noita kasvis-vege luokkakavereita. Mutta jotenkin kun on tottunut lihamakkaran makuun, on tosi vaikea saada hyvää suutuntumaa noihin vegemakkaroihin.

      Ota ihmeessä halsteri ja leivät mukaan ja aiheuta kateutta kanssatulistelijoille huippuherkullisilla lämpimillä leivillä. Syökööt muut kuivaa kyrsää! ='D

      Poista
  5. Oi nam!!!
    Eipä ole muuten vuosiin tullut tehtyä.
    Joskus retkillä tehty niin, että laitettu vaan tuollainen hampurilaismallinen ruisleipä grilliin ja vähän käännetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se nyt mukavaa syödä ulko-oloissa lämmintä leipää. Grilliritilällä tulevat myös ihan kätsysti!

      Poista
  6. Tuli nälkä. Taidan mennä syömään. Hyvin voisi tehdä tuollaisia halsterileipiä, ainakin mökillä. Pitääpä pitää mielessä.

    VastaaPoista