torstai 18. elokuuta 2022

Oletko maistanut retiisin siemenkotia?

 

Retiisi kasvattaa varrestaan ja kukinnoistaan
aikas häkkyrän!

Retiisi on sellainen kasvatettava, että siitä ehtii aina muutamia kasvamaan ns. yli. Se on tosi nopea kasvuinen ja jos sitä on kylvänyt reilusti kerralla, herkästi osa jää sitten syömättä. Retiisin mukula menee tosi nopeasti puisevan kovaksi. Heti kun kasvi alkaa kasvattamaan vartta lehtiruusukkeen sisästä, se on ylikasvanut.

Tämän sekamelskan on saanut aikaiseksi 
vain kaksi retiisiä.

Mutta eipä hätää, koska retiisin kukat ovat syötäviä ja maistuvat hieman sinappisilta. Niitä on kiva laittaa salaatteihin tai napsia kasvimaalta suoraan suuhun. Mutta vielä hienompaa on se, että jos jää kukkasetkin syömättä, peli ei ole siltikään menetetty. Nimittäin retiisin siemenkodat ovat ihan täyttä ravintoa nekin. Mahtavaa, eikö!

Retiisin siemenkotia

Minulta jäi pari hassua retiisiä kevään kasvihuonekylvöistä kasvamaan. Heti kun siemenkodat alkoivat pullistella, me Beiben kanssa napsittiin niitä suoraan suuhun. Ne ovat mukavan rouskuvia ja maistuvat miedolle retiisille tai kaalille. Pientä pippurisuutta niissä on, mutta eivät mielestäni ole niin kirpsakoita, kuin itse retiisin mukulat.

Pannulla öljy-voiseoksessa paistettuna.

Me söimme siemenkodat melkeinpä suoraan "puskista" raakana. Mutta kourallinen päätyi pannulle öljy-voiseoksessa paistettuna ja maustettuna ripauksella suolaa. Ja voi että, kun olivat hyviä!

Kokeilinpa siemenkotien pikkelöimistäkin, mutta niistä ei tullut hyviä. En tiedä, olisivatko jo menneet hieman "yli", koska jäivät jotenkin koviksi. Mutta jos retiisin siemenkotien pikkelöiminen kiinnostaa, kannattaa kirjoittaa selaimeen "pickled radish pods", niin johan alkaa reseptejä pukkaamaan.

Huomasin, että varsinkin intialaisissa ruokaohjeissa käytetään retiisiin tai retikan siemenkotia ihan yhtenä raaka-aineena. Hakusanalla "radish pods recipe" löytyy monia reseptejä, joissa retiisin siemenkodat ovat pääosassa.

Säilöttyinä etikkaliemeen eivät olleet meidän
makuun.

Koska tämä kesä vain jatkuu ja jatkuu, kylvin uuden satisin retiisiä kasvihuoneeseen. Saas nähdä ehtivätkö ja saanko vielä kenties uuden sadon siemenkodista.

Oletko tiennyt, että retiisin siemenkotia ja kukkia voi syödä? Oletko maistanut niitä tai kokkaillut jotain niistä?

10 kommenttia:

  1. Olipas kiva vinkki.Kiitos.Retiisejä kylvän aina innolla keväällä kun ne niin nopeasti kasvavat mutta totuuden nimissä kesän mittaan mielenkiinto niihin hiipuu.Kaikki mikä kelpaa syötäväksi kiinnostaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Retiisi on sellainen alkukesän kasvis ja sitten onkin jo muiden vuoro. Harvoin minäkään kylvän sitä toista kertaa kesän aikana.

      Poista
  2. Tiesin, että ovat syötäviä, mutta en ole koskaan malttanut odottaa siemenkotien valmistumiseen asti :-D Täytyypä ens vuonna jättää ylikasvaneet retiisit paikoilleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös repinyt ne aina pois, ennen siemenkotien valmistumista. Kukkia olen kyllä napsinut ja monesti ajatellut, että kerään siemenetkin talteen. Mutta jotenkin ei ole ollut kiinnostusta, kun Lidlistä saa hyviä siemeniä tosi edullisesti.

      Poista
  3. Olen aina kitkenyt poimimatta jääneet retiisit pois ennen siemenkotien syntymistä. Pitääpä ensi kesänä antaa muutaman jäädä ihan kokeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein tarvitsee retiiseiltä jääneen tilan jollekkin muulle käyttöön. Kannattaa kokeilla ihan uteliaisuuttaan!

      Poista
  4. Retiisin kukkia olen maistellut, mutta en tosiaan tiennyt, että myös siemenkotia voi syödä. Salaateissa varmaan kivasti antavat makua :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista