tiistai 17. lokakuuta 2023

Kauneinta taidetta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan!

 


Satuin olemaan radion äärellä eräänä päivänä, kun puolalaista lasitaiteilijaa Marta Klonowskaa haastateltiin. Suomen lasimuseoon Riihimäelle oli juuri auennut hänen näyttelynsä. Tästä voi käydä lukemassa Ylen tekemän jutun taiteilijasta ja näyttelystä.

Näyttelyssä oli paljon taiteilijan luonnoksia. Videona
pyöri taiteilijan kertomus siitä, mistä idea tällaiseen
lasitaiteeseen oli syntynyt. Myös kuvaa tämän 
näyttelyn pystyttämisestä.


Minulle tuli heti sellainen olo, että tämä näyttely pitää nähdä. Kuinka ollakaan, olimme menossa Hämeenlinnaan syntymäpäiville ja ajattelimme yhdistää siihen reissuun lasimuseossa vierailun.



Nyt täytyy kyllä sanoa, että olen niin iloinen, että käytiin tämä näyttely katsomassa. En muista, koska olisin näin kaunista taidetta viimeksi nähnyt. Jos koskaan!



Koska olen itsekin harrastanut joskus lasitöiden tekoa; tiffany-, sulatus-, hiekkapuhallus- ja lyijylasitekniikoita käyttäen, tiedän kuinka haastava materiaali lasi on. Ja niin kaunis!


Tämä "demoni" on yksityiskohta alla olevasta
teoksesta.


Minusta oli hauskaa, että taiteilija oli napannut
mallit omiin teoksiinsa maalausten pienistä
yksityiskohdista ja sivupersoonista.

Taideteokset olivat henkeäsalpaavan kauniita! Pidin näyttelyn teemasta, että mallit teoksiin oli otettu vanhojen maalausten yksityiskohdista. Ja siitä, että näyttelyssä oli ainoastaan eläimiä ja mielikuvitushahmoja. Lasiset koirat olivat aivan mielettömiä!





En ala tästä näyttelystä sen enempää pasaamaan. Mutta suosittelen lämpimästi vierailemaan Suomen lasimuseossa, vaikka ihan vain tämän näyttelyn takia. Kuvat eivät pysty kuvailemaan näiden teosten upeutta. Nämä on nähtävä livenä!





Marta Klonowskan näyttely on Suomen lasimuseossa Riihimäellä nähtävillä vuoden 2023 loppuun.


SUOMEN LASIMUSEO

Tehtaankatu 23, 
11910 Riihimäki 
Puh. +358 50 500 1956 
glass.museum@riihimaki.fi


Avoinna HELMI–TOUKOKUU JA
SYYS–JOULUKUU

TI–SU 10–17


KESÄ–ELOKUU

TISU 1018

6 kommenttia:

  1. On todella kauniita teoksia ja ihana idea käyttää maalausten yksityiskohtia. Kiva kun laitoit näyttelystä kuvia meille muillekin :-)

    VastaaPoista
  2. Voin kuvitella! Ovat varmaan hienoja ja erikoisia. Pitäis vaan lähteä, ei muuten tule poikettua Riihimäelle vahingossa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin kauniita teoksia, että kantsii lähteä kyllä ihan varta vasten!

      Poista
  3. Olipa upea näyttely. Nuo lasiset elämet ovat henkeä salpaavan kauniita.
    Ihanaa lokakuuta sinulle Marketta <3

    VastaaPoista