Ajatuksia elämästäni omavaraisena!

VAROITUS! TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ KUVIA KUOLLEISTA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, KUVIA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, JOTKA OVAT KUOLLEET TAI TULEVAT KUOLEMAAN! MUTTA, MYÖS KUVIA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, JOTKA OVAT ELOSSA JA TULEVAT OLEMAANKIN VIELÄ PITKÄÄN! EN OTA VASTUUTA KENENKÄÄN JÄRKYTTYMISESTÄ. SIIS JOS EPÄILET, ETTÄ MIELESI JÄRKKYY,  OHITA TÄMÄ POSTAUS!

Kyllikki ja Hehku maaliskuun puolen välin paikkeilla

Minun lapsuudessani on aina kasvatettu itse vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Käytiin mustikassa ja puolukassa, ja tädin kanssa jonkin verran sienestin, vaikken niitä syönytkään. Satoa myös säilöttiin ja pakastettiin. Käytiin kalassa ja tehtiin polttopuita talven varalle.
 Molemmat mummulani olivat kaupunkimummuloita, mutta omakotitaloja, jotka sijaitsivat esikaupunki-alueilla. Niihin kuuluivat isot pihat, omenapuineen ja marjapensaineen.
 Itse olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni, aina kaksikymppiseen, Tampereen keskustassa, kerrostalo- asunnoissa. Silti meillä kasvatettiin paprikoita ruukuissa ikkunalaudoilla ja säilöttiin mummuloiden ja metsien satoa taloyhtiön kylmäkellareihin. 70-luvulla ja vieläpä 80-luvun nousukautenakin. Finlaysonin Talli-Piha, joka on nyt tredikäs, koko perheen elämyspiha, oli minun lapsuudessani täynnä omena- ja luumupuita, marjapensaita ja Finkan työläisten kasvimaita. Sieltä sitten käytiin omppoja hakemassa.
 Teini-ikäisenä kirosin kaiken maailman kasvimaiden kitkemisen, johon minut mökillä pakotettiin, alimpaan helvettiin. Syksyisin omenien keräämistä oli tonneittain ja monen kymmenen marjapensaan sadon keräämiseen, oli vain osallistuttava. Vannoin samalla, etten ikinä itse, vapaaehtoisesti moiseen rääkkiin ryhtyisi. Olen silti aina pitänyt kuitenkin itse hankittua ja tehtyä ruokaa arvossa ja jotenkin minun elämääni kuuluvana asiana.



Viime kesäiset ankat, nukkuvat nokat siiven alla ja
seisovat yhdellä jalalla!

Reilu parikymppisenä tuli elämääni metsästävä Beibe. Olin hankkinut Walesin springer spanielin, jonka kitalakea hän tuli tarkistamaan. Hyvällä, riistaverisellä, metsästyskoiralla kun pitäisi olla kirjava kitalaki. Niin sanoo jokin vanha uskomus. Totta vai tarua, en siitä tiedä! Mutta niin jäi Beibe elämään kanssani ja koira pääsi toteuttamaan vaistojaan metsästyksen parissa. Ja näin tuli myös riista osaksi ruokavaliotani! Siis, silloin harvoin, kun sitä saadaan!
Äidiksi tulemisen myötä, olisiko menneet jotenkin hormoonit sekaisin, aloin kiinnostumaan kasvimaan laitosta. Nuoruuden traumat unohdettuina tai ainakin kultaantuneina! Asiaa vielä auttoi paikallinen taimisto, josta sai sika halpoja, upeita vihannesten taimia. Elettiin 90-luvun alkua. Taloyhtiömme joutomaalle pistettiin kasvamaan parsa- ja kukkakaalia, jättisipuleita, purjoa ja tietysti tutut porkkanat ja punajuuret. Pieni tyttäremme kävi hakemassa porkkanoita maasta ja huljutteli sadevesipuntussa talon nurkalla ne "puhtaiksi". Eipä ole ollut allergioita! Hän myöskin lausui 2-vuotiaana ensimmäiset kirosanansa, porkkanoiden "ansiota" sekin. "Mikä perkele näitä oiken vaivaa, saatana!", hän noitui, kun porkkana ei meinannut irrota maasta. Tosin siihen hänen uransa kiroilevana pikku tytönä, onneksi, loppui!

Tämän kesän porkkana satoa, Sugar snacks, on
lajike. Vertailu kohteena, naisten, siro nro:n 40
crocks.

Oman ruuan kasvattaminen saavutti aivan uudet mittasuhteet, kun muutimme vuonna 2000 Leppämäkeen. Vajaa pari hehtaaria ryteköityneitä peltoja, puolimätä navetta ja pieni, vuonna 1939, perustuksensa saanut talo. Minä, joka olin koko elämäni asunut kerrostalossa, sain oman talon!
Samalla sain ensi kosketuksen omaan lehmään. Olvi-vasikka saatiin tupaantuliaslahjaksi ja puolitoista vuotta myöhemmin se teurastettiin kotona. Parasta naudanlihaa, mitä olen koskaan syönyt!

Saalistaan ylpeänä, Mauri!

Pari vuotta sitten, keväällä, kävin Ahlmannin koulutuskeskuksessa, Omavaraisuus koulutuksen. Ensimmäisenä päivänä tehtävänä oli miettiä mitä omavaraisuus merkitsee itselle. Missä on, missä on ollut ja missä haluaisi olla omavarainen? Selkeytti paljon omia ajatuksia pistää asiat paperille ja huomata, että monessa asiassa on ollutkin omavarainen, ihan huomaamattaan. Ei jatkuvasti, mutta ajoittain. Esimerkiksi polttopuut. Olemme joutuneet ostamaan polttopuita muutaman kerran tai joutuneet maksamaan niiden kuljetuksesta. Perunat. omenat, marjat, kananmunat, ym. ym. Ei ympärivuotisesti, mutta osittain. Ja se mielestäni riittääkin!
Puhuisinkin mieluummin omavaraisuusasteesta jonkin asian suhteen, kuin pelkästä omavaraisuudesta.

Halkopino kasvaa ensi vuotta varten!

Omavaraisuudesta ja sen tavoittelemisesta on tullut jotenkin viime vuosina muoti-ilmiö. Se mikä on ollut aina itsestään selvyys monille ihmiselle, on nyt jotenkin "hienoa"! Ei omavaraisuus ole mikään uusi asia. Ei minun lapsuudessani kysytty: "Oletko itse tehnyt tätä mehua? Ai, kun ihanaa!". Ei ollut muuta kuin itse tehtyä mehua ja sitäkään ei saanut juoda joka päivä.



Kalkkunan kasvatustakin on kokeiltu

Välillä minua mietityttää mistä tämä johtuu. Miksi ihmiset nykyään haluavat kasvattaa ruokaansa ja palata takaisin "vanhaan aikaan ja tapoihin"? Vaikka kaupoissa on suuremmat valinnan mahdollisuudet kaikesta, ruuasta ja hyödykkeistä, kuin koskaan ennen.
Kun vielä on koko työ-ikänsä ollut tekemisissä ruuan kanssa ja näkee sen kuinka valmis tekee kauppansa aina vaan, kaikesta huolimatta. Onko se vain sitten niin, että ihmiset ovat kyllästyneet "valmiiseen" maailmaan ja kaipaavat kosketusta ruuan alkuperään. En usko, että ruoka skandaalit ovat vaikuttaneet. Nähtiinhän, kuinka hevosenlihakohu vain lisäsi hevosenlihan menekkiä.

Hevosenliha maistuu, mutta omat on haudattu.
Tässä asiassa vielä hieman työstämistä!

No, mitäpä sitä miettimään! Ehkäpä ihmiset ovat vain tajunneet, ettei esimerkiksi puutarhatyöt ole nykyään rangaistus pahanteosta tai sieltä pois pitävä toiminto. Omien kasvisten ja lihan kasvatus onkin oiva tapa havainnoida ympäröivää luontoa ja eläinten käyttäytymistä. Ja vanhojen tapojen palauttamista ja päivittämistä 2000- luvulle!

Mitä näet kuvassa? 5 haukea? Ei! Iso kasa, itse tehtyjä
kalapullia!

Itse en haluakaan olla kaikesta omavarainen. Haluan ostaa asioita ja palveluja. Eikä kaikkea pysty, eikä haluakaan, tehdä tai kasvattaa itse. Ja se on ihan okei! Käydä IKEASSA syömässä ja ostoksilla! Miksi? No, koska nykyään vain voi!

Mutta kun itsensä kohdalta näitä aisioita kelaa, olen onnellinen huomatessani, ettei tälläinen elämä ole tullut minulle muoti-ilmiönä. Ajattelematta elämistäni sen kummemmin, olen elänyt aina näin. Asuinpaikan mahdollisuuksien puitteissa, mutta kuitenkin. Aina olen tehnyt jotain käsilläni, vaikken mikään taitava olekaan.  Olen löytänyt elämän kumppanin, jolla on saman tapaiset elämän arvot. Ja olen siitä niin onnellinen, että on näin käynyt!

Antonovka, meidän iki-oma, vanha omenapuu!

Jos vielä vakavasti, välillä tuntuu että tämä on tyhmää ja helpommallakin (ja halvemmalla) pääsisi.
Esimerkkejä:

• Ostamasi ja vaivalla istuttamasi kaalin taimet, ovat kirpat seuraavana aamuna vedelleet naamaansa.         
• Myyrä pääsee kasvilavaan ja nakertaa jokaisen palsternakan juuren poikki. Palsternakat olet kylvänyt jo edellisenä syksynä, joten vuoden työ hukkaan!
• Kesän ukkosmyrskyjen tuomat rankkasateet vievät kasvimaan mennessään!
• Lehmäsi ei tiinehdy ja näin maitotuotteiden omavaraisuutesi on vain unelmaa!
• Kylmä kesä tappaa "kaiken" mitä olet istuttanut!

Pikku nököhammas syönyt mamman palsternakat!

Onnistumisiakin toki tulee. Satoa tulee kuitenkin aina jostain ja eläimistä on todella paljon iloa ja hyötyä. Ne pitävät meidän pellot maisemoituina ja ainakin minut pois pilleripurkilta.
 Se, että kasvattaa tai hankkii itse, tutustuttaa asioihin, joita ei muuten tulisi esim. syötyä. Ei meillä syötäisi papuja tai mukulaselleriä näissä määrin, jos en niitä olisi kokeillut kasvattaa. Haukea en ostaisi kaupasta. Ankan munien loistavaan leipoutumisominaisuuteen, en olisi törmännyt ilman omia kesäankkoja.
Mielestäni olen saanut rikkautta ja kokemusta elämääni, kun olen saanut elää näin!

Talvi- kana tipujensa kera!

Jokainen eläköön itselleen parhaaksi näkemällään ja kokemallaan tavallaan. Toisten tapaa elää arvostelematta!