sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ajatuksia elämästäni omavaraisena!


VAROITUS! TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ KUVIA KUOLLEISTA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, KUVIA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, JOTKA OVAT KUOLLEET TAI TULEVAT KUOLEMAAN! MUTTA, MYÖS KUVIA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, JOTKA OVAT ELOSSA JA TULEVAT OLEMAANKIN VIELÄ PITKÄÄN! EN OTA VASTUUTA KENENKÄÄN JÄRKYTTYMISESTÄ. SIIS JOS EPÄILET, ETTÄ MIELESI JÄRKKYY,  OHITA TÄMÄ POSTAUS!

Kyllikki ja Hehku maaliskuun puolen välin paikkeilla

Minun lapsuudessani on aina kasvatettu itse vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Käytiin mustikassa ja puolukassa, ja tädin kanssa jonkin verran sienestin, vaikken niitä syönytkään. Satoa myös säilöttiin ja pakastettiin. Käytiin kalassa ja tehtiin polttopuita talven varalle.
 Molemmat mummulani olivat kaupunkimummuloita, mutta omakotitaloja, jotka sijaitsivat esikaupunki-alueilla. Niihin kuuluivat isot pihat, omenapuineen ja marjapensaineen.
 Itse olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni, aina kaksikymppiseen, Tampereen keskustassa, kerrostalo- asunnoissa. Silti meillä kasvatettiin paprikoita ruukuissa ikkunalaudoilla ja säilöttiin mummuloiden ja metsien satoa taloyhtiön kylmäkellareihin. 70-luvulla ja vieläpä 80-luvun nousukautenakin. Finlaysonin Talli-Piha, joka on nyt tredikäs, koko perheen elämyspiha, oli minun lapsuudessani täynnä omena- ja luumupuita, marjapensaita ja Finkan työläisten kasvimaita. Sieltä sitten käytiin omppoja hakemassa.
 Teini-ikäisenä kirosin kaiken maailman kasvimaiden kitkemisen, johon minut mökillä pakotettiin, alimpaan helvettiin. Syksyisin omenien keräämistä oli tonneittain ja monen kymmenen marjapensaan sadon keräämiseen, oli vain osallistuttava. Vannoin samalla, etten ikinä itse, vapaaehtoisesti moiseen rääkkiin ryhtyisi. Olen silti aina pitänyt kuitenkin itse hankittua ja tehtyä ruokaa arvossa ja jotenkin minun elämääni kuuluvana asiana.


Viime kesäiset ankat, nukkuvat nokat siiven alla ja
seisovat yhdellä jalalla!

Reilu parikymppisenä tuli elämääni metsästävä Beibe. Olin hankkinut Walesin springer spanielin, jonka kitalakea hän tuli tarkistamaan. Hyvällä, riistaverisellä, metsästyskoiralla kun pitäisi olla kirjava kitalaki. Niin sanoo jokin vanha uskomus. Totta vai tarua, en siitä tiedä! Mutta niin jäi Beibe elämään kanssani ja koira pääsi toteuttamaan vaistojaan metsästyksen parissa. Ja näin tuli myös riista osaksi ruokavaliotani! Siis, silloin harvoin, kun sitä saadaan!
Äidiksi tulemisen myötä, olisiko menneet jotenkin hormoonit sekaisin, aloin kiinnostumaan kasvimaan laitosta. Nuoruuden traumat unohdettuina tai ainakin kultaantuneina! Asiaa vielä auttoi paikallinen taimisto, josta sai sika halpoja, upeita vihannesten taimia. Elettiin 90-luvun alkua. Taloyhtiömme joutomaalle pistettiin kasvamaan parsa- ja kukkakaalia, jättisipuleita, purjoa ja tietysti tutut porkkanat ja punajuuret. Pieni tyttäremme kävi hakemassa porkkanoita maasta ja huljutteli sadevesipuntussa talon nurkalla ne "puhtaiksi". Eipä ole ollut allergioita! Hän myöskin lausui 2-vuotiaana ensimmäiset kirosanansa, porkkanoiden "ansiota" sekin. "Mikä perkele näitä oiken vaivaa, saatana!", hän noitui, kun porkkana ei meinannut irrota maasta. Tosin siihen hänen uransa kiroilevana pikku tytönä, onneksi, loppui!

Tämän kesän porkkana satoa, Sugar snacks, on
lajike. Vertailu kohteena, naisten, siro nro:n 40
crocks.

Oman ruuan kasvattaminen saavutti aivan uudet mittasuhteet, kun muutimme vuonna 2000 Leppämäkeen. Vajaa pari hehtaaria ryteköityneitä peltoja, puolimätä navetta ja pieni, vuonna 1939, perustuksensa saanut talo. Minä, joka olin koko elämäni asunut kerrostalossa, sain oman talon!
Samalla sain ensi kosketuksen omaan lehmään. Olvi-vasikka saatiin tupaantuliaslahjaksi ja puolitoista vuotta myöhemmin se teurastettiin kotona. Parasta naudanlihaa, mitä olen koskaan syönyt!

Saalistaan ylpeänä, Mauri!
Pari vuotta sitten, keväällä, kävin Ahlmannin koulutuskeskuksessa, Omavaraisuus koulutuksen. Ensimmäisenä päivänä tehtävänä oli miettiä mitä omavaraisuus merkitsee itselle. Missä on, missä on ollut ja missä haluaisi olla omavarainen? Selkeytti paljon omia ajatuksia pistää asiat paperille ja huomata, että monessa asiassa on ollutkin omavarainen, ihan huomaamattaan. Ei jatkuvasti, mutta ajoittain. Esimerkiksi polttopuut. Olemme joutuneet ostamaan polttopuita muutaman kerran tai joutuneet maksamaan niiden kuljetuksesta. Perunat. omenat, marjat, kananmunat, ym. ym. Ei ympärivuotisesti, mutta osittain. Ja se mielestäni riittääkin!
Puhuisinkin mieluummin omavaraisuusasteesta jonkin asian suhteen, kuin pelkästä omavaraisuudesta.

Halkopino kasvaa ensi vuotta varten!

Omavaraisuudesta ja sen tavoittelemisesta on tullut jotenkin viime vuosina muoti-ilmiö. Se mikä on ollut aina itsestään selvyys monille ihmiselle, on nyt jotenkin "hienoa"! Ei omavaraisuus ole mikään uusi asia. Ei minun lapsuudessani kysytty: "Oletko itse tehnyt tätä mehua? Ai, kun ihanaa!". Ei ollut muuta kuin itse tehtyä mehua ja sitäkään ei saanut juoda joka päivä.



Kalkkunan kasvatustakin on kokeiltu

Välillä minua mietityttää mistä tämä johtuu. Miksi ihmiset nykyään haluavat kasvattaa ruokaansa ja palata takaisin "vanhaan aikaan ja tapoihin"? Vaikka kaupoissa on suuremmat valinnan mahdollisuudet kaikesta, ruuasta ja hyödykkeistä, kuin koskaan ennen.
Kun vielä on koko työ-ikänsä ollut tekemisissä ruuan kanssa ja näkee sen kuinka valmis tekee kauppansa aina vaan, kaikesta huolimatta. Onko se vain sitten niin, että ihmiset ovat kyllästyneet "valmiiseen" maailmaan ja kaipaavat kosketusta ruuan alkuperään. En usko, että ruoka skandaalit ovat vaikuttaneet. Nähtiinhän, kuinka hevosenlihakohu vain lisäsi hevosenlihan menekkiä.

Hevosenliha maistuu, mutta omat on haudattu.
Tässä asiassa vielä hieman työstämistä!
No, mitäpä sitä miettimään! Ehkäpä ihmiset ovat vain tajunneet, ettei esimerkiksi puutarhatyöt ole nykyään rangaistus pahanteosta tai sieltä pois pitävä toiminto. Omien kasvisten ja lihan kasvatus onkin oiva tapa havainnoida ympäröivää luontoa ja eläinten käyttäytymistä. Ja vanhojen tapojen palauttamista ja päivittämistä 2000- luvulle!

Mitä näet kuvassa? 5 haukea? Ei! Iso kasa, itse tehtyjä
kalapullia!

Itse en haluakaan olla kaikesta omavarainen. Haluan ostaa asioita ja palveluja. Eikä kaikkea pysty, eikä haluakaan, tehdä tai kasvattaa itse. Ja se on ihan okei! Käydä IKEASSA syömässä ja ostoksilla! Miksi? No, koska nykyään vain voi!



Mutta kun itsensä kohdalta näitä aisioita kelaa, olen onnellinen huomatessani, ettei tälläinen elämä ole tullut minulle muoti-ilmiönä. Ajattelematta elämistäni sen kummemmin, olen elänyt aina näin. Asuinpaikan mahdollisuuksien puitteissa, mutta kuitenkin. Aina olen tehnyt jotain käsilläni, vaikken mikään taitava olekaan.  Olen löytänyt elämän kumppanin, jolla on saman tapaiset elämän arvot. Ja olen siitä niin onnellinen, että on näin käynyt!

Antonovka, meidän iki-oma, vanha omenapuu!
Jos vielä vakavasti, välillä tuntuu että tämä on tyhmää ja helpommallakin (ja halvemmalla) pääsisi.
Esimerkkejä:
  • Ostamasi ja vaivalla istuttamasi kaalin taimet, ovat kirpat seuraavana aamuna vedelleet naamaansa.         
  • Myyrä pääsee kasvilavaan ja nakertaa jokaisen palsternakan juuren poikki. Palsternakat olet kylvänyt jo edellisenä syksynä, joten vuoden työ hukkaan!
  • Kesän ukkosmyrskyjen tuomat rankkasateet vievät kasvimaan mennessään!
  • Lehmäsi ei tiinehdy ja näin maitotuotteiden omavaraisuutesi on vain unelmaa!
  • Kylmä kesä tappaa "kaiken" mitä olet istuttanut!

Pikku nököhammas syönyt mamman palsternakat!

Onnistumisiakin toki tulee. Satoa tulee kuitenkin aina jostain ja eläimistä on todella paljon iloa ja hyötyä. Ne pitävät meidän pellot maisemoituina ja ainakin minut pois pilleripurkilta.
 Se, että kasvattaa tai hankkii itse, tutustuttaa asioihin, joita ei muuten tulisi esim. syötyä. Ei meillä syötäisi papuja tai mukulaselleriä näissä määrin, jos en niitä olisi kokeillut kasvattaa. Haukea en ostaisi kaupasta. Ankan munien loistavaan leipoutumisominaisuuteen, en olisi törmännyt ilman omia kesäankkoja.
Mielestäni olen saanut rikkautta ja kokemusta elämääni, kun olen saanut elää näin!

Talvi- kana tipujensa kera!

Jokainen eläköön itselleen parhaaksi näkemällään ja kokemallaan tavallaan. Toisten tapaa elää arvostelematta!

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!

    Sulla on ihana tilanne, kun on mieskin samojen arvojen kanssa siinä elelemässä. Me ei olla miehen kanssa ihan samalla aaltopituudella näissä asioissa, ja itsekseni en vaan sitten jaksa alkaa väkertämään mitään kasvimaita, joten haaveeksi on jäänyt mulla omavarainen elämä. Ihan silkkaa laiskuuttakin mulla varmaan on tässä taustalla, mutta myös selkeää osaamattomuutta ja ehkä jopa lannistumista, kun ite sit kaikki pitäis hoidella. Iso piha olis ja kaikkea, ja välillä kyllä melkein nolottaa etten saa aikaan laittaa ees pientä kasvimaata... Aina syksyisin etenkin mietin, että ens kesänä mä kyllä sit ihan varmasti aktivoidun asiassa, mutta... aina se jää. No, ehkä ens kesänä...??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli!
      Älä nyt suotta ole nolona! Kyllä tässä on ollut itelläkin kantapäät kipeänä, kun välillä tuntuu että kaikki oppi on mennyt niiden kautta. Mutta sanotaan, että epäonnistumiset opettaa!
      Kieltämättä, kyllä se helpottaa, kun mies auttaa ja on kiinnostunut kasvimaan laitosta ja on mukana elukoiden hoidossa. Mutta ei aina tarvitse olla niin suurta. Persiljaa ja salaattia kukkapurkkiin tms. Kun onnistuu pienessä mittakaavassa, se kannustaa ja antaa voimia kokeilla isommin! Ehkäpä jo ensi kesänä...??

      Poista
  2. Asiaa! Ja sitten vielä söpö kana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keskeneräinen! Elämässä ei ole koskaan liikaa söpöyttä!
      Talvi-kana on kuoriutunut toissa talvena, siitä nimi. Kääpiö-kotchi rodultaan ja on ihan pallon muotoinen! Jännittelen tässä tipujen sukupuolta, toivottavasti olisivat kanoja. Ovat vielä niin pieniä, etten osaa sanoa.

      Poista
  3. Todella hyvä kirjoitus!
    Mä olen joskus naureskellut, että me ollaan oltu trendikkäitä jo lapsena kun käytiin marjassa, sienessä ja savustettiin kaloja.

    Ja mä olin kateellinen kun kavereilla sai kaupan leipää ja meillä oli aina äidin tekemiä sämpylöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minun lapsuudessani 70- ja 80- luvulla kaupungissa oltiin köyhiä, jos jotain itse kasvateltiin. Eikä ostettu kaupasta. Nykyään se on omavaraisuutta ja trendikästä city-viljelyä. Ja vain tyhmät asuivat maalla, kun eivät tajunneet muuttaa sieltä pois!

      Poista
  4. Maailman tilanne ja talousnäkymät Suomessa ovat tällä hetkellä epävarmat. Pienituloisena ja jo kohta eläkkeelle siirtyvänä olen alkanut miettiä elämääni seniorivuosina, mikäli Luoja niitä sitten suo.
    En ota paniikkia tulevaisuudestani, mutta on kai järkevää hieman varautua tuleviin vuosiin. En taida kyllä alkaa kasvattelemaan ruohoja, vaikka maata ympärillä olisi. Järvi on lähellä ja kalastellakin voisi vaikka onkimalla. No mikäs ettei jos asiasta innostuu.
    Paras varautuminen mielestäni on pitää terveydestään huolta: liikunta, terveellinen ravinto ja elintavat: silloin pysyy omatoimisempana pitkään ja pitää lääkärikulut pieninä. Vaatteita olen keräillyt vuosien varrella ja niitä on joka lähtöön.
    Harrastukset kannattaa kehitellä sellaisiksi, ettei niihin kulu rahaa.
    Ei kai se huono juttu ole, jos pitää yllä pientä varmuusvarastoa: elintarvikkeita, kynttilöitä, tulitikkuja, jos vaikka jokin hämminki tulee, ettei niitä saa kaupoista.
    Ja hyvä tuki on riittävä sosiaalinen tukiverkosto. Jos joutuu pulaan, niin on hyvä omistaa kavereita tai ystäviä, jota voivat auttaa ja tietenkin olla itse tukena, kun joku heistä on pulassa.
    Eiköhän tämä sittenkin ole Suuremassa kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa kyllä puhut, Kaija! Vaikka elämäänsä miettiikin ja seniorivuosiinsa varautuisikin, mitään paniikkia tulevaisuudesta ei kannata ottaa.
      Minulle tälläinen omavaraisuus on lähinnä harrastus, tai ehkäpä kuitenkin jonkilainen elämäntapa. Mutta mitään stressiä siitä en ota. Vaikka väsymykseenkin asti touhuan istuttaen ja kaivaen kaikkea, saan siitä kuitenkin niin paljon henkistä ja fyysistäkin voimaa, että jaksan paremmin myös työelämässä.
      Hyvät ystävät ovat, kuten sanoit, kaikki kaikessa!

      Poista