maanantai 3. elokuuta 2015

Aurinkoa, lämpöä, kukkia ja sisiliskoja!


Tänään oli kesälomani lämpimin päivä. Siis, päivä. Aamulla oli "sikakylmä" ennen kuin aurinko alkoi lämmittämään. Oli ihanaa olla ulkona ja puuhastella kaikkea. Ei mitään järkevää, kunhan pyörin.

Matot kuivuu!

Ihastelin kukkia. Nekin näyttävät auringossa entistä kauniimmilta. Pari ruusua kukkii ja lämmössä ne tuoksuvat huumaavan ihanalta. Kehäkukat alkavat availemaan nuppujaan ja ruiskukka kukkii. Kyllä. Yksi ruiskukka on kukassa. Kylvin niitä useampia siemenpussillisia peltoon ja yksi on itänyt. Että se siitä kukkaniitystä!

Saatiin edes yksi ruiskukka!

"Pink Suprise"

Olisikohan tämä Kirkonruusu?

Kaunis se on jokatapauksessa!
Kaimalikat pistävät parastaan!
Lummekin kukkii lammella!
"Ville de Lyon" -kärhö

Beibe lähti iltavuoroon töihin ja käski minun rentoutumaan ja nauttimaan päivästä. Olen yleensä kerran kesässä roudannut aurinkotuolin pihaan ja tarttunut kirjaan. Tänään oli siis se päivä. Ajattelin, että jos tälläisiä ei enään tulekaan. Että nyt, jos koskaan! Niinpä me Maurin kanssa rentouduttiin ja imettiin valoa ja lämpöä itseemme!

Koiriahan ei saisi jättää suoraan auringon paahteeseen!?!

Mutta me ei oltu ainoita, jotka lämpöä varastoivat itseensä. Sisiliskoja oli liikkeellä koko päivän. Jo heti aamusta seurasin yhtä kaveria, joka asustelee kasvihuoneen vesitynnyrin puuvuorauksen välissä.







Tunti tolkulla se lötkötteli auringossa. Kun varjo vihdoin osui tynnyrille, sisilisko häipyi.
Minulla kasvaa vähän yrttilöisiä vanhassa traktorin renkaassa. Se on ollut aina sisiliskojen suosima auringon ottopaikka. Onpahan siinä joskus kyykin pötkötellyt. Hui!


Tällä on kyllä pikkusia masussa! Tai isooo etana!

Illalla menin laittamaan kasvihuonetta kiinni. Jotain rapsahti nurkassa. Olin jättänyt lattialle tyhjän keksirasian, jossa olin tuonut taimia kasvarilla. Pieni sisilisko oli jäänyt satimeen rasiaa. Vaikka kuinka sisiliskoista pidänkin, kyllä minulta pääsi suusta AAWH!, tai jotain muuta naisellista, kun sislari ravahteli rasiassa sitä ulos kuskatessani.

Ja vielä yksi sisilisko!

Ne on ihan kivoja, kun ne ei liiku!

Oli kyllä ihana päivä. Vaikkakin hieman matelijavoittoinen! Mutta olen iloinen sisiliskoista. Ne syövät paljon etanoita ja muita haittaeläimiä kasvimaaltani. Kivoja veitikoita!

Tiistaina onkin lisää kivaa tiedossa. Lähden muutamaksi päiväksi Tallinnaan, hyvän ystäväni kanssa! Käsityöreissu ja muuta mukavaa. Ja hyviä kelejä on sinnekin lupailtu!

10 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin kiljuisin, vaikkei se mitään auta... Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti se ääni vaan suusta pääsee! Kiitoksia
      !!

      Poista
  2. Sisiliskot on kyllä ihania :) Hauskaa reissua ja hyviä löytöjä!!!

    VastaaPoista
  3. Eilen oli kyllä ihana päivä ja vihdoin sai istua ulkona ja nauttia! <3 Sisiliskot ovat suloisuuksia vaikka muut matelijat ilman koipia, inhottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee oikeastaan kaikki, millä on neljä jalkaa tai vähemmän. Sit kun jalkojen lukumäärä alkaa lisääntymään, niin Argh!

      Poista
  4. komeita liskoja! Kiva, että viihtyvät!

    Minä kylvin myös ruiskaunokkia keväällä. Runsaat sateet saivat taimenet mätänemään, eikä kukkia tullut kuin pari rupuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään niiden läsnäolosta! Syövät paljon etanoita ja muita, jotka uhkaavat vihanneksiani!
      Mun kukkaniittyni menivät kyllä ihan persiilleen! Oikeastaan mikään ei itänyt! :(

      Poista
  5. Onpa kivoja lemmikkejä teillä, ne on leppoisia ja omissa oloissaan nautiskelevat. Mun niittykukkasiemenviljelystä lähti ainoastaan päivänkakkarat kasvamaan ja no, pari ruiskukkaakin siellä oli mutta lajeja piti olla kymmenkunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä kylvin, vaikka mitä. Ja mikään ei onnistunut! Muutama hassu hunajakukka kituu savimaassa, kasvimaan laidalla. Ja niinkuin niiden piti viherlannottaa siellä! Plääh!

      Poista