tiistai 15. syyskuuta 2015

Voiko kesäkurpitsalla elää?


 Meillä on meneillään, näköjään jo perinteeksi muodostuva, ihmiskoe. Aiheena kesäkurpitsan syöminen. Tai, voihan tämä olla myös jotain alitajuista ennätyksen tavoittelua. Melkein näen jo otsikot: "Kahden hengen talous yrittää syödä mahdollisimman paljon kesäkurpitsaa kesän aikana."
Ruokavaliomme tuntuu nykyään perustuvan, vain ja ainoastaan siihen. No, jos ei ota niitä tomaatteja huomioon... Välillä jo vähan tökkii, mutta silti tämä on ollut "mielenkiintoinen matka". Luovuus on saanut ihan uuden merkityksen, kun on täytynyt keksiä ja etsiä uusia käyttötarkoituksia.
Tämä kesä meni vähän samaan tapaan, kuin viime kesäkin. Alkukesä pirun kylmä ja märkä ja loppukesä lämmin. Kesäkurpitsan taimia laitoin silleen reilusti, jos vaikka tulee menetyksiä. Olen tosi laiska peittelemään mitään viljelyksiäni. Ei tullut menetyksiä ei, taisivat kaikki jäädä henkiin ja satoa on tullut oikein urakalla. Edelliskesän kesäkurpitsainvaasiosta ja siitä selviytymisestä voit käydä lukemassa täältä ja täältä. Noista jutuista löydät luottoreseptini kesäkurpitsoiden "hävittämiseen".
  Vaikka ollaan syöty lähes joka päivä kesäkurppaa, jossain muodossa, siltikin on päässyt käymään niin, että osa kurpista on kasvanut liian isoiksi. Silloin on tulleet kanat apuun. Näillä orpington kanoilla on pohjaton nälkä ja ne syövät mitä tahansa! Niille olen syöttäneet ylikasvaneet yksilöt.

Pikku-Talvi edessä,

Helmiina yrittää olla yhtä iso kuin orpit!

No, mitä olen kesäkurpitsasta tehnyt? Tzatzikia, grillisalaattia, marinoinut, friteerannut, dipannut, sosekeittoa, hilloa, erilaisia paistoksia, grillannut, keittänyt soseeksi ja tunkenut sosetta esim. sämpylöihin.

Friteerattuja kesäkurpitsan kukkia ja kesäkurpitsafritit possun kyljessä.

Aina varma kesäkurpitsapiilo: Sämpylät!

Erilaisilla täytteillä ollaan täytetty. Olen ujuttanut kesäkurpitsaa keittämääni tomaatimurskaan. You name it! Lista on loputon!

Dippivihanneksia. Huomio kesäkurpitsa oikeassa yläkulmassa.

Pari todella hyvää ohjetta olen napannut blogeista. Kotiruokalistalla Viv oli tehnyt kesäkurpitsarieskoja. Niitä minäkin tein ja voi että, kun ne olivat hyviä!

Kesäkurpitsarieskat

Luomulaakson Maria oli tehnyt kurkkulättyjä ja minä vain vaihdoin kurkun kesäkurpitsaan. Ihan sairaan hyviä! Mutta hei, lätythän ovat aina!


Kesäkurpitsalättyjä kesäkurpitsatzatzikin kera <3

Tarte tatin -blogista nappasin kokeiluun Kuohkean kesäkurpitsapaistoksen ohjeen. Toimii! Ei ruoka kevyimmästä päästä, mutta tuntuu kevyeltä! Voi ihan "huoletta" vetästä pihvin kera. Mahtavaa!

Aaah! Niin kuohkeaa...

Yksi todella huippuohje löytyy Keskeneräiseltä, Tää on vielä kesken -blogista. Jeerassa paistetut kesäkurpitsat. Tästä ei paljon ruokalisäke parane! Eikä tekeminen helpommaksi muutu! Kiitos ohjeesta kuuluu Alakerran Isännälle!

Jeerassa paistettuja kesäkurpitsoita riisin ja Kadim Paneerin kanssa

Siinä mielessä kesäkurpitsa on kiitollinen kokattava, että siitä saa eri ruuissa eri makuista. Ite kurppahan ei juurikaan miltään maistu pelkiltään. Että voi ihan huoletta syödä vaikkapa kesäkurpitsapihvejä, kesäkurpitsasta tehdyn tzatzikin kanssa. Ja nämä ohjeet ajattelin teille jakaa!

KESÄKURPITSATZATZIKI (Onpas hurjan näköinen nimi!)



  • n. 500g kesäkurpitsaa
  • yksi valkosipulinkynsi
  • 5dl maustamatonta jogurttia
  • suolaa
  • mustapippuria
Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään valumaan ja ripottele joukkoon suolaa. Näin nesteen erottuminen tehostuu. Sekoittele ja painele raastetta välillä. mitä isompi kurppa on, sitä nestepitoisempikin se on. Kuvan kurpista, ei nestettä valunut juuri nimeksikään.


Jos käytät tzatzikiin jotain liurua jogurttia, valuta se myös. Itse käytän joko kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia. Varsinkin turkkilainen on niin paksua, ettei sitä tarvitse välttämättä valuttaa.
Raasta/purista valkosipuli.Yhdistä kaikki aineet kulhossa. Tarkista suola. Anna tzatzikin olla hetki jääkaapissa ennen tarjoilua, jotta maut tasaantuvat.


Tarjoile, ihan minkä ruuan kanssa tahansa!

Unohda purkkijuustokastikkeet tortillantäytteenä. Kokeile kesäkurpitsatzatzikia!

KESÄKURPITSAPIHVIT


  • n. 1kg kesäkurpitsaa
  • 1 sipuli
  • 2 kananmunaa
  • 100g (emmental)juustoraastetta
  • 2-3rkl vehnäjauhoja
  • (savu)paprikajauhetta
  • (savu)chilijauhetta
  • mustapippuria
  • suolaa
  • öljyä paistamiseen


Aloita raastamalla kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Ripsauta raasteeseen hieman suolaa, jotta neste erottuu sukkelammin. Sekoittele ja painele raastetta välillä.


Nestettä tuli useampi desi. Meillä kanat hörppi sen.

Silppua sipuli ja kuullota se tilkassa öljyä pannulla. Älä ruskista. Anna hieman jäähtyä ennen massaan lisäämistä.
Sekoita kaikki aineet keskenään hyvin. Lisää mausteita makusi mukaan. Vehnäjauhon määrä riippuu hieman siitä, kuinka kuivaksi olet malttanut kesäkurpitsaraasteen valuttaa. Suosittelen; malta! Pihvit pysyvät paremmin kasassa. Ja mitä kuivempaa massa on, sitä vähemmän se räiskyy öljyssä paistettaessa. Olen nähnyt sellaisenkin ohjeen, missä jauhoja ei käytetty ollenkaan. Onnea vaan niiden pihvien paistamiseen pannulla! ;)


Mitä kauemmin maltat valuttaa kurpitsaa, sitä kuivemman massan saat!


Paista päältä rapeaksi, pehmeäksi sisältä!




 Lisää pannulle reilusti öljyä. Minä suosin valurautapannua. Sillä pihvit paistuvat ihanan rapeaksi!
Kääntele pihvejä muutamaan otteeseen paiston aikana, jotta ne ovat varmasti läpeensä kypsiä. Ole aluksi varovainen, pihvit ovat aikas pehmeitä. Sopiva pihvin koko on sellainen kämmenen kokoinen.

Me ollaan jääty näihin ihan koukkuun! Menevät ihan hyvin lämmitettyinäkin. Ja olenpa hamppareitakin näistä tehnyt!

Tarjoiluehdotus: Pekonipavut ja kirsikkatomaatteja kyljessä! Nam!

Miksi voisi kutsua ihmistä, jonka ruokavalio perustuu kesäkurpitsaan? Olisiko zucchinisti???

17 kommenttia:

  1. Ai hyvä tavaton te ihan oikeasti syötte "jonkin verran" kesäkurpitsaa! :D
    Kesäkurpitsa on siitä jännä kasvis, että se on yksi harvoja joita kanit eivät voi sietää. Kanit syövät todella monenlaisia kasviksia ihan laidasta laitaan, mutta kesäkurpitsa on sellainen, jota suurin osa kaneista karttaa.

    Hieman muuten tyrskähdin tuolle Helmiinalle, hää on siellä niin rinta rottingilla isompien keskellä! Aivan ihana! :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, onhan niitä "jokunen" tullut syötyä! ;)

      Olenkin miettinyt, voiko sitä syödä liikaa? Siis, voiko se olla haitallista? Tuskimpa, mutta kyllä sekin on jo mielessä käynyt!

      Mikähän siinäkin on, ettei noi jyrsijät siitä piittaa? Ei meinaan syö marsutkaan! Hassu juttu, vaikka se on niin kurkkumainen kasvis.

      Helmiina on arvonsa tunteva, vanha kanalady! <3

      Poista
  2. Ettepä taida olla tähän aikaan lainkaan yksin - kirjoittaa tässä nimimerkki, jolla uunissa paahdetut kesäkurpitsat juuri kiehuvat sosekeitoksi muiden kera muiden paahdettujen vihannesten. Nam, kun odotan jo keitoksen valmistumista!
    Enpä malta olla laittamatta tähän linkkiä Jupiterinparta-blogin kesäkurpitsajuttuun. Tässä on toistaiseksi näkemistäni kattavin lista siitä, mitä kaikkea kesäkurpitsasta voi valmistaa, liki 50 erilaista juttua! http://jupiterinparta.net/mita-tehda-kesakurpitsasta/
    Harmi kyllä, vain pienessä osassa noita on linkki valmistusohjeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa herkulliselta, tuo sinun keittosi! Ei voi olla pahaa! :)

      Hyvä kun maltoit laittaa linkin. Todellakin harmi, ettei ole ohjeita mukana. Kesäkurpitsakiisseli kuulostaa eksoottiselta. Hmm...

      Poista
  3. Mun kesäkurpitsoilla ei voi ainaka elää..ne kuali kevääll kaikk..meinaa kesäkurpitsat.
    Voih mitä herkkuja!

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Sun "kannattaa" laittaa niitä silleen "huolella" ensi keväänä! Sitten ihmetellä, että mitä ihmettä mää näillä kaikilla oikein teen! ;)

    Joo! Ei uskois, että niinkin mauttomasta rehusta saa hyvää ruokaa. Tosin rasvaisilla maitotaloustuotteilla ja reilulla rasvan määrällä, voi olla jotain osuutta asiaan!

    VastaaPoista
  5. Vaikuttavaa! :O Teillä tosiaan on luovuus kukkinut kesäkurpitsakokkailuissa! Ja kiva kuulla että rieskat maistuivat - tänäänkin niitä olen syönyt täällä. x) Tuota tzazikia täytyy ainakin vielä kokeilla. Helppoa ja nopeaa ja varmasti hyvää. Jeerakesäkurpitsat kiinnostais myös, kunhan vaan saisi nuo muutkin niitä syömään..!!!

    VastaaPoista
  6. Eikö vain olekin? Tulen vuosi vuodelta luovemmaksi! ;)

    Rieskat ovat kyllä todella hyviä! Olen pakastanut kesäkurpitsasosetta talvea varten ja juurikin näiden rieskojen tekoa ajatellen.

    "Aikuisessa elämässä" ilman on se hyvä puoli, ettei tarvitse miettiä mitä muut syövät. Vaikka kyllä välillä haikeus iskee...

    VastaaPoista
  7. Tzatzikia en olekaan kesäkurpitsasta vielä tehnyt. Sen verran paljon tuota kurpitsaa nurkissa vielä pyörii, että pitänee kokeilla hukuttaa siihenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! On hyvää ja sopii moneen ruokaan!

      Poista
  8. herkkuja! Minulla jäi sato pieneksi kylmän alkukesän vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekkin! :)

      Kun liioittelee taimien määrässä, satokin on hyvä!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kyllähän se pistää vähän hyrisemään, kun kehutaan! Vai mitä? ;)

      Poista
  10. Mahtavia vinkkejä, noi letut ja sämpylät erityisesti herätti mielenkiinnon, samoin kun pihvit! :) Kiitos! Tästä saan taatusti vähän lisäpontta tuon kurpitsamäärän tuhoamiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Kivaa, että pystyy auttamaan sadon tuhoamisessa.
      Muutama kesäkurppa olisi vielä syötävänä. Meillä oli hallaa täällä Pirkanmaalla viikolla ja kurpitsat paleltuivat. Mutta ei se mitään. Ehkä niitä on tullut syötyä ihan tarpeeksi tälle vuodelle! Ja onhan minulla niitä soseena pakkasessa! =)

      Poista