torstai 3. joulukuuta 2015

Nykytaiteeseen tutustumassa Kiasmassa!




Ja lisää kännykällä otettuja "laatukuvia"!

Lauantaisen kreisibailaamisen jälkeen olikin sitten toisenlaisen kulttuurin vuoro. Olimme tyttären kanssa suunnitelleet menevämme ennen kotiin lähtö käymään Kiasmassa. Siis, jos olisimme palautuneet riehumisesta....
Aamulla heräsimme ajoissa. Tosin huonosti. Väsytti ihan sikana. Ei ollut krapulaa, jos joku nyt sellaista epäilisi... mutta huonosti nukutun yön jäljiltä oli vähemmän pirsakka olo. Minun kroppani oli ihan tönkkönä ja hädin tuskin pääsin katkokävellen suihkuun. Kummasti se elämä kuitenkin alkaa voittamaan, kun saa vähän vettä niskaan ja hampaat pestyä. Kyllä se tyttökin siitä lopulta heräsi!

Sunnuntaiaamunäkymä huoneesta. Poliisi valvoo...
Aamupala tarjoiltiin kymppikerroksessa ja hämmästykseksemme tupa oli ihan täysi. Hotellissa ei kyllä yöllä ollut kuulunut mitään ääniä, mutta ilmeisesti siellä oli kuitenkin yöpynyt pari muutakin meidän lisäksemme!


Apinareliefi meidän kerroksessa!
Ja ken kiuruista kaunein!
Tyttärestä nämä kiurut on pelottavia!
 Aamiainen oli tosi hyvä! 10+ pekonille, joka oli ihanan rapeaa! Ja minä, joka en yleensä heti aamusta juo kahvia, join peräti kaksi kuppia. Oli niin mukavan lempeän paahtoista!

Perussettiä! Tuolla kinkun alla on kyllä lisää kasviksia! Ihan tosi! ;)


Minä pidän hotelli Vaakunan sisustuksesta ja tunnelmasta. Mutta, koska minä haukkana kyttäsin komeita funkkistyylisiä kattokruunuja, huomasin niiden olevan ihan pölyisiä. Tsot, tsot!


Valaisin aamiaiskerroksen aulassa.

Naistenhuone.

Herrasmiehille.

Pikku ruokalepo kämpillä, kamat nippuun ja kohden Kiasmaa, johon ei ollut matkaa kuin korttelin verran. Viisi vuotta sitten, kun viimeksi tyttären kanssa vierailimme pääkaupungissa shoppaillen, en saanut tyttöä houkuteltua sinne. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja tyttö ei pistänyt edes hanttiin, kun ehdotin nykytaidetta! Tosin asiaan taisi vaikuttaa se, että Kiasmassa on esillä Jani Leinosen näyttely "Tottelemattomuuskoulu" . Sehän se minuakin kiinnosti!


Pääsylippulirpake piti laittaa näkyvään paikkaan!
 Kiasmassa on muitakin näyttelyitä: "Face to face-muotokuva nyt",  Markus Heikerön "Elämä on turhaa baby" ja "Eri mieltä"-nykytaiteen toisinajattelijoita. Saattoi olla vielä jotain muutakin...
Kyllä toi nykytaide vaan sellasta on, että jos teoksissa ei olisi ollut hyvät selostukset siitä, mitä taiteilija on tarkoittanut tai mihin pyrkinyt, ei sitä katsoja olisi välttämättä tajunnut. Mutta moni teos kyllä avautui tollollekkin, kun luki mitä oli ollut tarkoitus teoksella tuoda esiin.
"Eri mieltä -näyttelyssä oli kyllä monta ihan puhuttelevaakin teosta. Taiteilijat ottivat teoksissaan kantaa maailman tilaan. Oli tehty esim. teoksia pakolaisleirivierailuilta ja mielenosoituksista. Jotkut kyllä hieman pistivät oikein miettimäänkin.



Mutta sitten sinne Tottelemattomuuskouluun! Näyttelysalin oven päällä oli lause: "Historiallisesti kaikkein kauheimmat asiat, kuten sodat, kansanmurhat ja orjuus, eivät ole seurausta tottelemattomuudesta, vaan tottelevaisuudesta." Näinhän se menee; joku johtaa ja muut tottelee! Oli se sitten oikein tai väärin!




Jani Leinonen on käyttänyt monia brändihahmoja ja -logoja teoksissaan. Varsinkin Ronald McDonald esiintyy monessa teoksessa. Muunmuassa mestattuna giljotiinilla. Televisiossa pyörii pätkä, missä taiteilija ystävineen terroristityyliin esittää vaatimuksiaan ja lopulta mestaa "hampparipellen".
On Leinonen ottanut suomalaisten rakastaman Elovena-tytönkin käsittelyynsä. Raisiohan oli tästä vetässyt palkokasvin yritysnenäänsä, muttei lopulta käynyt oikeustoimiin Leinosta vastaan. Yksi teos oli esim. erilaisia ehdotelmia Elovena paketin kansiksi. Osa oli kyllä aikas härskejä!

Tuolla se Elovena tyttö makaa!
Tässä näitä vähän kesympiä...
 Vähän muista näyttelyn teoksista poikkeava oli työ, johon oli kerätty kerjäläisiltä, eripuolilta maailmaa, heidän kylttejään. Kerjäläiskyltit oli kehystetty hienoihin kehyksiin ja niitä oli iso seinällinen. Minä pidin tästä teoksesta! Mutta kuinka ollakkaan, en siitä sitten kuvaa ottanut!




m&M. Minä olen se punainen pallo! Ha ha! =D

Muutenkin pidin Leinosen näyttelystä. Samoin tytär. Hän sanoi siitä jotain ymmärtäneensäkkin! Samoin minä mielestäni käsitin, mitä siinä ajettiin takaa! Mutta en silti suostunut tuntemaan pistosta mahassani, illalla syödystä Double Cheese Burgerista!



Kiasma-shopista ostettiin pari joulukorttia, tytär heijastimen ja minä lehmäaiheisen magneetin.

Tove Jansson-magneetti. Muumeista en pidä, mutta tämän kelpuutin!
 Yhteenvetona Kiasmasta sen verran, että menen uudestaankin, JOS siellä on jotain todella minua kiinnostavaa. En muuten huviksi vaan! Kyllä nykytaide sen verran utopiaa minulle on!

Meidän reissu pääkaupunkiin oli mahtava! Scooterin keikka minun unelmieni täyttymys ja sain viettää ihanan viikonlopun tyttäreni kanssa. Ei paljon enempää voi pieni ihminen enään vaatia!
Ennen kotiinlähtöä ehdimme käydä syömässä ja vähän pyörähtämässä Kampissa. Löysin kummityttö Nealle joululahjan, mutta ei siitä sen enempää! ;)

Kampin aukiolla oli ilmastomuutosmielenosoitus.

Uuniperunat Picnikissä.

Hervottoman kokoiset Cafe Mochat jälkkäriksi!


Vaikka reissu oli mukava ja onnistunut, kyllä se on vaan aina mukavaa päästä takaisin kotiin!

7 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, eli Kiasmassa voi pistäytyä jos on Helsinkiin asiaa. Kävin siellä viimeksi kesällä valokuvanäyttelyssä. Siellä on mukava vaikka vaan kuljeskella. - Kotiin on mukava tulla reissun jälkeen. Hyvää itsenäisyyspäivän viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tuonne on niin monta kertaa suunniteltu menevämme, mutta toistaiseki on vielä jäänyt. Jospa nyt postauksesi myötä saataisiin suunnitelmiin vauhtia. :) Tai sitten ei. Ihana reissu teillä ja nutin kuvista kovasti. Ihanaa päivää. :)

    VastaaPoista
  3. Tarvitsisi kyllä itsekin käydä Kiasmassa, aina kuljen siitä ohi. Suuret peukut Cafe Mochalle, wautsi, näyttää niin hyvälle. <3

    Kivaa viikonloppua Marketta <3

    VastaaPoista
  4. Minäkin kävelen monesti työmatkalla Kiasman ohi. Sisällä en ole käynyt kuin kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetääs tälläinen yhteisvastaus teille, arvon Leidit! =)

      Toi Leinosen näyttely kannattaa kyllä käydä katsomassa. Varsinkin jos Kiasman liepeillä kuljeksii. Oli muistaakseni siellä vielä tammikuun 2016.

      Poista
  5. Kiasma! :) Kiva että saitte yhdistetyä reissuun hyvän keikan lisäksi muutakin!

    Eipä olekaan tullut käytyä tuolla aikoihin. Sinkkuaikoina tykkäsin käydä siellä treffeillä; tsekkaisin aina kavaljeerin reaktioita teoksiin, että tykätäänkö samoista jutuista vaiko eikö. Enpä tiedä miten hyvä yhteensopivuuden mittari tuo oli mutta ihan hauska tapa tutustua toiseen kuitenkin!

    Toisinaan teokset oli aika punastuttaviakin, kuten vaikka Kalervo Palsan näyttely. Ja joskus romanttiset fiilikset hiukan lässähti kun deitti mainitsi että jaa, täällähän näyttää olevan hänen entisen tyttöystävänsä näyttely! x) Aviomieheksi päätyneen deitin kanssa meillä on ollut Kiasmassa sentään oikein mukavia treffejä! :)

    Mutta oispa hauska taas käydä, tuo Leinosen näyttely näyttää kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Aivan mahtava juttu! Olet sinä ollut aikas ovela kettu! =D

      Ottakaas uusinta treffit miehen kanssa ja menkääs katsomaan toi Leinosen näyttely!

      Poista