lauantai 17. syyskuuta 2016

Säilötyt kesäkurpitsat!



Vaikka tuossa jokin aikaa sitten kerroin (klick!), ettei kesäkurpitsat ole olleet niin satoisia tänä vuonna kuin edellisinä, olemme kuitenkin saaneet niistä satoa ihan yllin kyllin! Kasvimaalla kasvaa vielä aikasmoisia monstereita ja kukkiakin vielä jaksavat. Isoista ajattelin keitellä vielä sosetta pakkaseeen, tai jotain. Katsotaan nyt. Kanoillekkin ne maittavat! Hiljaa mielessäni olen toivonut hallaöitä, jottei tarvitsisi enään miettiä käyttötarkoituksia niille. Hyi minua!


Koska olen tehnyt kurkkurelishiä kesäkurpasta kilotolkulla ja sehän sopii siihen tosi hyvin, ajattelin mikseipä kesäkurppia voisi säilöä samalla lailla kuin kurkkujakin. Silleen viipaleina purkkiin ja ja keitetty mausteliemi päälle. Hmmm!


Pieniä, kurkunkokoisia kesäkurpitsoita!

Hieman googleteltuani huomasin kyllä pian, etten ollut kyllä pyörää uudelleen keksinyt. Netti oli väärällään säilöttyjen kesäkurpitsoiden ohjeita! Mutta ei se mitään! Sai hieman suuntaa ajatukselleni ja tässä on minun säilötyt, makeat kesäkurpitsaviipaleet. Tadaa!



SÄILÖTYT KESÄKURPITSAVIIPALEET




  • 1 kg pieniä kesäkurpitsoita
  • kourallinen tilliä ja tillin kukintoja
  • pari valkosipulinkynttä/purkki
  • vadelman/mustaherukan/kirsikan/tammenlehtiä
  • mietoa chiliä maun mukaan

Mausteliemi:
  • peukalon mittainen pätkä piparjuurta tai pieni pala inkivääriä
  • 6 dl vettä
  • 4 dl väkiviinaetikkaa
  • 8 dl sokeria
  • 2 rkl suolaa
  • 2 rkl sinapinsiemeniä
  • 10 kpl kokonaisia valkopippureita
 Pese kesäkurpitsat huolellisesti ja leikkaa ne  siivuiksi. Huuhtele tillit. Kuori piparjuuri ja leikkaa ohuiksi lastuiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Pilko chili. Pese purkkeihin tulevat lehdet hyvin.
 
 Laita hyvin pestyjen ja kuumennettujen lasipurkkien pohjalle tilliä ja kukintoja. Lisää kurpitsasiivuja, chilipaloja ja valkosipulia purkkeihin. Laita näitä aineksia purkkeihin kerroksittain. Jätä muutama lehti ja tillinkukinto päällimmäiseksi. Ne huolehtivat siitä, että kaikki siivut pysyvät liemessä. 



Yhdistä liemen ainekset ja kiehauta mausteliemi ja kaada kuumana purkkeihin kurpitsasiivujen päälle. Liemen tulee peittää ainekset kokonaan ja tulla aivan piripintaan. Sulje kannet huolellisesti heti liemen ollessa kuumaa. Säilytä purkkeja viileässä, valolta suojattuna. Viikon päästä voit alkaa jo maistelemaan! Nam!



Kesäkurpitsasiivuja voi käyttää ihan samoin kuin kurkkuviipaleitakin; leivän päällä tai ihan muuten vaan ruuan lisäkkeenä. Ja voithan kokeilla säilömistä kokonaisena, kuutiona tai lohkoina. Ihan miten vain tykkäät!


14 kommenttia:

  1. Mulla on jo pari viikkoa sitten paleltuneet kaikki kurpitsat. Tylsäää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kylmä nipsinyt lehtiä, mutta hengissä ovat vielä!

      Poista
  2. Meillä on saatu myös mukavasti kesäkurpitsasatoa. Syöty monessa muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesäkurpitsat ovat tosi monikäyttöisiä!

      Poista
  3. Tässäpä oiva vinkki. Tein saman vihreille tomaateille, mutta eipä tullut mieleen säilöä kesäkurpitsaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä ole tullut minullekkaan mieleen aiemmin! =)

      Poista
  4. Kiitos, taidanpa säilöä noitakin, kesäkurpitsoja ei halla vielä ole vienyt ja niistä riittää niin meille kuin kanoillekin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut monena aamuna +5, mutta kesäkurpitsat vaan porskuttaa! ='D

      Poista
  5. Mun kesäkurpitsat vei kuivuus..voi hitsi ku harmittaa vieläkin.
    Pikkasen sentään satoa sain mutt kaikki syötiin tuoreeltaan.
    Kiitos tästä vinkistä..vielä se tulee se mahtava sato tännekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas jatkuvat sateet mädännyttivät lähes kaiken!

      Poista
  6. Kiitos vinkistä vaikkakin meidän kesäkurpitsat on jo syöty ja loput vei herra hallanen :( Mä voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon paistettuna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistettuna ne taitaa parasta ollakkin. Minä wokkaan niitä tosi paljon!

      Poista