keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Hauskana olemisen vaikeus!


Kohti opinahjoa!

Sain vuoden vaihteen jälkeen jonkinlaisen hetkellisen mielenhäiriön ja huomasin ilmoittaneeni itseni Stand up -iloittelua kurssille Ahlmannin ammatti- ja aikuisopiston kesäkurssille Tampereelle.

Lehmävaara, tykkään!

Olen käynyt monia lyhytkursseja Ahlmannilla ja tykännyt niistä kovin. Mutta kaikki ne ovat liittyneet jotenkin tähän omavaraisteluharrastukseen. Ja enhän minä edes seuraa mitenkään erityisesti Stand up -komiikkaa!

Ahlmannin kartano, minun majapaikkani kurssin ajan.

Jotenkin vain on ollut jo pitempään sellainen levoton olo. Jotain pitäisi tehdä näissä ammatinvalinta-asioissa. Mutta kun on ollut jo 30 vuotta työelämässä ja suurin piirtein samalla työnantajalla, on tullut araksi kohtaamaan uusia asioita ja tilanteita elämässään. Vaikka olenkin tehnyt monenlaisia töitä alallani, työpaikkaa en ole fyysisesti joutunut vaihtamaan. "Henkisesti" kylläkin yrityskauppojen myötä.

Opikelijakämppä

Ajattelin siis tehdä jotain, mitä en todellakaan osaa ja mistä en juurikaan tiedä mitään. Hypätä mielikuvallisesti jyrkänteeltä kohti tuntematonta.
Ajatuksenani oli saada olla ihmisten seurassa, jotka eivät tunne minua. Saada olla ilman ennakko-odotuksia ihan oma itseni. Ja saada naurua ja iloa elämään! Kai tämä on jotain itsensä löytämisprosessia.

Oli minulla lisäksi ihan jotain hyötyajatuksia kurssin suhteen. Koska tiedän sen, että onnistun aina välillä tuottamaan ihan hauskaa tekstiä kirjoittaen, mietin pystynkö muuttamaan sitä hauskaksi esitykseksi. Ei ole sama huvittuuko joku lukien, vai kuunnellen.

Kurssin aloituslounas

Kurssi kesti neljä päivää ja minä otin myös majoituksen ruokailuineen. Ajattelin, että keskityn tälläisenä suorittajana paremmin kurssiin, kun olen paikalla koko ajan. Ainahan sitä olisi voinut ajella yöksi kotiin, jos koti-ikävä olisi käynyt ylivoimaiseksi. Sitä minä kovasti pelkäsinkin, että miten ikävöin Beibeä!

Aamupalaa...
Lisäksi aiemminkin Ahlmannin Kapustassa ruokailleena tiesin, että ruoka on ihan huippuhyvää, kannatti ilman muuta ottaa kurssi koko paketin kera.


Toinen asia mitä pelkäsin koti-ikävän lisäksi oli se, että kurssi olisi täynnä nuoria miehiä. Sinänsä aika tyhmä pelko, olisihan se voinut olla ihan ilokin! 😆
Mutta tämä pelko ei sitten toteutunut. Meitä oli 13, kaikki olivat ihan aikuisia ja miehiäkin oli joukossamme 4. Kaikki tosi mukavia persoonia, monen eri ammatin edustajia ja viihdyin tosi hyvin heidän kanssaan.


Kurssia veti meille Anitta Ahonen eli Iso A . Olin nähnyt hänet television Naurun tasapaino -ohjelmassa ja joitain hänen videoklippejään netistä. Hänen tyylinsä esittää Stan Up: ia on härski ja räävitön. Juuri sellaista, mistä minä pidän!


Anitta osoittautui tosi mukavaksi ihmiseksi ja opettajana hän oli kannustava. Pidin hänen rehellisestä, mutta kannustavasta tavastaan antaa palautetta meidän teksteistä ja esityksistä.

Meidän piti kirjoittaa hauskaa tekstiä itsestämme. Minä kirjoitin sen kirjeen muotoon.

Se tuli kurssin aikana hyvin selväksi, ettei stand up -komiikka ole vitsin kertomista. Ja ihan hirvittävän vaikeata! Ja ammattilaisen ero amatööriräpeltämiseenkin korostui kurssin aikana.

Mind map -tehtävä

Tehtiin ryhmätöitä, tutustuttiin stand up -sanastoon, perehdyttiin komiikan kirjoittamiseen ja tietysti luotiin omaa tekstiä esitettäväksi muille.

Maalaisnäkymä kaupunkilaisittain.

En ole kokenut tälläistä positiivista pään höyryämistä kyllä aikoihin. Kaikenlaisia ajatuksia pyöri mielessä yötä päivää! Ratkaisuni jäädä yöpymään paikan päälle oli kyllä hyvä. Koska tekstejä tuli hiottua puoleen yöhön ja lämpiminä iltoina niitä harjoteltiin ulkona, joko yksin tai porukalla.

Lehmät olivat hyvää harjoitusyleisöä!

Minä kävin harjoittelemassa omaa esitystäni laitumen laidalla ja lehmät kuuntelivat. Yksi lapinlehmä varsinkin oli hyvin kiinnostunut ja kannustavasti huutelikin minulle "muuta". Vai oliko se sittenkin "buu"...


Olo oman esityksen jälkeen!

Meillähän oli oikein "näyttökin"! Se vedettiin ihan kuin Stan up -keikka ja meillä oli arvottu esiintymisjärjestys. Iso A toimi MC:nä eli master of ceremonyna. "Illan" emäntänä, joka lämmitti yleisön, eli muut kurssilaiset, ja esitteli aina seuraavan esiintyjän. Ai että oli hyviä ja erilaisia esityksiä ja meillä oli niin hauskaa. Ja todellakin ihan aamupäivällä selvinpäin!


Kurssi oli tosi hauska! Sain siltä kaikkea sitä, mitä ehkä siltä hainkin. Totesin sen, että komiikka on todella vaikeata. Tälläinen 4 päivän kurssi riitti siihen, että ajatuksia ehti heräillä. Anitta kertoikin, että jo viikon kurssilla ehtisi hioa juttujaan enemmän. Niin, että niistä saisi ehkä jotain valmistakin!


Minusta ei tule Stand Up -koomikkoa, enkä tätä ammattia kurssilta tullut hakemaankaan. Mutta jonkinlainen tarinankerronta jäi yhä edelleen kiinnostamaan. Tämä kurssi herätti päässäni lisää ajatuksia. Ainakin kiinnostus opiskeluun heräsi entisestään!

Meille tarjottiin ihana kurssinpäättäjäisillallinen. Kylmä kurkkukeitto,

Maistoin Pyynikin panimon kukkaista lageria.

Juurespytipannua, pyörtynyttä imaamia ja raakamakkaroita lisukkeineen

Tilamaidosta tehtyä pannacottaa ja kuusenkerkkäsiirappia

Oppimisympäristönä Ahlman on innostava; maaseutu keskellä kaupunkia. Onhan se mielenkiintoista seurata luokan ikkunasta lehmien kulkua laitumella.


Nukuin yllättävän hyvin, tosin päässä pyörivät "opinnot" haittasivat niitä. Mukaviin ihmisiin tutustumista, hyviä keskusteluja laidasta laitaan, ihanaa ruokaa ja paljon ja ennen kaikkea itsensä voittamista turvallisesti ja tuettuna.


Aion jatkossakin käydä näitä kesä- ja lyhytkursseja, mielenkiintoisten aiheiden tullessa vastaan. Ihanasti kyllä virkistää mieltä ja tälläinen nauraminen kyllä virkisti ihan kehoakin.

Ahlmannilta löytyy kokoelma Pirkanmaalaisia perinnekasveja!

Kyllä sitä vaan silti innostavan kurssin jälkeen kotiin tulo maittaa! Ja kun on ollut monta päivää "vieraissa lehmissä", ei ole oman lehmän voittanutta!


19 kommenttia:

  1. Voi miten huikeata heittäytyä oman turvallisuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla jotain ihan uutta! Tosi hieno juttu! Tuollaiset kesäkurssit ovat kivoja, niissä voi käydä kokeilemassa ihan mitä vaan omien rajojenkin ulkopuolelta. Tämähän on selkeää ihmisenä kasvamista! Ihana kuuntelija sinulla, varmasti kannusti ja oli iloinen että teit hänelle yksityiskeikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani on sinulle haaste, vastaa jos se tuntuu kutsuvalta ja aikaa on.

      Poista
    2. Kyllä vähän ehkä oli sellainen voittajaolo tuon kurssin jälkeen!

      Tuo lehmä oli kyllä huvittava, kun jaksoi kuunnella minua!

      Hei kiitos haasteesta! Mielelläni vastailen siihen kun kerkeän!

      Poista
  2. Olipa mukavaa luettavaa! Olet kyllä ihan huippu ja rohkea nainen, saat varmasti paljon upeita kokemuksia tuollaisella asenteella♥ Kuulosti oikein antoisalta kurssilta ja hauskaa on piisannut:) Mukavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllähän tämä ihan kokemuksesta kävi. Mielessä kyllä kävi, että onko meikäläisestä tälläiseen. Mutta näköjään oli!

      Poista
  3. Voihan jumpsuitti, mikä juttu. Ainakin hyvännäköiset sapuskat. Nälkä ihan tuli. Joo, jotain uudistusta olis tehtävä, mutta eipä tulis ihan tuollanen kurssi heti mieleen. Mutta kyllähän siellä teilläpäin kaikenlaista kivaa tapahtuu, voi kyllä on niin hirmunen ikävä sinne Tampereelle päin.
    Siittä vaan eteenpäin jatkat hauskuutta, vähän kerrallaan. Suloinen kotiinpaluu ja tuo oma suloinen lehmä. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli ihan huikean hyvää! Ja täydellä vatsalla jaksoi pakertaa "opiskeluja".

      En minäkään kyllä tiedä, miten minä tuolla kurssille läksin ilmoittautumaan. Jokin hetkellinen aivopieru!

      Hehku on niin rakas oma pikku ammu! <3

      Poista
  4. Kuten jo aikaisemmin sanoin, olet ihan mahtava tarinankertoja. Kyllä sua livenä pitää kuunnella. En tosiaan tiedä toista ihmistä, joka saa maitokaupassa käynnin kuulostamaan niin hauskalle. Puhumattakaan, kun kerroit raskasta joulua keikasta. Tai monesta muusta. Sulla on erityinen taito ilmaista asioita ja toivon, että löydät sulle sopivan väylän tuoda niitä esiin. Olen onnellisessa asemassa, että pääsen kuulemaan juttujasi. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mullahan juttua piisaa! ='D

      Joo, mä tiedän, että osaan kertoa hetkessä juttuja. Mutta sitten kun niitä pitää hioa hieman toisenlaiseen muotoon, se ei niin vaan onnistu. Vaikeaa kuin mikä!

      Olisi kyllä kivaa tuoda iloa jotenkin omaan ja muiden elämään. Kyllähän sain tuolta kurssilta vinkkejäkin, mutta katsotaan nyt!

      Hyvä, että suhtaudut asiaan noin positiivisen kautta. Koska olet PAKOTETTU kuuntelemaan mun juttuja! ='D

      Poista
  5. Huippua, oot rohkea, mieletön veto, ainakin tälläiselle esiintymistä lavalla kammoavalle. Ihanaa oli varmasti päästä kotiin beiben kainaloon, mutta jäi taatusti hienot muistot.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin oli turvallinen porukka kasassa, jolle esittää juttuaan. Sanoinkin kurssilla, että olen aiemminkin tehnyt huonoja ratkaisuja ja niistä selvinnyt hengissä! ='D

      Hieno kokemus elämääni ja tämä on näitä juttuja, mitä voi sitten vanhana muistella!

      Poista
  6. Voi Marketta, sä oot kyllä aivan mahtava!! Miten mieletöntä heittäytymistä, minusta ei olis ikipäivänä samaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, ite oot rohkea kun oot opiskeleen lähtenyt ja kaikkee. Minä vaan heitän huulta!

      Poista
  7. Voi vitsi!! Ihan mielettömän hienoa, iso hatunnosto!
    Minäkin kuvittelen olevani verbaalisesti lahjakas ja vieläpä hyvin ekstrovertti luonteeltani, enkä kuuna päivänä pystyisi tuollaiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Mutta ei tässä nyt ylpeäksi parane ruveta moisesta.

      Minä otin tuon jotenkin niin vakavasti, opiskelun kannalta. Mutta myöntää täytyy, että maha oli kyllä kurssin aloituspäivänä ihan kuralla!

      Poista
  8. Hieno juttu!

    En yhtään ihmettele, jos jonakin päivänä päädyt kirjailijaksi, radiojuontajaksi tai televisioon

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavaa että haastoit itsesi mukavuusalueen ulkopuolelle! YES, hyvä sää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli kyllä kaukana mukavuusalueeltani! Apua! =D

      Poista