lauantai 22. joulukuuta 2018

Hei hulinaa, joulu on ihan kohta!



Huh huh, on ollut aikas haipakkaa eilen ja tänään! Lähdettiin meinaan eilen töistä suoraan Tampereelle hakemaan kummilikkaa hänen työharjoittelupaikastaan ja siitä sitten perinteiselle joulunalussyömingille Ideaparkiin. Oli tosi mukavaa, mutta kyllä oltiin Beiben kanssa poikki, kun kotiin päästiin.
Jotenkin silti sydämeeni hiipi sellainen pieni rauha, kun kotona oli niin lumista, rauhallista ja pimeää. Oli pakko hieman fiilistellä ulkona ja ihailla Beiben asentamia valoja ympäri pihaa ja rakennuksia.


Beibe ponkasi jo kuuden aikaan aamulla ylös savustushommiin ja meikäläinenkin könysi perässä hetkeä myöhemmin. Jännä juttu, alkoi tuntumaan joululta!

Elukoille aamupalaa!

Itse kutoma uusi myssy!

Lipeäkala huuhdottu. Tätä syödään aattona!

Kauriinpaisteja savustumassa

Me ollaan painettu ihan hulluna hommia koko päivä. Mutta on ollut ihanaa! Minä olen tehnyt ruokia valmiiksi aatonaatoksi ja aatoksi ja Beibe on savustellut ja pessyt saunaa.

Mehän aloitetaan joulu jo huomenna. Kuukuna tulee iskän ja äiskän kanssa meille ja he lähtevät aattona iltäpäiväksi toiseen mummulaan.
Isäni haetaan huomenna meille myös joulupäivälliselle ja Beibe heittää vielä minun äitini haudalle kynttilän ja tekee pari tonttuilukeikkaa samalla reissulla.

Sekametelisoppaa aikuisille

Kuukunalle riisipuuro kauramaitoon keitettynä ja soseutettu oma sekameteli!

Laatikothan meillä on valmiita tänä vuonna. Beibe kun on "Saarioisten äiti", hän toi ne töistä. Minä sain Atrialta joululahjaksi kinkun ja vävy paistaa sen ja he tuovat sitä tullessaan.

Valkokastike tehty lipeäkalalle

Rosolli valmis!

Tein Kuukunalle oman, hänelle sopivan rosollin.

Laitoin rosolliin säilöttyä kesäkurppaa kurkun sijasta.

Isälle vaan ei parane kertoa, tai hän ei syö rosolliani! ='D

Minä alan ihme kyllä löytämään sitä kadoksissa ollutta joulun tunnelmaa. Ehkä se vain tarvitsi tälläistä positiivista kiirettä ja hössötystä löytyäkseen!

Vaihdoin aamulla jouluiset vuodevaatteet.

Tuun aina niin hyvälle tuulelle näistä luistelevista lehmätontuista!


Vielä pitäisi käydä pari tonttukeikkaa, viedä Beiben porukoiden haudalle kynttilä, koristella saunalle kuusi, savustaa lohi ja mennä saunaan. Ja tietysti elukat hoitaa, mutta sitä ei lasketa!

Joulukuusimetsä! <3

Kaatuu!

Tyyristyllerö ja kuusi!

On tää mahtavaa! Monta päivää vapaata ja ihanaa puuhastelua. Tykkään! Tää on sellaista meikäläisten tapaa rentoutua. Beibe sanoikin tuossa päivällä, kun keittiössä kohdattiin, että ollaan me hulluja!


Pari yötä jouluun! Mukavaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Siellä on jo hyvällä mallilla joulu valmistelut ja voi noita jouluherkkuja, nam😋 Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa sinne teille💖🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä ollaan ihan valmiita jouluun. Antaa tulla vaan! 😂

      Kiitos, samoin teille! 💞

      Poista
  2. Melkoista jouluista touhua onkin sitten ollut! Tänään siivosin ja niin hitaaksi tullut tai sitten meillä oli vaan tosi likaista, että hommaan upposi melkein 6 tuntia! No, nyt on kuusta vaille valmista! Vielä pitää rynnätä huomenna kauppaa ostamaan ne unohtuneet, mutta sitten se on siinä! Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläiset on onneksi siivonneet jo viikolla. Mutta pakko vielä imuroida ja lattiat pyyhkäistä huomenna, koska Kuukuna tulee lattioita laahaamaan.

      Onneksi ei tarvitse enään käydä kuin lähikaupasta jäätelöä hakemassa joulupäivän päivällisille.

      Mukavaa joulua!

      Poista
  3. Ai että!! Mun joulumieli vaan kasvaa kun luen näitä "teen tässä joulua meille" -juttuja. ♥

    Ihanaa joulunaikaa Leppämäkeen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä että kasvaa !

      Hyvää joulunalusta teillekkin! 😃 ❤

      Poista