maanantai 3. joulukuuta 2018

Leppämäen tonttupaja valmisti soijavahakynttilöitä ja saippuoita


Testikynttilä, tuoksuna greippi

Parissakin seuraamassani blogissa on tehty soijavahakynttilöitä. Jovelan Johanna niitä valoi lokakuussa ja taisi aiheuttaa sellaisen buumin, että nettikauppa Limepopista loppuivat tietynlaiset kynttiläpurkit. ='D
Johannan postauksessa on erittäin hyvää tietoa soijavahakynttilöiden ekologisuudesta. Myöskin selkeät ohjeet kynttilöiden valamiseen.
Myös Limepopin nettisivuilla on todella hyvät ohjeet kynttilöiden tekoon. Ohjeet löydät täältä .

Olin kyllä suunnitellutkin koko syksyn näitä soijavahakynttilöitä tekeväni, mutta aina vain se jäi. Mutta  sitten Kotoisaa Arkea -blogin Heli postasi tekemistään kynttilöistä, niin minäkin sitten innostuin! Tuossa Helin postauksessa on juttua myös pyykkietikan käytöstä ja ekologisesta, itse tehdystä pyykinpesujauheesta. Tuota etikkaa meilläkin on testailtu ja tyytyväinen olen ollut pyykin raikkauteen.

Lisäksi tytär vielä puhui, että häntä vähän kiinnostelisi tehdä jotain lahjoja itse tänä jouluna. Koska askarteluhan on mukavampaa kaksin kuin yksin, tämä mammahan sitten meni ja tilasi soijavahaa, tuikkukippoja, kynttilänsydämiä paria eri kokoa ja tuoksuja tuolta Limepopista. Ekös se niin mene, että kun itse tekee, niin halvalla saa! ;D

Koska soijavahakynttilät mielestäni ovat kauniimpia läpinäkyvissä purkeissa, ostin Ikeasta pieniä Korken -purkkeja. Olin jo aikaisemmin ostanut ihan tavallisia, mutta nythän sinne oli tullut sellaisia, missä on sydämiä kyljissä.
Nuo pienet purkit ovat 1,3 dl:n vetoisia ja ajattelin niiden olevan mukavan kokoisia kynttiläpurkeiksi. Ja ne ovat myös edullisia!
Myös mietin purkkien mahdollista jatkokäyttöä lahjan saajalle. Tuollaiselle tiiviillä kannella varustetulla pikku purkille luulisi aina jotain käyttöä löytyvän.


Tilasin kaksi kiloa soijavahaa ja niistä tulikin aikasmoinen määrä kynttilöitä.  40 tuikkua ja 15 purkkikynttilää. Ihan hyvin mielestäni!

Soijavaha maksoi 8,80e kilo, 20 kpl tuikunsydämiä soijavahalle 4.75 e, 10 kynttilänsydämiä soijavahalle kokoa 16 maksoivat 3,65e ja kirkas tuikkukuppi 10kpl 1e. Nuo Ikean purkit maksoivat 3 kappaleen paketti 3.99e ja ne joulumalliston 3.19e. Jouluisia purkkeja on Ikeassa niin kauan kuin tavaraa riittää!
Lisäksi tilasin muutamia kynttilöihin sopivia tuoksuöljyjä ja värejä. Niiden hinnat olivat parista eurosta ylöspäin.

Vähän minua mietitytti tuo kynttilänsydämen koko ja ehkä tuo tilaamani oli hieman reilu. Mutta tein yhden koekynttilän testimielessä ja hyvin sydän kyllä poltti vahaa tasaisesti.

Tuoksujen annostelu oli myös "haastavaa". Laitoimme tuoksuja hieman enemmän kuin Limepopin ohjeessa neuvottiin. Lorautettiin tuoksuja noin 6-8 mm/ 500g soijavahaa.  Testikynttiläksi tekemääni greippikynttilään meni 32 tippaa eteeristä öljyä.
Lisäksi tuoksuöljyjen tuoksujen vahvuudessa oli mielestämme eroja. Vahvat tuoksut kuten kahvi ja jouluntuoksu tuoksuivat valmiissa tuotteessa voimakkaammin, kuin esimerkiksi kermatoffee.
Mutta toisaalta, tarviiko koko kämpän niin voimakkaasti kärytä kynttilää poltettaessa?

Kuvista puuttuvat oranssin väriset kynttilät, joita tytär värjäsi.

Toi kynttilöiden teko oli ihan älyttömän helppoa ja kivaa! Sulatettiin vahaa niin vesihauteessa kuin mikrossakin. Mikrosulatus oli huomattavasti nopeampaa ja näppärämpää.
Tuoksut sekoitettiin sulaan massaan, kuten väritkin. Ainut "ongelma" oli, ettei nuo värit meinanneet sekoittua massaan kovin helposti. Mutta kärsivällisyydellä tästäkin selvittiin!

Meillä oli tätä hommaa varta vasten ostettuja halpoja pakasterasioita. Ikeasta nekin!
Tämä soijavahahan on siitä kivaa, kun se on myrkytöntä ja biohajoavaa. Eikä sen sulattamisesta tule mitää kiisuja ja katkuja kämppään.

Eli homma meni niin, että soijavaharakeita mitattiin astiaan ja sulatettiin mikrossa tai vesihauteessa. Yhtä kynttilää varten soijavaharakeita menee noin kaksinkertainen määrä. Kun vaha on sulaa, siihen sekoitetaan tuoksut ja värit niin halutessaan. Jos ei halua niitä käyttää, vaha on valmista kuppiin kaadettavaksi.

Me ei liimattu kynttilänsydämiä kippojen pohjiin. Tuikkuihin ei ohjeiden mukaan edes tarvitsekkaan. Mutta jostain luin, että korkeampiin kuppeihin ne voisi liimata. Koska me ei omisteta sellaista hienoutta kuin kuumaliimapistooli, emme sellaista tätä hommaa varten hankittukaan.
Testikynttilässä tuin sydäntä pyykkipojalla. Mutta kun tehtiin näitä kynttilöitä "sarjatuotantona", massa ehti hieman jäähtyä kipoissa ja sydän pysyi tosi hyvin paikallaan ja pystyssä ilman tukea. Eli tökättiin kynttilänsydän vahaan, kun se alkoi hieman muuttumaan alhaalta päin takaisin valkoiseksi. Sen sitten näkee, alkaako sydän kellumaan, kun kynttilä alkaa olemaan loppuun palanut.

Mutta näillä kokemuksilla aion jatkossakin tehdä näitä soijavahakynttilöitä. Kyllä olivat niin helppoja tehdä ja tosi kivaa puuhastelua. Ihan työpäivän jälkeenkin näitä jaksoi väkästellä ja puuha vei ihan mukanaan.

Tuota testikynttilää olen poltellut jo noin 10 tuntia ja vielä sitä riittää poltettavaksi. Kivasti valottaakin, kun vaha muuttuu läpikuultavaksi sulaessaan. Tuoksu saisi ehkä olla voimakkaampi.

Tässä valmistuu omenantuoksuisia saippuoita

Kun kerran aletaan askartelemaan, niin askarrellaan sitten oikein kunnolla! Tilasin meinaan saippuamassaa pari kiloa, hintaan 19,40 e, tuolta samaisesta paikasta. Tilasin samalla kolmea eri väriä ja käytettiin noita samoja tuoksuja saippuoihin, kuin kynttilöihinkin.

Kahvisaippuoita tekeytymässä

Siis, tää saippuoiden teko oli yhtä kivaa, kuin kynttilöidenkin. Ellei jopa kivempaa! Helppoa kuin mikä ja nopeaa. Joten ihan työpäivän jälkeenkin näitä jaksaa tehdä.

Me tehtiin vadelma-raparperisaippuoita, joita värjättiin vähän punaisella. Sitten me tehtiin sitruuna-kehäkukkasaippuoita, mihin laitettiin sitruunankuorta ja ihan elintarvikekelpoista sitruuna-aromia, hiukan keltaista väriä sekä kuivattua kehäkukkaa.

Sitruuna-kehäkukkasaippuoita


 Omenasaippuoita ei värjätty, mutta upotettiin massaan tuoksun lisäksi kuivattu omena. Se ei kyllä kovin kauniisti valmiista saippuasta näy. Mutta ihan sama, onpahan käsintehdyn näköinen!

Kahvisaippuoissa kikkailtiin hieman. Värjättiin massaa ruskealla värillä, laitettiin cafee- tuoksua ja kahvinporoja sekaan. Tuli tosi kivoja ja tuoksuvat ihanan mokkaisille!

Vadelma-raparperisaippuat

Pilkottiin saippuamassakuutiosta aina puolen kilon satseja ja sulatettiin mikrossa. Se osoittautui taas näppärämmäksi tavaksi, kuin vesihaude.
Sitten sulaan massaan  värijauhetta, mikä taas ei meinannut tasaisesti sekoittua massaan. Mutta kärsivällisyyttä taas tarvittiin!
Tuoksut, joita laitettiin aikas runsaalla kädellä, sekaan vain, tämän jälkeen vielä hieman lämmitettiin massaa ja kaadettiin muotteihin. Voila!

Muotteina meillä oli vanhat silikonimuottini, mihin olen tehnyt talikakkusia linnuille. Lisäksi olin ostanut Lidlistä edullisiä silikonisia leivontamuotteja ihan tätä projektia varten. Niistä tulikin ihania saippuakakkusia! Tuon neliskanttisen muotin tilasin Limepopista, kun oli alennuksessa.

Ylimmäiset omenasaippuoita ja alemmat sitruuna-kehäkukkasaippuoita

Minulle oli ihan hirvittävän vaikeaa pitää näppini saippuoista irti ja antaa niiden kovettua ihan rauhassa. Illalla piti vähän tökkiä ja aamullakin pikkusen hiplasin niitä. Olisihan ne aamulla jo olleet valmiita, mutta kun piti töihinkin ehtiä!

Työpäivän jälkeen heti irroittelemaan saippuoita muoteistaan, mistä ne lähtivätkin irti ilman vaikeuksia.
Kaikki onnistuivat hienosti ja ovat ihan sairaan ihania! Heti kuvia ottamaan ja lähettämään tyttärelle ja kehumaan, kuinka hienoja saatiin aikaiseksi.

Vadelma-raparperi- ja kahvisaippuat. Ihan syötävän näköisiä!

Sehän tässä valmiissa saippuamassassa on kivaa, että saippuat on heti käytettävissä. Ei tarvitse odotella lipeän haihtumista ja saippuan tekeytymistä sen kummemmin.
Limepopin sivuilta löytyy erittäin hyvät ohjeet saippuoiden tekoon ja ohjeeseen pääset tästä .

Kahdesta kilosta saippuamassaa tuli 26 saippuaa. Ihan kiva määrä ja moneen lahjapussukkaan näitä riittää laitettavaksi.

Jos kaipaa mukavaa, suht' koht halpaa, nopeaa ja helppoa puuhastelua, suosittelen kyllä kynttilöiden ja saippuoiden tekoa. Oli kyllä tosi kivaa näitä tehdä!


16 kommenttia:

  1. Tosi söpiksiä on kyllä nuo saippuat! ♥

    Kynttilöiden tekoon vielä yksi nopeutus ja helpotus, vaikka ei se homma kyllä hidasta ja vaikeaa ollut muutenkaan: mä sulatin massan ihan vaan sellasessa metallisessa kannussa. Siis en missään vesihauteessa edes, vaan siinä hellan levyllä vaan sellasenaan. Kannussa oli kaatonokka, jonka kanssa oli sitten helppo se kaataa kippoihin. Ja aivan siististi peseytyi kannu, tämä on todellakin paaaaaljon helpompaa ja sotkuttomampaa hommaa kuin tavallisten kynttilöiden teko!

    Ja totta tuo, että lasipurkissa olis kivemmat noi kynttilät. Tavallaan noi metalliset purkitkin on kivat ja niillekin voi jatkokäyttöä ajatella, mutta eihän ne kynttilät palaessaan sieltä kauhean hyvin näy. Mutta mä niin into piukeena tilasin ne purkit, etten ajatellut tätä siinä vaiheessa laisinkaan. Seuraavalla kerralla teen kyllä lasipurkkeihin! Ja otan tyttären (tai molemmat) kaveriksi minäkin... nyt tein itsekseni vaan, mutta isompi tytär heti kiinnostui ja mietti myös, että olis kiva tehdä itse lahjoja tuolla lailla.

    Minusta on ihanaa, että on jotain kivaa tekemistä tällaiselle vähemmän osaavallekin askartelijalle. Noi kynttilät on niin hienoja ja onnistuneita ja silti tosi helpot tehdä. Mä kun en todellakaan ole mitenkään kekseliäs puuhastelija, niin tekemisten täytyy olla helppoja ja nopeita. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä vinkistä! Vähän likan kanssa arasteltiin tuon kynttilämassan kanssa. Ohjeessa varoiteltiin ettei saa kiehua ja ajateltiin, ettei uskalleta suoraan levyllä sulattaa. On mukavaa, kun jaetaan näitä omia kokemuksia. Muidenkin on sitten kiva tehdä hieman matalammalla kynnyksellä ja ilman suurta epäonnistumisen pelkoa.

      En minäkään ole mikään kädentaitaja ja nämä oli just sellaista mukavaa puuhastelua onnistumisineen!

      Poista
    2. Juu, se sulaa aika pienellä lämmöllä, mikä on minusta kiva, ei ole mikään maailman tulikuumin käsitellä. Levy vaan pienelle niin oikein hyvin onnistuu suoraan kattilassa tai vastaavassa.

      Poista
    3. Totta, ja noissa pienissä lasipurkeissakin sula vaha ei kuumia kauheesti. Kippoja pystyy ihan siirtelemään vaikka kynttilä palaa! 😃 👍

      Poista
  2. Rupesipa tekemään mieli kokeilla tuota saippuantekoa. Minullakin kun on nuita Lidlin silikonisia muotteja pyörimässä turhina nurkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kokeile ihmeessä! 😃 On niin helppoa ja hauskaa puuhaa! 👍

      Poista
  3. Wautsi, ihanan näköistä! Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin! Nämä molemmat valuhommat olisi tosi kivaa teillekkin puuhastella yhdessä lasten kanssa. Helppoa ja turvallista!

      Mukavaa viikkoa sinullekkin!

      Poista
  4. Tiedättekö, onko tämän soijan syttymisaste korkeampi kuin esim. steariinin? Kun kaupan tuikkujen sydänlankojen paksuus on kuulemma tarkkaan määritetty just sen takia, ettei koko tuikku leimahda (jota joskus on tapahtunut, kun sydänlanka on ollut paksumpi , jolloin liekki on suurempana kuumentanut steariinin noin kuumaksi, että se on syttynyt kokonaan) Ei kai kukaan jätä kynttilöitä yksin palamaan, mutta vaikka olisi paikalla huoneessakin, niin tuollainen leimahtava tuikku voi saada pahaa jälkeä aikaan. Sen jälkeen kun on tällaisen leimahduksen nähnyt, niin kaikki kippoissa olevat kynttilät ovat vähän hirvittäneet... mut jos tää soija oliskin huonommin syttyvää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, mistään en ole löytänyt tuon soijavahan leimahtamisesta mitään tietoa! Sehän sulaa ja palaa tosi alhaisessa lämpotilassa alle 60 asteessa. Oon kaikista jutuista ja ohjeista, sekä kynttilöiden turvallisuusohjeista päätellyt, että näillä ei ole ominaista tuo leimahtaminen samaan tapaan kuin steariinituikkujen. Mutta todellakin, kuten sanoi, ei kannata mitään kynttilöitä polttaa ihan vierekkäin ja jättää niitä yksin palamaan.

      Nuo tuikkujen sydänlangat ovat tarkoitettu juurikin soijavahasta tehdyille tuikuille. Luotan kuitenkin kotimaiseen, tunnettuun nettifirmaan, että ne ovat testattuja ja turvallisia käyttää. Ja juurikin siinä käytössä, mihin ne on tarkoitettukin!

      Poista
  5. Auh, sinäKIN Brutukseni!!! =)

    Mä niin haluaisin ja ehtisinkin ja kaikkea..... äääääähhhh!
    Takuulla, jos menen Limepopin sivuille, ei ole enää yhtään mitään jäljellä. Niin moni on nyt näistä postauksista innostunut ja tehnyt.

    Tosin multa puuttuu purkit ja muotit ja kaikki....

    Syvä huokaus!! Ehkä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä Brutus myös! ='D

      Lahtisen vahavalimo myy myös kynttilätarvikkeita ja tuota himoittua soijavahaa!

      Ja hei, jouluja tulee ja menee! Kyllä sinäkin joskus ehdit mukaan rähinöihin! ='D

      Poista
    2. Minähän sitten tilasin kuitenkin Limepopilta vähän soijavajaa ja purkkeja ja sydämiä ja... ja.. ja... =D

      Ipana oli aivan tohkeissaan. Odotellaan pakettia ensi viikolle!

      Poista
    3. Hyvä, hyvä! Mullakin on uusi tilaus tulossa, mikä sisältää vaikka mitä! ='D

      Poista
  6. Makeeta Leppämäen Tonttupaja!
    Näyttävät ihanilta ja tunnelmallisilta. Mikä parasta, itse tehty <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä ihania! Ja näillä taidoillakin onnistuttiin! ='D

      Poista