tiistai 18. joulukuuta 2018

Piipahdus Tampereen Joulutorilla ja ihana Pytinki Luopioisissa




Pari viikkoa sitten kävin tyttären ja Kuukunan kanssa Tampereen Joulutorilla. Päivä oli maanantai ja oltiin torilla heti sen auettua klo 11. Väkeä oli aikas paljon, mutta liikkumaan ja katselemaan mahtui ihan hyvin.



Meidän vierailupäivänä oli tosi kylmä, vesisateinen ja tuulinen ilma, joten oli hieman vaikea päästä joulutunnelmaan. Painuttiinkin heti Pyynikin munkkikahvilan telttaan kahville sumpittelmaan ja Kuukunalle välipalaa antamaan.



Tampereen joulutori oli suoraan sanottuna äkkiä kierretty. Nyt kun siellä on vieraillut useampana vuonna peräkkäin, ei mielestäni torilla ollut mitään uutta annettavaa. Ainakin näytti siltä, että samoja myyjiä oli paljon, kuin muinakin vuosina. Somistuksetkin olivat viime vuosien kaltaisia, pienillä muutoksilla.



Muilla kerroilla olen käynyt Tampereen Joulutorilla hämärän tai pimeän aikaan. Näillä kerroilla tunnelma on ollut jotenkin kivempi. Jospa sillä onkin sitten vaikutuksensa, tuolla valolla. Nyt kun oli ihan joulukuisen harmaa aamupäivä, ei joulufiiliksestä ollut tietookaan.




Hankinnat tuolta joulutorilta olivat maltilliset. Ostin muutaman limpun ja itselleni, sekä Kuukunalle nahkarukkaset.
Kovastihan siellä olisi ollut kaikkea kivaa, mutta kun lahjat olivat jo suurin piirtein hankittu ja ainakin suunniteltuna, ei ollut tarvetta kauheasti ostella mitään.

Joulutorin jälkeen käytiin vähän lounastamassa!


Viime viikonloppuna kävimme samalla kokoonpanolla tuolla naapuripitäjässä, Luopioisissa ja siellä Pytinki -nimisessä talossa.

Ja taas mennään!


Pytinki on vanha kunnantalo, joka jäi vaille virkaansa, kun Luopioinen liitettiin Pälkäneeseen. Nyt se kuuluu Mikkolan navetan toimintaan. Näin joulun alla siellä pitää Kukkian kädentaitajat kahviota ja puotia.

Pytingin ympärillä on useita, ihania surukuusia. Byhyy! <3


Pytingissä on aivan ihana tunnelma ja olihan siellä kaikelaista ihanaa ostettavaakin tarjolla. Minä jotain pientä ostin lähinnä itselleni kodin koristukseksi.



Kahviossa hörpittiin makoisat pullakahvit ja Kuukuna taas söi hieman välipalaa. Ostin vielä kahviosta lusikkaleipiä ja mysliä kotiinviemisiksi.




Jotenkin ei oikein meinaa sellaiseen joulumoodiin päästä! Mutta tälläisissä paikoissa vierailu kyllä auttaa fiiliksen herättelyyn.

Mummun muru! <3

Meille kuitenkin tapahtui ihana kohtaaminen tuolla Tampereella. Kävellessämme torilta pois päin, eräs vanhempi rouva pysäytti meidät. Hän kertoi, että oli saanut joulukalenterin ja hän ei sitä itse välittänyt availla. Joten hän oli ottanut sen mukaansa kaupungille lähteissään ja ajatellut, että antaa sen jollekkin lapselle. Ja niin hän kysyi, että saisiko hän antaa sen Kuukunalle. Voi että, kuinka ihana ele!

Voi että, miten noi posket menevät aina tuollain, kun ´muru on keskittynyt! ='D

Saatiin avata heti monta luukkua!
No, minäkin yritin vähän jakaa joulumieltä ja ostin Prismassa jollekkin yksinäiselle vanhukselle joulukukan. Toivottavasti se ilahduttaa saajaa!



Vajaa viikko jouluun ja minä kyllä odotan ainakin sen tuomia ylimääräisiä lomapäiviä. Olen niiden tarpeessa! ;'D

Ostin meidän kylän joulumyyjäisistä Pohjan ala-asteen oppilaiden tekemän sammalsydämen.

Mitenkäs siellä? Onko joulufiilis löytynyt? Vai onko vielä hakusessa?



18 kommenttia:

  1. Ehei ole täällä edes sammalsydämen vertaa joulufiilistä. Ehkäpä siellä joulutorilla nyt on jo vähän sohjolunta, jos se lisäis tunnelmaa. Ja pimeä tulee aikasempaan vielä tällä viikolla. Piparitaikinan tein ja eiköhän se pienoinen joulutunnelmakin vielä löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lumi hieman auttaa fiiliksen saamisessa. Meillä on tullut nyt muutamien päivien aikana viitisen senttiä puhdasta lunta ja heti vähän niin kuin helpottaa! ='D

      Pipareita en leiponut tänä vuonna ollenkaan. Meillä ei ne oikein mene, kun ei ole kuin kaksi syöjää.

      Poista
  2. Tuota joulufiiliksen puutetta on kyllä niin paljon ilmassa tänä vuonna, että en muista koskaan olleen!! Itselläkin ihan sama juttu. Hyasintit tuoksuu ja piparit sekä suklaat maistuu ja kuusikin on kaunis tuolla olkkarissa illalla valaistessaan, mutta noin muuten ei ole pätkän vertaa joulumieltä. En voi tajuta, että joulu on vain muutamien päivien kuluttua!! No, sittenpä se on onneksi ohi...

    Tuo Kuukuna on niin söötti! ♥ Ja kiva ele tollanen kukkanen, varmasti saaja ilahtuu siitä!

    Tosi kaunis toi sammalsydän! Vaikka heti mulle tulee ekana mieleen senkin suhteen, että aijai ja voivoi, kun on sammalet metsästä revitty... Jotenkin koen välillä olevani vain ja ainoastaan hirmuinen tosikko ja niuhottaja, kun joka asiassa näen vaan niitä negatiivisia puolia; joulun turhuus ja kaupallisuus, koristeiden luonnosta (turhaan?) revityt materiaalit... Ehkä tämä kaikki tällainen miettiminenkin osaltaan sitä fiilistä tappaa?? Kun maailman meno niin murehduttaa. =(

    Mut enivei oikein mukavaa viikon jatkoa sinne! Otahan vapaapäivät oikein erityisen rennosti! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, mistähän sitä tunnelmaa saisi! Nyt on luntakin ja kaikkea! Samoja elementtejä meilläkin on tupa väärällään, kuin teilläkin. Tosin oikea kuusi on vielä tukevasti tuolla pellolla, mutta yläkerrassa on jo koristeltuna minun valkoinen muovikuuseni överikoristeineen.

      Kuukuna on sellainen mummun muru, että! Tyttären perhe tulee meille jo aatonaattona ja syödään silloin jouluateria. Ihana saada Kuukis mummulan kuusta koristelemaan ja kaatamaan! ='D

      Minä olen monena vuonna hakenut joulukukkien juurelle sammalta tuolta meidän metsästä. Mutta sitten joulun jälkeen olen ne vienyt sinne takaisin.
      Beiben sisko teki yhteen aikaan jäkäläkransseja ja yksikin sellainen kesti minulla monta vuotta. Keväällä vein kranssin aina metsänreunaan, varjoisaan paikkaan ja sieltä sen sitten hain syksyllä takaisin oveen. Tuon sammalkranssin ajattelin viedä kanssa metsään keväällä, jos vain muistan.

      Kyllähän aina tuollaiset asiat mietityttää. Onko ihan tosiaan tarvetta repiä tuolta luonnosta kotiin yhtään mitään? Mutta täytyy yrittää olla itselleenkin armollinen ja jos jostain "risusta" tai kuusennäreestä saa hyvää mieltä, niin olkoon sitten. Kun kerran kohtuudessa pysytään!

      Tää elämä kun tuntuu olevan nykyään "yhtä juhlaa", en yhtään ihmettele, ettei joulunakaan tunnu miltään. Ja väkisinhän sitä fiilistä ei saa! Se on kyllä huomattu. Mutta ihanaa, kun näkee läheisiään ja monta päivää lomaa. Oli joulu, tai ei! =)

      Poista
    2. No mutta tuohon on mainio juttu että "palauttaa" koristeet metsään! Jatkaako ne siellä kasvuaan taas, jos vaikka sammalet vie takas? Ja ihana tollanen "kestokranssi" jos kestää vuosikausia!

      Poista
    3. Joo-o, jos ne ei ole päässyt kuivumaan, niin ne kyllä jää henkiin!

      Poista
  3. Kylläpä Kuukuna tosiaan on niin murunen,että! Etenkin tuo"lounastuskuva" ja keskittymiskuvan posket sulattivat sydämen. :) Mukavaa yhteistä joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin ihanaa seurata, kun poika on kiinnostunut kaikesta ja keskittyy uusiin asioihin. Harjoittelee pinsettiotetta ja on innostunut!

      Ihanaa joulua sinullekkin! <3

      Poista
  4. Ihanan jouluinen meininki siellä.❤️ Täällä tekee talvea kovaa vauhtia ainakin kun ehdin kiireiltäni ulos kurkistella niin lunta häpsii enemmän ja vähemmän. Leppoisaa joulunodotusta. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä sitä hieman joulua täällä puuhataan, vaikka se tunnelma on vielä hakusessa. Lumi kyllä auttaa siinä!

      Kivaa joulunodotusta sinullekkin! =)

      Poista
  5. kateissa on joulufiilis, liikaa tenttiluettavaa ensi vuodelle...

    VastaaPoista
  6. Marketta muru, laitatko yhteystietosi eli postiosoitteesi minulle osoitteeseen tiia68@gmail.com. Onnea arpavoitosta ja ihanaa joulua. <3

    VastaaPoista
  7. Onpa suloinen Kuukuna. Niin kivat kuvat. Ja hienoa kun Kuukuna sai joulukalenterin. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on niin hurmaava! <3

      Ihana kohtaaminen oli kyllä tuolla kaupungilla!

      Kivaa joulunaikaa teillekkin! =D

      Poista
  8. Hei Marketta, sinun sähköpostia ei näy. Sähköpostioistteeni oli tiia68@gmail.com :)

    VastaaPoista