perjantai 9. elokuuta 2019

'Aleksandra', valkosipulien kuningatar!




Valkosipulit ovat nostettu ja sato oli komea! Olin jo jonkin aikaa katsellut, että olisi aika ne nostaa. Niiden uloimmat lehdet olivat jo alkaneet lakastumaan ja kukinnot avautumaan.
Viime kesänä nostin valkosipulit maasta hieman aiemmin, jo heinäkuun lopulla. Siitä voit käydä lukemassa täältä .

Olin jo melko varma, että osa valkosipuleista olisi ehtinyt maassa avautumaan. Mutta ei sitten kuitenkaan! Vaikka kesä on ollut ainakin yhtä kuiva, ellei kuivempikin kuin viime kesä, on ollut paljon kylmempää. Oli niin tai näin, valkosipulit olivat täydellisiä!


Olin tosiaan jättänyt muutaman skeipin eli kukinnon kehittymään, koska yksi tuttavani oli kiinnostunut itusilmuista. Yleensä minä en jätä kuin yhden tai kaksi, jotta saan itselleni lisättyä valkosipulia.
Kukinnon jättäminen valkosipuliin nopeuttaa sipulin aukeamista. Tälläinen valkosipuli ei kestä talvisäilytystä, vaan se on sitten käytettävä heti kohta ruuanlaitossa. Mutta makuun se ei vaikuta, vaikka antaisikin kukinnon kehittyä itusilmuiksi.

Kerään suurimman osan skeipeistä ennen kuin ne alkavat pullistumaan. Me syödään niitä sellaisenaan salaatteihin pilkottuna, paistettuna ja olen säilönyt niitä. Viime vuonna skeippejä tuli oikein huolella ja postasin vinkkejä niiden käyttöön .

Tokihan nuo kukintojen minikynnetkin voi syödä. Ovat aikas
kipakan makuisia!

Meillä kasvaa kahta eri valkosipulia; toinen on Viron markkinoilta ostettu nimetön, pienikokoinen valkosipuli ja toinen on 'Aleksandra'. Tätä viimeksi mainittua olen yrittänyt lisätä kasvimaalleni, koska se on vaan niin upea valkosipuli!
Eikä pelkästään kokonsa puolesta, vaan maku on myös ihana! Se ei ole ollenkaan sellainen väkeävän pistävä maultaan, mihin me kiinantuontivalkkareita ostaneet olemme tottuneet. Aleksandra on mieto ja mehukas valkosipuli, jota voi laittaa lähes rajattomasti ruokaan. Koska se on niin hyvää!


'Aleksandra' on talvivalkosipuli, joka istutetaan myöhään syksyllä ennen maan jäätymistä. Minä viljelen sitä lavoissa, mutta se menestyy kyllä ihan maassakin.
Viljelyalusta kitketään huolellisesti rikkaruohoista ja maata parannetaan lannoittamalla. Valkosipulia voi lisätä joko noista kukintojen itusilmuista tai ihan kynsiä maahan istuttamalla.
Istuttamalla kynsiä myöhään syksyllä maahan, ne kasvavat seuraavan kesän aikana monikyntisisiksi valkosipuleiksi.
Kynsistä lisäämällä, kannattaa käyttää ne kaikkein isoimpien sipuleiden kynnet. Koska olen kuullut ja itsekin todennut, että valkosipulien koko saattaa alkaa pienenemään ajan ollen.

Itusilmut säilytetään viileässä ja kuivassa paikassa siihen asti, kunnes ne myöhään syksyllä istutetaan maahan. Jos ne istuttaa maahan sadonkorjuun yhteydessä, ne alkavat kasvamaan ja saattaa olla, ettei ne kestä talvea.
Itusilmuista lisäämällä, ne kasvavat ensimmäisen kesän aikana yksikyntisiksi valkosipuleiksi. Ne voi käyttää jo tälläisinä. Mutta jos ne kaivaa ylös, tekee kasvualustaan perkaamisen ja lannoituksen, istuttaa sipulit takaisin myöhään syksyllä maahan, peittää haravoiduilla lehdillä ja lannoittaa lisää keväällä, kitkee ja kastelee aina välillä, ne kuluvan kesän aikana kasvavat tuollaisiksi yläkuvan kaltaisiksi jättisipuleiksi.

Viime syksynä istutetuista itusilmuista on kasvanut tälläisiä
yksikyntisiä valkosipuleita, jotka istutan takaisin maahan
myöhään syksyllä.

Maasta nostetut valkosipulit annan kuivahtaa jonkin aikaa, kunnes katkon niistä varret. Aleksandran varret ovat niin jäykät ja puumaiset, että niiden letitys ei onnistu.
Minä säilytän valkosipulit pärekorissa ihan huoneenlämmössä. Kylmässä ja kosteassa valkosipulit eivät viihdy!



Valkosipuli 'Aleksandra' viihtyy ja sopii hyvin kasvatettavaksi täällä pohjoisen oloissa. Tarinan mukaan sen olisi tuonut Suomeen ja Pertunmaalle Aleksandra niminen rouva.
Sen kestävyydestä kertoo se, että rouvan kuoltua sipuli jäi kasvamaan villinä ja rouvan sukulainen sen sieltä pelasti.

Kukapa muu olisi ollutkaan taas mummun apulaisena
valkosipulin nostossa kuin itse Kuukuna!


'Aleksandra' on ihana valkosipuli, mihin olen ihan hullaantunut! Mutta mietenkäs Teillä siellä?  Onko muita valkosipulien kasvattajia ja mitä lajikkeita Teillä on?


Mukavaa viikonloppua kaikille!

15 kommenttia:

  1. Aleksandra on minunkin suosikki! Kasvaa todella suureksi. Olen viljellyt sitä itse lavassa ja lisäksi ostanut aina Rekosta viljelijältä kilon, joka riittää meillä kasvatukseen sekä syötäväksi kevääseen saakka. Meillä säilyi erinomaisesti viime talven ihan huoneenlämmössä, vasta keväällä myöhään jouduimme ostamaan pari kiinalaista valkosipulia, muuten pärjäsimme koko talven Aleksandralla. Ja valkosipulia meillä menee lähes joka ruokaan :)
    Kiitos muuten viime kesän skeippivinkeistä! Pestoa tehtiin täälläkin ja hyvää oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipulia käytetään meilläkin lähes ruokaan, kuin ruokaan. Melkein makeisiinkiin! ='D

      Ja ole hyvä vain vinkeistä!

      Poista
  2. Aleksandraa kasvaa meilläkin lavassa. Eilen Ukkokulta nosti ne kuivumaan. Kiitos noista skeippivinkeistä. Tänä vuonna niitä olikin lähes jokaisessa valkkarissa. Yksikään sipuli ei ollut vielä avautunut, vaikka osa skeipeistä ehti poksahtaa.
    Aiemmin meillä oli muita lajikkeita, mutta parhaat tulokset olemme saaneet Aleksandrasta ja siksi ei muuta enää kasvatetakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös todennut, että ei ole Aleksandran voittanutta!

      Poista
  3. Minulla oli neljää eri lajia kasvamassa lavassa. Sato jäi tosi pieneksi.

    VastaaPoista
  4. Tänä kesänä (2020) jotain outoa Aleksandran kasvussa. Osa kasvaa normaalisti, osa hyvin vaivalloisesti. Tosi lyhyen varren kasvattanut ja lehdet tiiviisti, ikäänkuin ruusukkeena maan pinnalla. Sipuliosa tosi pieni näissä. Onkohan ne tullut istutettua liian syvään vai mistä mahtaa tämä ilmiö nyt johtua? Aikaisempina vuosina ei ole ollut tätä ongelmaa. Kasvussa 1 200 valkosipulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kyllä ihan normaalin näköistä kasvua tänäkin vuonna. Enpä osaa sanoa, mikä voisi olla syynä moiseen kasvutapaan. Joka vuosi jää sipuleita vahingossa maahan ja syvällekin muokkauksessa menevät, mutta kyllä nekin on sieltä ihan normaalin varren kasvattaneet.

      Sinullahan on aikas määrä valkosipulia kasvamassa!

      Poista
  5. Normaalisti sanotaan että leikkaamattomat kasvit eivät niin äkkiä kasvata raapia ( sipulin osaa jossa on kynnet) suureksi ja sellaisten kuoret myös pysyvät tiivinä ja koossa pitempään koska lehdetkin yleensä pysyvät pitempään vihreinä. Siis kommentti "aukeamiseen".

    Kukkavarren leikkaaminen ennen kieppien oikenemista tehostaa kynsien kasvua. Usein saadaan lihavampi sato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Lisäyksenä: Mutta ei aina käy kuin yleensä.)

      Hyvät kuvat ja sato näyttää laadukkaalta!

      Poista
    2. Olen poistanut kukinnot ihan senkin takia, että ne ovat herkullisia syötyinä wokeissa tai säilöttyinä. Eikä nyt muutenkaan ole tarkoitus lisätä viljeltävän valkosipulin määrää ihan tolkuttomasti.
      Aleksandra on antanut hyvin satoa ja pidän sen mausta tosi paljon! Onnistuukin joka vuosi. Sitä en tiedä onko viljelijällä siihen paljon osaa ja arpaa! ='D

      Poista
    3. Voi olla että jotain vaikutusta on viljelijän tatsilla, tiedoilla ja taidoilla.

      Itse olen hurahtanut erilaisiin lajikkeisiin ja kasvuryhmiin Aleksandraa ja sen tyyppisiä väheksymättä. FB:n Valkosipuli -ryhmään olen osallistunut pari vuotta hyvin ahkerasti.

      Blogiakin alkanut miettiä. Keskustelufoorumi toisaalta olisi haaveissa myös. FB ei ole hyvä perusta nimittäin.

      Poista
    4. Monia muuttujia on tosiaan viljelyssä. Ai, facessa on valkosipuliryhmä? Tai no, mitä siellä ei olisi! Keväästä vasta olen siellä ollut, enkä kovin aktiivinen. Pitääpä käydä liittymässä!

      Poista
    5. Oolrait, funtsinkin itsekseni mahdatko olla Marketta siellä mutta siis kaimasi on ollut. https://www.facebook.com/groups/28710167212

      Poista