Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 15. tammikuuta 2016

Uinuneen kaktusrakkauden yllättävä herääminen ja maailman kaunein anopinjakkara.

Meillä oli kotona aina paljon huonekasveja. Kun muutin omaan huusholliin, raahasin kaikki huoneeni ikkunalla olleet rehut mukanani. Kaktuksia oli useita, olin saanut ystävältäni Anulta monesta hänen kaktuksestaan "poikasia". Mummulta olin saanut suuren tyräkkikaktuksen. Se oli yli metrin korkuinen.
Minun ensimmäisessä omassa kodissani oli isot ikkunat ja niiden eteen tehtiinkin ikkunalaudat. Niillähän oli kolmen silloisen kissanikin mukava hyppiä, joten moni kukkaraukka koki kohtalonsa. Myös kaktukset! Tyräkkikaktuksen tapoin liiallisella kastelulla. Se kyllä harmittaa vieläkin!

Leppämäkeen muutaessamme loputkin kukat sitten kuolivat. Varmaan lähinnä hoidon- ja tilanpuutteeseen. Raivokas remontointi vei kaiken ajan. Ja täytyihän siinä kaiken raivaamisen ohessa hoitaa silloiset elukat ja tietysti tytär. Töissäkin piti käydä, joten huonekasvit pikkuhiljaa hävisivät meiltä.
En ole mitenkään erikoisemmin kasveja meille sisälle kaivannutkaan. Ostan aika-ajoin kukkia maljakkoon ja joitakin kukkivia kausikukkia piristykseksi. Ja onhan meillä ollut niitä perhosorkideoita.

Viime kesänä koin ihmeellisen tunteen, eräänä ihan tavallisena kesäiltana. En edes muista, mistä oli tulossa, mutta kiireessä poikkesin ruokaostoksille Lidliin. Kello oli jo niin paljon, että kauppa menisi kohta kiinni.
Lidlissähän on kukkaset heti siinä sisäänkäynnin vieressä. Outo tunne iski rintaan myymälään astuessani. Melkein kyynel tuli silmään. Oli kuin, olisi törmännyt vanhaan ystävään. Tai rakastunut, uudelleen?!? Jokin hirvittävä tunnekuohu kuitenkin kävi lävitseni!
Outo oloni johtui siitä, että sisääntulossa oli ihania, pieniä kaktuksia. Minulle tuli tunne, että noi kuuluu meille! Kaktukset muistaaksen maksoivat 2 euroa kappale. Ei siis juuri mitään!
Otin kolme erilaista ja koko kotimatkan olo oli onnelisen sekava. Miten tässä näin pääsi käymään? En edes tiennyt, mihin ne kotona sijoittaisin!



Koko loppukesän,  kolmikko oli meidän olkkarin ruokapöydällä. Joku muistaa ehkä ne nähneensä eräässä postauksessa. Talven ne ovat asustelleet ulkoeteisen ikkunalaudalla.
En ole vaihtanut niihin ruukkuja, saati hoitanutkaan niitä mitenkään. Ovat siis alkuperäisissä muoviruukuissaan, mutta ne olivat jo ostettaessa kivoissa, rustiikkisen näköisissä terrakotta suojaruukuissa. Kastellutkaan en ole niitä kesän jälkeen. Saas nähä, kuinka kauan pysyvät hengissä. Yhdestä kuoli melkein heti yksi "uloke".

Oikealla olevassa kaktuksessa yksi kuollut "uloke"!


Joulukuun alussa kävin Sahalahden kukkakaupasta hakemassa ylioppilasruusua ystäväni pojalle, kun näin SEN! Kauneimman kaktuksen ikinä! Pienen lapsenpään kokoisen anopinjakkaran, jossa oli isot pinkit piikit. WAU! Hintaa tällä unelmalla oli 36 euroa.



Koska meillä oli tosi kova kiire ylkkärijuhliin, en ehtinyt keskittymään kaktukseen enempää. Mutta Beibelle sanoin, että synttärilahja voisi olla tossa.Vink, vink!!!
No, synttärit oli ja meni, enkä pinkkipiikkistä unelmaa saanut lahjaksi. Beibeltä sain jotain muuta, mistä kerron tuonnempana.
Joten, saa mitä haluaa, kun itse ostaa! Kaverini Tainan kanssa poikkesin hieman ennen joulua tsekkaamassa, vieläkö kaktus olisi kukkakaupassa. Vai olisiko joku muukin siihen rakastunut ja toiminut nopeammin? Jännitti!



Ilmeisesti olimme, kuin luodut toisillemme, kaktus ja minä. Se oli vielä myymättä!  Oli vaikea säilyttää edes rippunen arvokkuuttani, koska olin niin onnellinen. Olisi tehnyt mieli hyppiä ja hihkua!
Kyselin kukkakauppiaalta, kuinka saisin kaunottaren pysymään hengissä. Hänen neuvonsa oli, että älä hoida. Kastele seuraavan kerran vasta helmikuussa ja silloinkin ihan vähän. Ja käski sijoittamaan ikkunan eteen. Näin talviaikaan tarvitsisi mahdollisimman paljon valoa. Joten kotona sijoitin kaktuksen olohuoneeseen, pienelle pöydälle ikkunan eteen.





No, en ole kaktusta muuten hoitanut, kuin rakastamalla! Se on niin ihana! On aina ohimennen pakko koskea sen kovia piikkejä. Aah! Kuulostankohan nyt ihan pervolta... ?





Kaktuksen ruukku on sellainen perusmuovinen, ruskea ja ruma. Mietin ensin sen päällystämistä esim. hamppunarulla, mutten oikein löytänyt sellaista sopivaa. Hakusessa on siis ruukku kaunokaiselle. Ehkä päädyn ihan tavalliseen terrakottaruukkuun. Ja uskallanko yleensäkkään alkaa sille ruukkua vaihtamaan?

Toivottavasti lehmä ei soita surullista sävelmää kaktukselle!



Raaskinkohan ikinä polttaa näitä käsinmaalattuja kynttilöitä?


Olimme joulukuun puolessa välissä Beiben siskon vauvan kastejuhlissa. Seurakuntatalossa, jossa kekkerit olivat, oli upeita isoja kaktuksia, rahapuita ja anopinkieliä. Tuli väkisinkin mieleen, että saako seurakunnat lahjoituksina näitä upeita kasveja? Vai kasvavatko ne muuten vaan hyvin, korkeimman suojeluksessa?

Tämä kaktus oli tosi iso!



Kuvat on huonoja, ikkunan läpi otettuja. Tilassa oli meneillään lasten kauneimmat joululaulut. En kehdannut mennä kesken laulannan räpsimään kuvia. Toisaalta, en tainnut yhtään sen vähemmän epäilyttävältä vaikuttaa, ikkunan takana kameran kanssa hilluessani!

Tää oli tosi erikoinen!


Onko Teillä millainen suhde kaktuksiin? Ja saatteko ne pysymään hengissä ja peräti kasvamaan? Uskaltaisikohan niitä viedä ulos kesällä? Neuvoja otetaan, enemmän kuin mielellään, vastaan!



10 kommenttia:

  1. Kiitos, olen unohtanut tuon rakkauden kaktuksiin lähes kokonaan. Postaustasi lukiessani lämmin tunne tuli sydämeeni, muistot ensimmäisestä omasta kodistani ja siellä olleista kaktusaarteista. Jonnekin matkalle aarteet jäivät, mutta kasvitieteelliset puutarhat ovat olleet ihania kaktuspysäkkejä. Tuo pinkkipiikkinen anopinjakkara on suloinen ja juuri oikean värinen. Saviruukussa hänen kauneutensa tulisi vielä paremmin esille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täytyisikin mennä kasvitieteelliseen kaktuksia ihailemaan. Sehän olisi just hyvä paikka käydä fiilistelemässä näillä keleillä! =)
      Voi olla, että saviruukkuun päädyn!

      Poista
  2. Hienoja kaktuskuvia. Tuo anopinjakkara on kyllä todella kaunis. Minä en ole mikään asiantuntija tällä alalla, mutta mukava tällaisia kuvia on katsella. Mukavaa viikonloppua sinulle Marketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Anopinjakkara on todella kaunis, kun matalalta paistavan auringon säteet osuvat sen piikkeihin.

      Mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  3. Osta askartelumaalia tai fixiä, niin saat helposti tuon ruukun "omannäköiseksi". Eikä tarvi vaihtaa ruukkua kasville. Sitähän saa vaikka sellaista "timantti" tarranauhaa, jota voisi kanssa laittaa esim. reunaan. Kaktus on muuten tosi upean värinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i! Fixikin on käynyt mielessä, mutta mulla ei ole kotona kuin puunvärisiä ja ne ei oikein sovi. Pitäs olla jotain kivikuvioista, kun kaktuksethan on aavikolla. No, kai mä jossain vaiheessa jotain keksin. Aina ne "jutut" on vastaan tullut!

      Joo, just toi väri mut saikin kaktukseen ihastumaan!

      Poista
    2. Multa löytyy ainakin vaaleaa marmoria, jos haluut...

      Poista
    3. Joo. täytyy kattoo, kun tuun jossain vaiheessa käymään!

      Poista
  4. Mulla on ollut aikoinaan kerrostalossa paljon kaktuksia ja muitakin viherkasveja. Sitten tuli ero, ja ne kertakaikkiaan jäi. Nakkasin suurimman osan roskiin, ei ollut voimia kukille, hyvä kun itse pysyi hengissä.

    Nykyisessä kodissa ei oikein ole sopiva paikkoja kukille. Tai ehkä se on myös laiskan hoitajan vikaa... Palmuvehkoja mulla on useita, ne menee vaikka kellerissa. Samoin kultaköynnökset.

    Mutta kaktukset, onhan ne kivoja. Mutta tykkään kastella niitä hiukan liikaa että ne pysyisi hengissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, joo! Ei tollasessa elämäntilanteessa jaksa pahemmin rehuja ajatella, saati huolehtia!

      Meillä on kans vähän tilaa, pienet ikkunalaudat jne. Beibe on mulle tehnyt pari ikkunalautaa, jotta saan keväällä taimet ikkunan eteen.
      Onneksi meillä kissa ei juurikaan hypi ikkunoilla ja koirakin on niin töppöjalkainen, ettei ikkunoille pääse. Tollaset isopiikkiset kaktukset voi olla elukoille vaarallisiakin.

      Toi liikakastelu muakin huolestuttaa. Ja jos kastelenkin sitten liian vähän, kun pelkään kastelevani liikaa... apua!

      Poista