Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Näsinneulassa syömässä, vihdoinkin!



Sain Beibeltä syntymäpäivälahjaksi viime joulukuussa ihanan lahjan. Hän oli varannut meille illallisen Tampereelle ravintola Näsinneulaan. Eli fine dining oli tiedossa!
Mennäänpä ajassa reilut neljä vuotta taakseppäin. Silloin, joulukuun 13. päivänä, minä täytin 40 vuotta. Minulla oli päivälle suuret suunnitelmat! Niihin kuuluivat Citymarket, Fazerin marjapiirakat ja Näsinneula. Kaikki "me" täytimme samana vuonna 40 vuotta!



Olin pyytänyt todella ajoissa päivän töistä vapaaksi. Olin varannut ravintola Näsinneulasta minulle ja Beibelle pöydän. Matkalla sinne, olin suunnitellut poikkeavani Citarista ostamaan niitä Fazerin marjapiirakoita. Mutta toisin sitten kävi!
Syntymäpäiväaamuna lähdin tavalliseen tapaan heittämään elukoita ulos. Meillä oli silloin tallissa  poni ja hevonen. Kumarruin laittamaan meidän shettikselle loimea ja silloin ritsahti selässä. Jalat menivät tunnottomiksi ja sukelsin ponin karsinaan. Tuska selässä oli kova ja koko kroppa ihan krampissa. Hengittäminen oli vaikeaa ja pelästyin kovin, että mitä nyt tapahtui. Jotenkin pääsin kuitenkin raahautumaan sisälle. Muistikuvia matkasta, joka muuten on tallilta talolle 30 metriä, ei juurikaan ole. Siitä miten sen olen taittanut, ei ole hajuakaan!
Minulla on yleensä aina kännykkä taskussa mukana, kun elukoiden kanssa touhuan. Kun koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Jostain syystä tänä kohtalokkaana aamuna se ei ollut mukana.
Sisälle päästyäni, soitin Beibelle töihin ja pyysin tulemaan kotiin. Soitin myös työterveyteen, että mitäs nyt tehdään. Pyysivät menemään lattialle makaamaan ja nostamaan jalat ylös niin, että ristiselkä rentoutuisi mahdollisimman hyvin. Ja sitten tulemaan ottamaan kipupiikkiä, kun Beibe saapuisi kuskiksi.
Oli aikas pelottavaa, kun oikea jalkaterä oli ihan veltto. Jalka ei aina noussut, vaikka pää niin käski. Beibe talutti minut piikille, kuin jonkun vanhuksen. Lääkäri piikit annettuaan totesi aikas selkeäksi välilevytyräksi ja lähetti minut Acutaan Tampereelle. Matkalla sinne peruin itkien pöytävaraukseni.  Acutan vastaanotossa virkailija onnitteli pyöreiden täyttämisestä. Sanoipa vielä, että tämä olisi turvallinen paikka viettää synttäreitä!
Mahtavaa! Näin ne suunnitelmat muuttuivat! Haaveissani olin menossa ihanasti rakkaani kanssa syömään hienosti. Mutta todellisuudessa vietinkin juhlapäiväni ensiavussa, virolaisen erikoistuvan lääkärin sormet takapuolessani!
Niin siis jäi 40-vuotispäiväni viettämättä silloin. Kyllähän me sitten kesällä ystävien kanssa pidettiin puutarhapartyt ja mahtavat juhlat olivatkin. Mutta se minun upea suunnitelmani jäi toteuttamatta.  Ja selän kanssa "taistelu" jatkuu, tällä hetkellä on onneksi taas menossa välirauha!

 Viime lauantaina se sitten lopulta toteutui! Pääsin syömään "arjen yläpuolelle"! Ja matkalla sinne, poikettiin siellä Citymarketissa. Leipäosastolla ihmiset hieman kieltämättä tuijottivat, kun otin frendsiee Fazerin marjapiirakoiden kanssa!




Pelkästään se, että Näsinneula sattuu olemaan saman ikäinen kanssani, ei ollut se syy miksi sinne halusin syömään. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut niin, että se on näkynyt ikkunasta tai pihasta. Se on minun lapsuuteni ja syntymäkaupunkini maamerkki.
Hieman synkempikin muisto liitty siihen. Se oli johonkin aikaan, aikas suosittu itsemurhapaikka.  Nykyäänhän näköalatasanne on niin suljettu, ettei sieltä ole mitään mahiksia hypätä alas. Pikkulikkasina kavereiden kanssa nähtiinkin kerran, kun sieltä hypättiin. Oltiin kävelemässä kohti Särkänniemeä, Mustanlahden satama-altaan kohdalla, kun se tapahtui. Hyppääjä räpisteli kuin alas ammuttu lintu. Muistan näyn vieläkin ihan elävästi. Muistan, kun ihmeteltiin, että oliko se tosiaan joku ihminen. Ja hetken päästä tulivat hälytysajoneuvot paikalle. Mutta traumoja ei jäänyt, vaikka kriisiapua ei paljon siihen aikaan lapsille tarjottu!
Vaikka olen Näsinneulan läheisyydessä asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta, en ollut käynyt siellä aiemmin kuin kaksi kertaa. Minulla on ollut sellainen lapsuuden muisto, että syön pienestä karkkiaskista hedelmäpastilleja ja silitän pitkäkarvaista vinttikoiraa. Muisto on ihan oikea, niin on vanhempani kertoneet. Olen ollut kolmen vanha, kun ollaan käyty Näsinneulassa ja siellä on ollut muistoni koirakin. Ja namitkin muistin oikein!
Toisen kerran olen käynyt tornissa oman tyttäreni, Beiben ja kummityttömme kanssa. Mutta siitäkin vierailusta on jo varmaan 15 vuotta.
Ennen ravintolaan menoa, poikkesimme Särkänniemen akvaarioon. Sillä on myös lämmin paikka sydämmessäni.



Lapsina ramppasimme alvariinsa akvaariolla katsomassa siellä olevia hylkeitä. Altaassa oli ollut joskus merileijoniakin, mutta niitä en muista.

Aulassa oli marsuja. Iik, ihanaa!!!

Jättimäisiä monneja!

Sähköankerias

Parvi punapiraijoita

Hui hai!



Nuorina raggareina, käveltiin hyljealtaalle tupakille, koska tiesimme, ettei kenenkään meidän vanhemmat tulisi sinne. Heh heh!


Akvaariossa oli muitakin eläimiä, kuin kaloja.







Tyttäreni on ollut 4 vuotias, kun hyljeallas lopetettiin, mutta hän hämärästi muistaa ne. Itse akvaariossakin käytiin usein tytön ollessa pieni. Mutta aikoihin en ole siellä vieraillut. Oli mukavan nostagista käydä siellä. Piraijat olivat ainakin vielä esillä, niin kuin silloin ennen vanhaankin! Ja sampi! Se vaan oli niin vikkelä, ettei siitä kuvaa saanut!

Pallokala. Sitäkin voisi syödä...

Jokin muukin kuin minä, elää syödäkseen!

Löydettiin Nemo!

Ja Doris!
Kuha ja lahna


Tää oli joku siilikala.

 Mutta sitten itse asiaan, eli illalliseen. Ylös mentiin hissillä ja lujaa! Korvat menivät lukkoon oikein huolella. Hissillä pääsi näköalatasanteelle asti ja siitä sitten vielä rappuset ylös ravintolaan.



Ravintolan henkilökunta oli oikein kohteliasta ja ammattitaitoista. Palvelu oli hintansa väärttiä.
Olisimme ottaneet Keittiömestarin menuun, mutta sitä ei ollut saatavilla. Tyydyimme Finlandia menuun, mikä olikin ollut yksi varteenotettava vaihtoehto.




Aterimia oli aikas arsenaali pöydällä. "Aloita aina ulommaisesta", muistelin sellaista joskus kuulleeni.



Juomaksi ruuan kanssa valitsimme, ehkä hieman tylsästi, olutta ja jäävettä. Emme oikein välitä kikkailla viineillä ruuan kanssa. Juodaan viinit ihan sellaisenaan! =D
Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä palsternakka-mustajuurikeiton. Ihan pikkiriikkisessä kahvikupissa se tuotiin eteemme. Keitto oli todella samettista ja pehmeää. Ei löytynyt kökköjä! Maku oli hyvä, muttei mitenkään uskomaton.



Sitten oli menuun alkuruuan vuoro, siikaa ja kukkakaalia. Saimme upeasti kootut annokset, joissa oli siikaterriiniä rapuliemessä, pikkelöidyn kukkakaalin kera. Ohessa oli vielä muitakin elementtejä joita en muista. Annos oli niin kaunis, ettei sitä olisi halunnut rikkoa!
Mutta syömäänhän oli menty ja eikun siikaa ääntä kohden. Maku oli pettymys! Siikaterriini oli kuin tosi iso sillin pala. Kukkakaali, no se oli raakaa kukkakaalia etikassa. Rapuliemi maistui suolaiselle kalaliemelle. Kun kaikkia elementtejä latoi yhtäaikaa suuhun, olin maistavinani jonkilaista makujen yhteenkuuluvuutta. Mutta voi olla, että kuvittelin!



Alkupalan jälkeen, suussa oli aikas voimakas sillin maku. Mutta onneksi seuraava ruokalaji, kuusenkerkkä-omenasorbetti sitruslumella, raikasti kivasti suun. Sitä oli sellainen lusikallinen lautasella, mutta se riitti viemään raa'an kalan maun suusta. Hyvääkin se oli, todella raikasta!



Pääruoka sisälsi Rantsilan hirveä, fileenä ja haudutettuna lapana. Lisukkeina oli etikkaista punakaalia, bataatti-perunakakku, bataattipyreetä ja haudutettua purjoa ja lehtikaalia. Pääruoka oli hyvä. Varsinkin haudutettu lapa oli maukasta, hieman riistan makuista ja erittäin mureaa. Filee oli erinomainen kypsyydeltään ja ihanan pehmeää, mutta se ei maistunut juuri miltään. Bataatti sopi kivasti lihan kanssa. Samoin punakaali. Tuli vähän jouluiset maut mieleen. Mutta lehtikaali oli lehtikaalia, vaikka sen olikin oikein keittiömestari valmistanut. Sitkeää kuin mikä!
Pääruoka oli maukasta, muttei erinomaista. Annos oli kaunis, niinkuin kaikki menun annokset. Mutta jotenkin mikään niistä mauista ei ollut mitään ennen maistamatonta! Plussaa siitä, että ruoka oli lämmintä. Sekään ei aina ole itsestään selvyys ravintoloissa!



Pääruuan jälkeen, vuorossa olivat kotimaiset juustot. Eteemme tuotiin harmaalla lasilautasella kaksi pientä palaa juustoa, joiden välissä oli pieni turautus marjakastiketta. Toinen juustoista oli cheddaria. Oliko se jotain erikoista merkkiä, se meni minulta hieman ohi. Toinen oli Savu-Hilma nimistä savujuustoa. Sitä olen kotiinkin joskus ostanut. Marjakastike oli mustaherukkaa ja vadelmaa. Cheddarin kanssa se sopi hyvin, mutta savujuuston ei mielestäni niinkään.



Mutta sitten tulikin se, mikä mielestämme oli hintansa väärtti! Jälkiruuaksi oli puolukkajäädykettä, puolukkakastiketta, paahdettua valkosuklaata, puolukka vaahtokarkki ja kaurakeksin muruja. Nyt oli hyvä jälkkäri! Ihanan pehmeää ja suussa sulavaa puolukkajäähdykettä. Se oli niin samettista suutuntumaltaan, että! Ei löytänyt kieli yhtään jääkidettä, vaikka kuinka etsi. Paahdettu valkosuklaahan on herkkua, sehän nyt tiedettiinkin. Mutta se yhdistettynä puolukan kirpeyteen, voi taivas! Kaurakeksin murut toivat mukavaa tekstuuria, muuten pehmeään jälkkäriin. Hyvää oli! Beibekin sanoi, että tätähän tänne tultiin hakemaan. Jälkiruoka oli mielestämme sitä tasoa, mitä olimme odottaneetkin näin hienolta ravintolalta. Nam!



Juotiin vielä kahvit lopuksi ja minä otin mesimarjaliköörin kylkeen. Kahvikuppien ääressä fiilisteltiin tunnelmaa ja katseltiin kaupungin valoja.




Salihenkilökunta oli todella miellyttävää ja he kertoivat joka annoksesta perinpohjin, mitä ne sisälsivät. Tarjoilu oli ammattitaitoista ja sellaista huomaamatonta. Ja se pelasi hyvin niin kauan, kunnes saimme kahvit eteemme. Sitten meidät unohdettiin. Beibe sai huhuilla tarjoilijaa, että toisi meille laskun. Muissa pöydissä sitä käytiin asiakkaille tarjoamassa.
Ruoka oli hyvää ja puitteet hienot. Miinusta tuli siitä, että ravintolassa oli tosi kylmä. Aina kun torni pyörähti järvelle päin, tuuli oikein ujelsi ikkunoissa ja veto pöllytti hiuksia. Ja se, että kaiken sen hyvänä pidon jälkeen, jouduimme kyselemään sen laskun perään. Kiireestä se ei johtunut, koska ravintolassa ei mielestäni ollut salihenkilökuntaan nähden kovin paljon asiakkaita.
Jotenkin minulle jäi ruuasta vähän valju olo. Se ei ollut mitenkään erinomaista. Hyvää se totta kai oli, muttei NIIN hyvää! Ihan perus! Toki annosten esillepano oli upeaa. Enkä epäile yhtään sitä, kuinka paljon ammattitaitoa eri ruuanvalmistusmenetelmät ovat vaatineet. Mutta jotain jäätiin siitä mausta kaipaamaan! Ehkä olemme juntteja, mutta kyllä me hyvän ruuan päälle jotain tajuamme!

Hissiaulassa oli kuvia Näsinneulan rakentamisesta.


Meille ja varsinkin minulle, jäi kuitenkin hyvä fiilis ruokailusta ja koko illasta. Meillä oli tosi kiva ilta! Mietin sitäkin, että ehkä nautinkin tästä suunnitelmani toteutumisesta enemmän näin jälkikäteen. Ei ollut sitä sellaista pakkojuhlimisen tuntua, kun itse juhlapäivästä oli jo yli neljä vuotta!

8 kommenttia:

  1. No eipähän tarvi mennä sinne syömään. Kahdesta syystä: Mulle liian korkealla ja eihän tuollaisista lähde edes nälkä. Toi akvaario on vaan niin ihana paikka. Siellä tuli lapsena paljon käytyä ja aikuisenakin. Varsinkin aina silloin kun tulee akvaariokuume. Amurinlinnastahan kans aina hypittiin alas. Mä kans sen yhden kerran näin. Ja pitkään oli kuopat nurmikossa. Samoin noita itsensä paljastelijoita näki siellä harva se viikko. Nyt jos jossain näkyy, niin johan lööpit huutaa. Ollaan me vaan kovassa liemessä keitettyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Eihän tollaseen paikkaan mennä nälkäänsä syömään! Höh! =D

      Kyllä taas alkoi omaa akvaariota tekemään mieli. Mulla on ollut pitkään kuumeilua sinne suuntaan, mutta kun ei ole oikein tilaa sille.

      Muistan kans, kun oltiin hyppäämässä narua pihoilla, kun Amurinlinnasta hypättiin. Ne verethän oli siinä nurtsilla niin kauan kun seuraava sade tuli!

      Joo! Nykyajan muksut saa traumoja jo piirretyistäkin!

      Poista
  2. Hurja juttu, miten hetkessä suunnitelmat voivat muuttua. Onneksi pääsit toteuttamaan unelmasi ja osasit siitäkin löytää ne positiiviset asiat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja loppujen lopuksi tuollaiset selkäjutut ovat aikas pientä, kun olisi voivut jotain pahempaakin tapahtua!

      Kun jotain odottaa pitkään, on mukavaa kun se sitten vihdoin toteutuu!

      Poista
  3. No hyvä kun on parantunut, selkä, ja pääsitte nyt juhlimaan. Mukava oli lukea kertomuksesi. Hyviä vinkkejä! En usko että ihan heti mentäis tuonne syömään, mutta muuten voisi mennä käymään, vaikka tuolla akvaariossa :) Enpä tiennytkään, että Näsinneula on minua niiin paljon nuorempi!
    Tampereelle on kaipuu ja asuntojakin katseltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todella mukava ilta!

      Näsinneulan näköalatasanteella on kahvila, mikä on viikonloppuisin auki, muistaakseni 11-16. Vaikkei ravintolaan menisi, voisi käydä sumpit hörppäämässä!
      Akvaaroihan on tosi pieni, jos vertaa vaikkapa Hesan Sea Lifeen. Mutta ehkä sen pienuuden takia jaksaa kiinnostuneena katsella joka altaan. Suosittelen!

      Tampereella on minulle aivan erityinen merkitys, koska se on minun syntymäkaupunkini. Ja varsinkin tällä kaupungin puoliskolla. Olen asunut siellä elämäni ensimmäiset 20 vuotta. Vaikka tuskin koskaan muutan sinne takaisin, on sinne meneminen kuin kotiin saapuisi.

      Poista
  4. Kiva, että pääsitte viimeinen toteuttamaan suunnitelmat. Ruokajuttujasi on aina mahtava lukea, koska kerrot rehelliset tuntemukset.

    En ole tiennyt, että Näsinneula ja Amurinlinna ovat olleet suosittuja itsemurhakohteita. Olen ollut Näsineulassa kaksi kertaa ja akvaariossa kerran lapsena. Varsinaiset Tampere-muistot on minulla 1990-luvulta, jolloin olin siellä opiskelemassa. Silloin reissasin Helsingin ja Tampereen väliä ahkerasti junalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan niin mukavaa, kuin olin ajatellutkin!

      Kiitos Sussi! En halua ketään loukata, mutten myöskään mielistellä. Aina täytyy muistaa se, että nämä ovat minun mielipiteeni ja makuasiani. Jokaisen täytyy hankkia itse omansa. =)

      Ei niistä varmaan ihan ruuhkaksi asti hypelty, mutta Amurinlinnan pihoilla asuessani monta vuotta kakruna, muistan kyllä, että monesti sieltä tultiin alas.

      Minä muutin pois Tampereelta 1991. Ei olla sitten yhtä aikaa vaikutettu kylillä! =D

      Poista