sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Mummuuden ihanuutta!


Aamutoimet eläintenhoidossa sujuvat hyvin, kun Kuukunan
kanssa vedetään "paapalla" ruuat kaneille ja kanoille.



Olen jotenkin löytänyt paikkani maailmassa tämän mummuuden myötä! Äitinä kipuilin riittämättömyyden kanssa ja enkä oikein ehkä osannut rooliani hoitaa. Jatkuva vuorotyö vei aikaa, sekä jaksamista ja jotenkin välillä koin hankalaksi hyvänä vanhempana olemisen tässä yhteiskunnassa. Mietin monesti, että miksi tehdä lapsia tähän maailmaan, kun itse pitää vain tehdä töitä ja ei ehdi, eikä jaksa olla oman lapsensa kanssa.
Mutta mummu minä osaan ja jaksan olla. Ainakin omasta mielestäni!

Kuukuna on myös kova kokkaamaan! Tässä tehdään lätty-
taikinaa valmisaineksista, mitä mummulan kotivarasta
aina löytyy.


Olemme Beiben kanssa todella onnekkaita tässä roolissamme isovanhempina, että saamme lapsenlastamme mummulaan aina niin halutessamme. Olenkin aina sanonut, ettei harvoin Kuukuna meillä on hoidossa, vaan me pyydämme hänet luoksemme.

Pappa onkin oikea mestari lätynpaistossa ja iltapalaksi
maistuikin kaksi isoa lättyä!


Asiat voisivat olla toisinkin! Olen huomannut monissa nuorissa äideissä sellaista piirrettä, että he eivät halua antaa lapsiaan kenellekkään hoitoon. Ei päiväkotiin, isovanhemmille tai muualle.
Jokainen vanhempi tietysti tekee päätökset koskien omia lapsiaan kohtaan. Mutta pitäisi myös muistaa lapsen etu, kehitys ja se, että hänellä on mahdollisimman paljon turvallisia ihmisiä ympärillään.

Leppämäen eggexpress!


On hienoa saada olla lapsenlapsensa kanssa ja samalla hänen vanhempansa saavat ottaa pikku huilia. Kuukuna on  energinen ja touhukas kaksi vuotias!

Tämä homma on nyt ihan top 1; Letkunvarressa seisominen!

Mutta kyllä tosi kätevästi kuljetetaan vesikannut
mummun kasvimaalle. Mummunkaan ei tarvitse
kipeillä käsillään kantaa, vaan vetää koko juttu
perässään.


Voisi olla myös niin, että asuisimme kaukana tyttären perheestä ja sen vuoksi näkisimme lapsenlapsiamme harvoin. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan välimatkaa on vain muutama kymmenen kilometriä ja näemme viikottain.

Hommien välillä myös leikitään. Hiekkakakkujen teko on kivaa!


Yksi asia mistä nautin, on tämä poikkeustilanne. Muut ehkä siitä ahdistuvat ja ovat huolissaan, mutta minä en. Olen ollut ahdistunut ja huolestunut vuosia ja nyt riittää! Tilanteelle ei mitään voi ja minulla ei asiat voisi paremmin olla. Saan opiskella ja nyt sitä teen kotoa käsin. Fyysinen ja henkinen jaksaminen on sitä luokkaa, että voimia riittää mummuna oloon ja sitä haluan nyt tehdä niin paljon kuin mahdollista.

Pappa siivosi paviljonkin viereiseen kallion syvennykseen "hiekkalaatikon".


Se tässä mummuna olossa on aikas hämmentävääkin, etten ole koskaan tuntenut olevani mitenkään erityisen lapsirakas. Mutta nämä kaksi lapsenlastani ovat vieneet sydämeni niin täysin, että ihan sattuu!

Tehtiin Kuukunan kanssa äitienpäivä kortit äidille ja
toiselle mummulle.


Minulla on suorastaan vieroitusoireita, jos en ole Kuukunaa ja nyt hänen viime kuussa syntynyttä pikkusiskoaan, Omppua, nähnyt muutamaan päivään.

Vauhtia ja vaarallisiakin tilanteita syntyy, kun antaa
kaksivuotiaalle vasaran käteen!


Olen huojentunut siitä, että jaksan tällä hetkellä olla mummu. Jos olisin työssäni, tuskin minulla olisi voimia mummuilla näin ahkerasti.

Mutta hienot niistä tuli! <3


Jossain vaiheessa tämä kotona opiskelunikin muuttuu taas normaaliksi ja silloin ei ehkä ole aikaa mummutouhuihin näin paljon. Mutta nyt aioin ottaa siitä kaiken ilon irti!

Mummulan eteisessä olevat kanantiput ovat hauskoja!


Beibekin jäi puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle, joten hänkin jaksaa olla pojan kanssa. Heillähän on ne omat juttunsa!

Papan kanssa tehdään "paappahommia". Kiinnostaa
kovasti, mutta jännittääkin, kun pappa tuo lampaille
kaurasaavia traktorilla.

Kaupan viereisellä pellolla oli tosi iso "paappa"
kylvöpuuhissa!

Jätski maistuu!

Tässä kuskataan kananrehusäkkiä kanalalle!


Pikku-Omppu ei vielä mummulassa ole ollut yökylässä, mutta eiköhän hänkin sitten ajallaan. Kyllä siinä onkin mummulla ja papalla puuhaa kahden kanssa!

Aikas pitkä yhdistelmä! ='D



5 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tuo kuva missä näytt valmiita kortteja.On hyvin paljon äitinsä näköinen.Kertakaikkiaan suloinen poika.Isotäti haluaisi myös nähdä pieniä.Toivottavasti piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just viikonloppuna kattelin, että on niin isänsä näköinen!😂
      Tarkkaillaan nyt, mihin suuntaan maailma lähtee koulujen avattua ovensa. Jos hyvään suuntaan, niin tullaan ainakin Kuukunan kanssa käymään!

      Poista
  3. Mummuilu on ihanaa! Nyt vaan harmi kun joutuu matkan päästä mummuileen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, on! Toivottavasti pääset lähimummuilemaan pian!

      Poista