torstai 9. kesäkuuta 2016

Haukipullat tai -pihvit!

Beibe perkaa saalistaan halkopinon päällä!

Ollaan Beiben kanssa kesälomalla. Ihan hulluna painetaan pihahommia. Mutta kerittiin me yhtenä iltana käymään kalassakin Kuhmajärvellä. Isot ahvenet olivat meillä tavoitteena, mutta ne tuntuvat olevan kiven alla. Tai missä ne ovat! Jos joku tietää, voisko kertoa meillekkin!
Saalista tuli kuitenkin hieman; yksi parikiloinen hauki ja pari isohkoa ahventa. Beibehän ne sai, minä sain yhden ikkupikku ahvenen ja särjen. Vapautin molemmat. Eiks "catch and release" -kalastus ole nyt tätä päivää?

Ahventa fileeksi!


Vuorotteluvapaalla ollessamme kävimmekin aikas ahkeraan virvelöimässä ja jiggailemassa. Minäkin olen jo muutamana vuonna lunastanut kalastusluvan, koska olen siirtynyt mato-onginnasta virvelöijäksi!
Haukihan se on se kala, mikä lippaan tai jigiin yleensä tarttuu. Se onkin tosi jännää väsyttää haukea, pienikin on kova vastus. Jännitystä lisää vielä se, että minua hieman pelottaakin nostaa hauki veneeseen. Sillä on niin isot hampaat! Ja kyllähän ne yleensä aikaslailla veneessä lätkytteleekin! Onneksi Beibe hoitaa hauet päiviltään. Parempi niin, koska minä kiljun ja vene on aina vaarassa kaatua, kun minä yritän antaa "pappia" hauen nuppiin!
Minä vaan en erityisesti pidä hauen mausta! Paistettuna se maistuu jotenkin "järvelle" ja on kumimaista suutuntumaltaan. Beibe taas on suuri pannuhauen ystävä!
Koska sitä haukea kuitenkin kalareissuilta tulee, oli pakko keksiä sille sellaista käyttöä, että se uppoaisi emäntäänkin. Koiralle ja kissalle ollaan sitä jauhettu, mutta onhan se ihmisravinnoksikin kelpaavaa.
Muistelin erään entisen työkaverini kertoneen, että hän teki jauhetusta hauesta aina kalapullia tai -pihvejä. Mitään sen ihmeempää reseptiä hänellä ei ollut, mutta muistan hänen laittaneen massaan sulatettua voita, kermaa ja kananmunia. Näillä vinkeillä minäkin kehittelin, yhdessä Beiben kanssa, haukipullareseptin. Ja tällä ohjeella tulee niin hyviä kalapullia, että kelpaa hauki emänällekkin. Lapsia unohtamatta, nämä miedonmakuiset pullat maistuvat perheen pienimmillekkin!

KALAPULLAT


  • 1 kg haukea tms. jauhettuna
  • 1,5 dl korppujauhoja
  • 2 dl kermaa
  • 2 tl suolaa
  • 0.5 tl valkopippuria
  • 0,5 tl chilijauhetta
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl hienonnettua tilliä
  • 2 sipulia, voissa kuullotettuna
  • 2 munaa
  • 50 g sulatettua voita

Ollaan käytetty haukifilettä pulliin. Pienet ruodot jauhautuvat kyllä myllyssä!

Jauha kala lihamyllyllä kahteen kertaan. Turvota korppujauho kermassa. Lisää mausteet, kuullotettu ja jäähtynyt sipulisilppu, sitruunamehu korppujauhoihin ja sekoita hyvin. Lisää jauhettu hauki ja munat seokseen, sekoita ja lisää lopuksi sulatettu, vähän jäähtynyt voi. Vaivaa massaa hetki, jotta ainekset sekoittuvat ja massa hieman sitkeytyy.
Muotoile pulliksi tai pihveiksi ja paista öljy/voiseoksessa pannulla. Voit paistaa pullat kypsiksi saakka pannulla miedolla lämmöllä tai ottaa niihin vain pintaa pannussa ja paistaa ne kypsiksi uunissa 180 asteessa noin 20 min. Nauti keitettyjen perunoiden ja vaikkapa kermaviilikastikkeen kera. Voi että, on hyviä!



Beibe kokeili, millaisia pihveistä tulisi grillissä. Hän paistoi niitä ensin hetken pannulla, jotta pysyisivät koossa paremmin ja kypsensi ne loppuun grillissä. Ei tullut niin hyviä kuin pannulla paistettuna. Grillin maku ei oikein sopinut näin miedon kalan makuun.


Saas nähdä, koska ehditään kalaan seuraavan kerran!

Epämodernin perheen Maria, tervetuloa seuraamaan blogiani!

4 kommenttia:

  1. Haukipullat on ihan parhaita! Minä vielä pyöräytän pullat korppujauhoissa ennen paistoa ja sitten runsaan voin kanssa pannulle, muuten oma reseptini kuulosta melko samalle, voita en tosin käytä kuin paistamiseen. Uppoaa kaikkiin ja vaikka kuinka näitä yrittää tehdä isomman määrän että pakkaseen saisi, niin aina ne häviää ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, kuulostaakin hyvältä toi korppujauhoissa pyörättäminen! Nam!

      Joo, ei näistä pullista säilöön saakka ole! =D

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, haukkipullat ovat todella hyviä! Toinen mikä muistuu mieleen lapsuudesta, on uunihauki, jossa oli täytteenä riisiä ja luumuja, mmmmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mielenkiintoinen ajatus laittaa riisiä ja luumuja hauen sisään! =D

      Poista