keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Jousipyssy, kummipojan synttärilahjatoive!



Meidän kummipoika Juho, täytti 6 vuotta maaliskuussa. Hän oli moneen otteeseen puhunut äidilleen, että tekisiköhän kummisetä hänelle jousipyssyn synttärilahjaksi. Minultakin heillä käydessäni, poika kyseli, että onko hänen toiveensa välitetty Beibelle.



Kyllähän Beibe oli toiveen saanut ja koko alkuvuoden oli suunnitellut jousipyssyä. Yhden prototyypin hän tekikin, mutta se rikkoontui koeammunnoissa.
Mutta kyllähän kummipoika sai jousipyssynsä ja kovasti tuntui olevan siihen tyytyväinen!
Beibe yhdisti kaksi kuivaa kuusenoksaa kaariksi, teki kädensijan nahkanyöristä ja nuolihyllyn pienestä oksanhaarasta.
Jousen tekeminen ei maksanut muuta kuin tekemisen vaivan. Kaikki tarpeet löytyivät kotoa tai lähimetsästä!




Nuolet hän vuoli kepukoista ja liimasi sulat niihin, jotka olivat peräisin meidän Kaneli-kanasta. Ne olivat talvella pudonneet siitä ja olin ottanut ne talteen. Kaikella on näköjään käyttöä!
Nuolista hän teki tylpät, jotta ainakin verenvuodatukselta säästyttäisiin. Mutta kyllä nuolet sen verran lujaa ammuttaessa lähtivät, että moneen otteeseen varoiteltiin pientä ampujaa ampumasta ketään/mitään kohden. Ja sisällä ei saa ampua, ettei ikkunat mene rikki!






Beibe poltti kolvilla jouseen ja nuoliin "inkkarimerkintöjä". Ja tietysti jousen omistajan nimen. Koko komeuden kruunasi nahanpalasesta tehty nuoliviini, jonka saa pujotettua vyöhön. Näin pienen metsästäjän on mukava kuljettaa nuolia mukana reissuillaan!







Kun jousi oli valmis ja sitä testailtiin ja kuvattiin ulkona, Beibe tokaisi: "Voi, kun joku olisi tehnyt minullekkin tälläisen jousipyssyn, kun minä olin pieni!"


8 kommenttia:

  1. Voi miten hieno! Ihana kummi kun tuollaisen teki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekkin? Beibe on niin taitava ja mukava kummisetä!

      Poista
  2. Että osaa olla upea! Erityisesti rakastan tuota kolmanneksi viimeistä kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan sellaisen näköinen, että on löytynyt jostain luolasta!

      Joo, se on hauska! Metsästäjä ampuu hirvieläintä pyllyyn! ='D

      Poista
  3. Wow, älyttömän upea!! Kyllä on taitava mies kun tuollaisen taikoo käsistään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno on, mutta ei se ihan taikomalla syntynyt. Oli mukana myös hieman luomisen tuskaa! ='D

      Poista