Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

lauantai 7. lokakuuta 2017

Rapea omenapaistos



Omenapaistos on ehdoton omenasesongin herkku! Kyllä meillä omppupiirakkaakin leivotaan, mutta useimmin kuitenkin tätä paistosta. Se on niin nopea tehdä ja herkullista!

Meillä oli töissä ruokalassa kahvitauolla tarjolla omenakaurapaistosta, mutta jätin sen väliin sillä kertaa. Söin banaanin kahvin kanssa. En tiedä, mitä oikein yritin esittää! Parempaa ihmistä kenties...

Mutta vähän jäi mielitekoa, kun kolleegat maiskuttelivat samassa pöydässä herkkuaan ja kehuivat sitä kilvan. Ainut miinus mikä heidän mielestään syömässään paistoksessa oli, että sitä "kaurahommelia" oli liian vähän suhteessa omeniin. Kerroinkin omasta omenapaistosohjeestani, missä on erinomainen "kaurahommeli".

Töistä päästyäni, minun oli pakko valmistaa omenapaistosta iltaa varten. Perjantai-illan helmi Sohvaperunat tulisi ja sen kanssa pitää olla jotain herkullista syötävää!



Meillä on vain sellainen ongelma, että meillä ei ole oikein omppuja. Vanha kunnon 'Antonovka', mutta sen omenathan ovat kivikovia. Tosin, kyllä nekin kypsyvät uunissa ja hilloakin olen niistä keitellyt syksyisin.
Toinen vanha omppupuu mikä meillä on, teki niin pieniä omenia tänä vuonna, etten jaksanut edes ajatella sitä vaivaa, mikä niiden käsittelyssä omenapaistosta varten olisi.
Olemme istuttaneet lisää omenapuita. Mutta nehän ovat niin pikkaisia, ettei satoa ole odotettavissa vielä vuosiin.
Mutta onhan meillä vielä pylväsomenapuu 'Presidentti'. Pressa tekee vihreitä, hapokkaita ja rapeita syömäomenia. Se on ollut meillä jonkun 7-8 vuotta ja ostettiin se puolimetrisenä pikkutaimena Lahden puutarhamessuilta.

Pressa on jo iso puu!


Tänä vuonna Pressa teki eniten satoa kuin koskaan. Kolmisenkymmentä ihanan raikasta ja mehukasta omppua. Ensin ajattelin, että on tylsää tehdä paistosta ainoista meidän omenista, jotka voitaisiin syödä ihan sellaisenaan. Mutta toisaalta, mitäpä niitä säästelemään!

Omput jäivät normaalia pienemmiksi tänä vuonna!


Pressa osoittautuikin hyväksi paistosomenaksi! Omenanpalaset eivät tummuneet ollenkaan käsiteltäessä ja paistossakin ne pitivät muotonsa ja värinsä. Voisi olla erinomainen omena esim. juustopöytään ja salaatteihin. Onneksi tuli otettua muuhunkin käyttöön, kuin pelkästään suoraan puusta syötäväksi.

Puu tekee omenia hauskasti ihan rungon viereenkin!


Pressa on vielä nuori puu, joten toivottavasti tulevien vuosien satomäärät kasvavat. Niitä voi sitten käyttää ihan huoletta mihin vaan ilman turhaa pihistelyä. Ja voi olla, että tulee vielä sellainenkin vaihe, että niitä ja muita omenia on ihan liikaakin!

En muista, mistä olen tämän paistosohjeeni saanut. Mutta se on ollut minulla lähes kolmekymmentä vuotta. Todennäköisesti se on saatu joltain silloiselta ystävältäni tai työkaveriltani.
Tällä ohjeella meillä on aina paistos tehty ja siihen ollaan niin tykästytty, ettei muita ohjeita olla edes kokeiltu.

Yleensä teen muruseoksen kaurahiutaleista. Mutta tähän kyllä käy kaikki muutkin puurohiutaleet, mitä nyt kaapista löytyy.
Muruseokseen tulee myös vehnäjauhoja, mikä työtoveritani vähän hämmästytti. Mutta koska minä olen tällä ohjeella tehnyt omenapaistosta likkasesta saakka, en osaa sanoa juuta enkä jaata tähän asiaan. Enkä myöskään ole koskaan paistosta ilman vehnäjauhoja tehnyt. Joskus kyllä hiivaleipäjauhoista tai vastaavia, kun ei muita ole ollut!

Tämä ohje on iso. Siitä tulee sellainen lasagnevuuallinen. Tästä riittää, paistokseen laitettavasta omenamäärästä riippuen, ainakin kymmenelle herkkusuulle.
Nyt kun meilläkin on syöjämäärät pienetyneet, niin teen usein vain puolikkaan satsin. Siitäkin riittää ainakin 4-6: een syöjälle vaniljakastikkeen tai -jätskin kanssa. 

OMENAPAISTOS



Reilusti omenia siivuina tai lohkoina. Ainakin 10-12 omppua.

3dl fariinisokeria
3dl tavallista sokeria
2dl vehnäjauhoja
5 1/2dl kaurahiutaleita
3tl kanelia
(ripaus muskottia)
300g sulatettua voita/margariinia

Kuori omput halutessasi. Minä kuorin...
Laita omenalohkot voideltuun uunivuokaan.
Sulata rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita sula rasva kuiviin aineisiin.
Levitä seos omenalohkojen päälle.
Paista 200 asteessa, noin puoli tuntia.
Nauti vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. Molempi parempi!

Nami nami naamii!

8 kommenttia:

  1. Oi namiskuukkelis, tämä on jo lapsuuden suurin herkku. Meidän perheessä ei kukaan muu tykkää tästä ja siten ei tule laitettua, on se niin väärin. Aurinkoa viikonloppuun Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, harvoin kuulee, ettei kaurapaistos uppoa! Mutta onneksi on vaihtoehtona myös ihanat omppupiiraat!

      Siitä auringosta tiedä; vettä sataa kaatamalla! Mutta Mansen blogikirppiksella pitäisi lähteä käymään. Siellä ei sade haittaa!

      Poista
  2. Jeps, herkku jo lapsuudessa! Minun edesmennyt isäni piti myös kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena tätä oli helppo tehdä ja maistui iästä riippumatta!

      Poista
  3. Samat sanat, kuin edellisillä. Lapsuus tuli mieleen ja aionkin tehdä ohjeellasi, sillä tätä herkkua ei ole aikoihin syötykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Varsinkin voilla, muruseoksesta tulee ihanan rapea!

      Poista
  4. Oi namiiii!!
    Meillä tuli tänä vuonna niin älyttömän huonosti omenoita, että en saanut mitään omenajuttuja säilöön. Eikä olla kyllä saatu kauraomenapaistostakaan. =(
    Periaatteesta en tee sitä kaupan omenoista. (Päkki mikä päkki!)

    Mutta ohjeen pistin talteen. Eihän sitä tiedä. Joskus joku naapuri tms. voi yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo Antonovka tekee joka vuosi satoa ja tänäkin vuonna tulee kivasti. Kellari taas täyttyy omenoista ja elukatkin saa niitä syödäkseen pitkin talvea.
      Se ei ole mikään äärimmäisen hyvä syömäomena, mutta menee kyllä niinkin. Hillo siitä tulee mainio ja samoin sopii hyvin paistoksiin ja piirakoihin. Tänä vuonna tein hilloa viimeisistä omenista helmikuussa. Ainut miinus siinä on, että kuorittuna se tummuu välittömästi.

      Toivottavasti saat naapuriapua omena-asiassa. Katselin tuolla Kangasalan kylän läpi ajellessani, että monen portin pielessä oli korillinen omppuja mitä sai ottaa. Mielestäni ihana ele!

      Poista