maanantai 2. heinäkuuta 2018

Askeleemme omavaraistelussa 7/52 ; hommia riittää, mutta valmistakin on tullut sekä satoa on jo saatu!

Lakritsa vahtii kananuorikoita.


Me ollaan oltu kesäkuu lomalla. On se vaan ihmeellistä, miten saa kaikkea aikaiseksi, kun saa aikansa käyttää itseensä ja omiin hommiin!


Kasvimaa ollaan saatu tämän kesän osalta aikas hyvään kuosiin. Kattamishommia ja tietysti kastelua ja kitkemistä riittää, mutta kylvöt on tehty ja satoakin alkaa pukkaamaan.



Jo oli aikakin, koska viimeiset viime vuotiset sipulit syötiin kesäkuussa!
Oman maan, tai lavan, perunoita alettiin syömään jo viikko ennen juhannusta. Oltais aikaisemminkin jo voitu aloittaa, mutta en vain jotenkin uskonut niiden olevan jo niin isoja.



Omia perunoita, harvennusporkkanavokkia naatteineen päivineen ja kaverin leipomaa leipää.
Hallaakin oli ja se korjasi myös satoaan. Avomaan kurkut menivät ja osa kurpitsoistakin. Mutta lisää ostin ja kylvin. Joten toivoa on vielä!

Mauri tuppas vähän valloittamaan mun harsojani!

"Homma muija omat harsos. Tää on mun!"


Se kasvihuonekkin sitten tuli ja sen kanssa ollaan tapeltu. Teen ehkä oman postauksen sitten joskus siitä. Mutta voin kertoa, että sen kasaaminen oli ihan pyllystä!


Tänä vuonna kasvariin ei mitään enään laiteta kasvamaan. Siitä puuttu vielä yhden tuuletusikkunan asennus ja kasvatuspenkit tai jotkin vastaavat. Jotenkin meni mehut ja innostus koko kasvihuoneeseen! Isäni huokailikin, että ollaan ihme porukkaa, kun ihan loppuun ittemme raadetaan kesälomallamme. Ei ymmärrä meitä!

Kuukuna nukkuu varjossa, kun mummu on hommissa kasvimaalla!
 Elukoille tehtiin vielä lisää kerppuja ja aion vielä ainakin nokkoskerppuja tehdä, jos ehdin/jaksan. Jotain hyötyä näistä järjettömistä tuulista on ollut, että ainakin kerput on kuivuneet hyvin.


Ollaan myös vietetty paljon aikaa Kuukunan kanssa. Voi että hän on niin kauhean paljon kehittynyt ja kasvanut!


Mummun pikku-pupu! 3
Kuivatustouhuja olen aloitellut kamomillalla. Sitä talven teeainekseksi kuivannut. Mutta muuta en juurikaan ole ehtinyt. Joitain villiyrttejä olisi tarkoitus vielä kuivata ja tehdä viherjauhetta. Voi olla, että jää kuivaamatta!


Elukkarintamalle sen verran muutoksia, että kevään konehaudotut nuorikot muuttivat uuteen kotiin. Tilasin uusia siitosmunia ja nekin juuri viikolla kuoriutuivat.




Eka viikko onkin mennyt kanaemon virassa, kun tipuja olen opettanut syömään ja juomaan. On ne niin hellyyttäviä.
Nämä ovatkin nyt eri sukua minun kanojeni kanssa. Toivottavasti tipuista tulisi mahdollisimman monta kanaa. Vaikka kukotkin kyllä maistuvat! ;D





Talvi- kanalla oli myös niitä munia haudottavanaan, mutta niistähän ei sitten kuoriutunut kuin kolme tipua. Ne ovat kasvaneet parissa viikossa kovasti ja asuvat äiteensä kanssa pikku ulkohäkissä kanalan seinustalla.



Kaninpoikaset ovat tulleet luovutusikään ja laitoin niitä myyntiin. Kyselyjä on tullutkin ja ainakin yksi perhe tulee niitä viikolla katsomaan. Menee mitä menee, loput syödään.



Metsämansikkaa ollaan saatu syödäksemme ja olen niitä pakkaseenkin laittanut. Metsämansikka on levittäytynyt ihan itsestään meidän lasikasvihuoneen ympärille. Mutta en laita pahakseni!


Nämä jatkuvat myrskytuulet ovat pitäneet meidät pois kalareissuilta, mutta kerran kuitenkin päästiin kesäkuussa yhdessä kalaan. Toisen kerran Beibe kävi kummipojan kanssa ja he saivatkin niin paljon kalaa, että oikein ateria saatiin!


Hommat jatkuu, sanan varsinaisessa merkissä, koska minulla loppuu loma tähän ja Beibehän on ollut jo viikon töissä.



"Ei ne hommat tekemällä lopu", sanotaan ja se on kyllä ihan totta! Asiat vaan johtavat toiseen hommaan. Mutta onneksi se yleensä tarkoittaa omavaraistelussa sitä, että kylvöt ja istuttaminen johtaa satoon. Aitojen teko siihen, että elukat eivät karkaa. Eikös niin!


Tämmöistä tänne Leppämäkeen. Jos nyt jotain vielä, niin sitä kuivuria pitäisi alkaa hommaamaan. Minullahan on se sellainen markettiversio. Mutta jokin hieman järeämpi pitäisi saada. Sellainen, mittä voisi kuivata marjoja ja nesteitäkin tarvittaessa. Kokemuksia omistaan voisi mielellään kommentteihin laittaa!


Tämä postaus on osa omavaraisuusbloggaajien yhteispostaussarjaa. Muiden tässä kuussa osallistuneiden postaukset löydät alhaalla olevista linkeistä.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja tietysti heinäkuuta!

Kuukunalla on Tanskalainen maajussi -hattu! <3

 https://maa-tuskat.blogspot.com/2018/07/omavaraisuuden-eteneminen-heinakuu.html
 http://www.korkeala.fi/omavaraistelua-osa-6-tilanneraportti/
http://kah-villakoira.blogspot.com/2018/07/kohti-omavaraisuutta-osa-6.html
https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2018/07/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2018.html
https://mrssinn.blogspot.com/2018/07/permakulttuurin-vesilahteilla-water.html

https://www.harmaatorppa.fi/2018/07/omavaraisuutta-vuonna-2018-osa-5-tee-se.html
https://maatiaiskananen.blogspot.com/2018/07/askel-askeleelta-kohti-omavaraisuutta.html

14 kommenttia:

  1. Pupuset ovat ihan Retun ja Tahvon näköiset :D
    Ihana puuhauspostaus!
    Makeata heinäkuuta teille sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat on vanhemmat näillä . Ovat pikkusiskoja ja -veljiä! 😃

      Samoin teille! 💞

      Poista
  2. Ihanan näköistä ja paljon on tapahtunut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tää on hyvä keino katsoa vähän aikaa taakseppäin, niin näkee tosiaan jotain tapahtuneen!

      Poista
  3. Teillä on ollut vilinää ja vilskettä. Komea tuo kasvihuone, lukisin mielelläni mikä siitä teki haastavan koota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Normi"elämää! ='D

      Lähinnä nyt oli kyseessä huonot ohjeet, tyhmät kasaajat, puuttuvat osat ja myrskyisät luonnon olosuhteet! =D Mutta joo, ehkä kirjoittelen joskus tästä prokkiksesta jos ehdin/jaksan.

      Poista
  4. Mahtavasti jo evästä löytyy, meillä ei vielä olla noin pitkällä lainkaan. Hurjan paljon eläimiä jaksat pitää, talveksi sapuskan hankkiminen niille on varmasti aikamoinen urakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli osa perunoista esikasvatuksessa, siksi ne ovat jo syöntikunnossa. Samoin osa vihanneksista ja juureksista olivat jo syksyllä kylvetty.

      Jaksamisen kanssa on kyllä välillä vähän haastetta. "Onneksi" me ei kuitenkaan itse heinää tehdä. Meillä on hyvä heinäntuottaja ollut jo vuosikymmeniä ja meillähän on niin pieni tilakin, ettei se riitä kuin laiduntamiseen.

      Poista
  5. Ei se työ tekemällä lopu, ainoa mikä loppuu niin se on aika ainakin minulla! Pää suoltaa uutta ja mielenkiintoista ideaa, mutta se aika!

    Ihana Kuukuna, mummunmussu ja nuo tipuset! Meilläkin nyt haudotaan :D saas nähdä tuleekon niistä mitään, Valte ei kovin aktiivinen kukko ole, pitäisi mennä Pohjanmaalle uutta kukkoa hakemaan.

    Kasvari on tosi komea ja voititte siis haasteen!! Ja kasvimaa hivelee tarhurin silmää ilman muuta.

    Mulla on - no kohtuullisen kokoinen - kuivuri, eli sinne menee ämpärillinen suppiksia kerralla. Merkki on siis Orakas (http://www.orakas.fi/), aika karvalakkimalli, mutta tehokas. Omani on ainakin parikymmentä vuotta vanha, tyttärelle keväällä ostettiin ja konetta oli jalostettu jonkin verran. Olen ollut siihen tyytyväinen kyllä. Nesteitä en ole kuivannut, kaikkea muuta. Tyttärellä on aikomus kuivata sillä jopa lihaa ja jotain ruokaa koirallekin...! Kuivurilla lämmönsäätö on helppo ja ritilät teräsverkkoa. Ne ovat sellaisen kohtuukokoisen tarjottimen kokoisia na muistaakseni hyllyjä oli viisi. Voin suositella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on tosiaan kortilla ja joka kesä yllätyn aina uudestaan tästä työn määrästä. Talvi aina kultaa muistot!

      Joo, kasvihuone saatiin nippuun sitten kuitenkin. Vielä mietitään kasvualustoja ja sitä miten ne toteutetaan. Ja yksi kattoikkunakin täytyisi asentaa. Mutta ei sillä kiirettä ole. Josko ensi kesäksi sitten!

      Kuukuna on niin ihana, että ihan sydän pakahtuu! En olisi uskonut lapsenlapseeni näin rakastuvani!

      Ja tiput, ne on kanssa niin suloisia palleroita! Meillä Synkkä -kukko vasta tänä keväänä sai touhuttua kanojen kanssa niin, että munat hedelmöittyivät. Viime keväänä oli ilmeisesti vielä liian nuori.

      Onhan tuo sinun kuivuri aikas iso, kun suppiksia noin paljon vetää! Täytyy oikein pistää vakavaan harkintaan!
      Marjasoseita lähinnnä olisi ajatuksena noista nesteistä kuivattaa. Joskus jollain kursseilla tehtiin ns. marjanahkoja muussatuista marjoista. Niitä voisi vaikka sokeroida, niin tulisi vähän kuin nauhakarkkeja.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Joo, täytyisiköhän alkaa markkinoimaan Leppämäen työleirejä. Pääsisi sitten itse helpommalla! ;D

      Poista
  7. On teillä ollut puuhaa! Ja nyt on suuri kasvihuone kerrassaan! Tunnistan tuon lievän hulluuden näiden hommien parissa; eihän näitä täysin voi järjellä selittää - mutta hassulla tavalla sitä vain nauttii ja ahmii koko ajan enemmän tehtävää 😄 Leppoista töihin paluuta ja mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla on ollut niin ihanaa puuhastella kaikkea! Aikaansaaminen on ollut ihan toista luokkaa kuin arkena.

      Tämän hulluden paras puoli ja palkinto on, kun saa "lääkettä" tautiinsa. Eli satoa kasvimaalta!

      Kiitos vaan, töihin paluu on sujunut ihan hyvin. Jokapäiväinen väsymys on vaan taas palannut kehiin! =(

      Poista