maanantai 25. marraskuuta 2019

Hiusjää


Pieni valkoinen kökkö
kuvan alareunassa on
hiusjään peitossa oleva sieni.


Oletko sinä törmännyt tähän huikean hienoon luonnonilmiöön, jota on kutsuttu jopa sienten hengitykseksi?
Ilmiö on tuttu keski-Euroopasta, mutta viime vuosina siitä on yhä runsaistuvia havaintoja myös Suomesta.



Hiusjäätä ja sen syntyä on tutkittu vuosisatoja ja nykyään tiedetään miten se syntyy. Siihen tarvitaan lahoavaa puuta, sienirihmastoa, reilu ilmankosteus ja pakkasta.



Lahoavan puun sisällä oleva kosteus alkaa pakkasen voimasta työntyä pintaan. Puussa olevat sienirihmaston päät alkavat muodostaa jäätyvän veden voimasta valkoista, jäätyvää hiusta. Tai jotain sinne päin! Kannattaa käydä lukemassa hiusjäästä vaikka täältä .



Useissa jutuissa mitä olen hiusjäästä lukenut, kerrotaan hiusjään muodostuvan vain lehtipuuhun. Itse törmäsin tähän ihmeeseen kotipihassani, kun männynneulasten seassa kasvanut sieni oli ihan sen peitossa. En tiedä, oliko kasvupaikalla mitään vaikutusta, koska hiusjäätä oli pelkästään sienen pinnalla.




Oli niin tai näin, olipa hieno kokemus! Nyt kannattaa tarkkailla ulkoillessaan maastoa. Jos vaikka sattuisitte näkemään sienten hengittävän!

Ja joskus kun on oikein tohkeissaan,
voi vahingossa napsaista kuvan itsestään sienen sijasta!



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen juttu. Enpä ole koskaan törmännyt moiseen. ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii kosteaa ilmaa ja pientä pakkasta. Nyt on viime aikoina ollut kuvia somessa. En ole minäkään aiemmin itse nähnyt. On kyllä hienon näköistä!

      Poista