perjantai 10. heinäkuuta 2020

Kesäkahvila ChefBug ja Vesa Peltomaan näyttely Vihasjärven vanhalla koululla Eräjärvellä


*postaus tehty yhteistyössä ChefBug oy:n kanssa

Vihasjärven kansakoulu
Pari viikkoa sitten sain viestin, että olisinko halukas vierailemaan Vihasjärven vanhalla kansakoululla ja tutustumaan ChefBug Oy:n toimintaan. Koululla on kesäkahvio, jossa tuotemyyntiä ja puukuvanveistäjä ja taidemaalari Vesa Peltomaan näyttely.

Piirros koulun pihapiiristä

Tämähän sopi minulle erittäin hyvin, koska Vihasjärven koulu kahvioineen ja näyttelyineen olikin ollut minun ja Beiben lähiseudun kesäkohdelistallamme. Oli kuitenkin vielä mukavampaa lähteä katsomaan paikkoja kutsuttuna!



Vihasjärven vanha koulurakennus olikin meille ennestään tuttu paikka. Olimme käyneet siellä vuosia toimineella maalaiskirppiksellä todella monta kertaa. Siellä on ollut myös Taiteilijaseura ry:n taidenäyttelyitä, joissa olemme joskus vierailleet.

Kahvilassa on oikein ihanan valoisaa ja lämmin tunnelma.
Koulurakennus on valtavan kokoinen ja hirrestä rakennettu vuonna 1906. Koulutoiminta Vihasjärvellä lakkautettiin vuonna 1968. Sen jälkeen siellä on ollut 70 -luvulla kansalaisopiston kurssitoimintaa ja siellä on järjestetty 80 -luvulla vaalitilaisuuksia. Koululla on asunut kesäasukkaita ja tosiaan kirppis oli osassa koulua monia vuosia.
Nykyään koulun omistavat Aija Viitaniemi ja Tapani Virtanen.

Sisustuksessa käytetty koulun vanhaa esineistöä. Muurahais-
aiheinen koulutaulu viittaa kivasti yrityksen toimintaan!
Aija on keittiömestari, elintarviketieteiden maisteri ja ChefBug Oy Ldt:n perustaja, sekä omistaja. Hän tituleeraa itseään ötökkäkokiksi!
Heidän kotisirkkatuotteitaan on myynnissä kesäkahviolla ja nettikaupasta. Heidän nettisivuiltaan löytyy myös tiedot kaupoista, joissa heidän tuotteitaan on jälleenmyynnissä.
Postauksen lopusta löydät Vihasjärven vanhan koulun yhteystiedot, sekä nettiosoitteen.

Kyllä vanhassa koulussa pitää koulutauluja olla somisteena!

Olimme Beiben kanssa todella kiinnostuneita näkemään, miten koulu olisi muuttunut niistä kirpputoriajoista. Koulurakennus jo itsestään on niin upea ja se, että se olisi siivottu ja remontoitukin, niin oli todella jännittävää nähdä lopputulos.

Yläkerta on toiminut ainakin veistoluokkana ja jumppasalina.

Itse rakennuksen lisäksi kiinnosti tietysti siellä tosiaan toimiva hyönteisruokayritys ja mittava yhden miehen kesätaidenäyttely.
Puukuvanveistäjä ja taidemaalari Vesa Peltomaan "Elämäni taival" -näyttely olikin todellinen taiteilijan elämän kertomus. Näyttely sisälsi yli 200 puurelifiä ja -veistosta, sekä maalauksia.

Vanhassa kaapissa oli vielä vanhoja puutyökaluja.

Kaikki koulun isojen huoneiden seinät olivat täynnä upeita ja taidokkaasti puuta työstäen tehtyjä teoksia. Lattioilla oli veistoksia näyttelyjalustoilla ja niitä pääsi ihastelemaan todella läheltä ja eri suunnista. Joissakin huoneissa oli reliefien lisäksi seinillä maalauksia, joiden värinkäyttö oli runsasta ja iloittelevaa.
Koulun isot, korkeat ja valoisat tilat olivat kyllä kuin syntyneet taidenäyttelyn pitämiseen. Teokset tulivat tiloissa upeasti esille!

Tästä kuvasta saa mielestäni hyvin käsitystä koulun ihanan
korkeista huoneista, seinien hirsistä ja muista pintamateri-
aaleista ja yleensäkin tunnelmasta.

Itse taiteija oli paikalla ja hänen pyyntönsä oli, ettei teoksia ei kuvattaisi. Totta kai tätä pyyntöä piti kunnioittaa! Tästä syystä en saanut myöskään koulua kuvattua sisältä kuin aivan muutamista paikoista rajaamalla kaikkialla olevia taideteoksia. Mutta toivottavasti pääsen joskus muulloin kuvaamaan koulua sisältä, jotta pääsen näyttämään teille kaikille kuinka upea rakennus se on!

Sain kunnian ikuistaa taiteilija Vesa Peltomaan
muutaman teoksensa rinnalla.

Vesa Peltomaa oli taiteilijana hyvin innostunut kertomaan omista töistään. On aina ihanaa päästä keskustelemaan taiteilijan kanssa, koska monet teokset avautuvat katsojalle silloin paremmin.
Kyseltiin, että mistä hän ammentaa aiheet teoksiinsa ja hän kertoi niitä tulevan omasta elämästään, näkemistään tapahtumista, unista ja vaikka mistä. Öisin kuulemma tulevat parhaimmat ideat ja silloin ei auta kuin alkaa työstämään teosta!
Teoksissa oli materiaalina pääasiassa koivua ja leppää, mutta myös haapaa ja hieman havupuita. Taiteilijalla oli omat salaiset aineet, millä hän hieman käsitteli puuteoksia, lähinnä suojatakseen niitä pölyltä ja lialta. Samoin hän sekoitti maalauksiinsa värit itse ja lakan, millä hän suojasi maalaukset.
Taiteilija ei varsinaisesti tehnyt teoksia myyntiin. Jos joku kuitenkin halusi hankkia hänen teoksensa itselleen, hän oli valmis asiasta neuvottelemaan.
Tämä näyttely on kyllä niin hieno ja laaja, upeassa ympäristössä, että se kannattaa käydä katsomassa!

Maistelupöydän antia.

Hengenravinnon jälkeen pääsimme kahvittelemaan ihanasti sisutettuun kahvilasaliin. Meillä kyllä juttua piisasi muutenkin, koska varsinkin Beibelle nämä seudut ja ihmiset ovat tuttuja. Mutta kyllä me puhuttiin paljon myös ötökkäbisneksestä ja sehän on se juttu nyt tällä koululla.

Kahvilan paikan päällä leivottuja tarjottavia.

Koululla toimivan ChefBug Oy:n tuotteet ovat siis pääasiassa hyönteisiä, mutta valikoimassa on myös hunajaa, makusiirappeja ym.  Heiltä on myös mahdollisuus tilata ötökkätasting vaikkapa halloween hengessä, polttareihin tai ihan muuten vaan. Tuotevalikoimaan kannattaa käydä tutustumassa heidän nettikaupassaan.
 Nyt tarjolla oli kotisirkoista tehtyjä tuotteita, sekä siirappeja ja hunajaa, joita pääsimme maistelemaan.

Paahdettuja sirkkoja; naturellina ja maustettuina.

Itse en henkilökohtaisesti ole ollut kovinkaan innostunut hyönteisravinnosta. Mutta olen erilaisia tuotteita aiemminkin maistellut ja kaikki ovat olleet hyviä maultaan. Sellaiset tuotteet, joihin on käytetty hyönteisjauheita, ovat olleet todella helppoja lähestyä. Mutta koskaan en ole hyönteistuotteita kotiin hankkinut.
Beibe taas ei ollut koskaan aikaisemmin syönyt mitään hyönteisiä sisältävää tuotetta. Joten tämä oli hänelle hyvä tilaisuus tutustua syötäviin hyönteisiin.

Kun ei jäänyt liiaksi tuijottelemaan mitä suuhunsa laittoi,
ihan joistain hyvistä snackseistä meni!

Vaikka minä olen todella ötökkäkammoinen, jostain kumman syystä en ainakaan näitä kotisirkkoja kammoksu. Ehkäpä siihen vaikuttaa sekin, että ne eivät liiku! Ja kaikestahan voi löytää epäilyttävää, jos liikaa alkaa tutkimaan. Joten suuhun vaan!
Jauhopukintoukkia olen syönyt myös jossain tuotteessa, mutta niitä en ehkä välttämättä niin huolettomasti suuhuni heittäisi, kuin näitä sirkkoja. Nää on näitä juttuja, mitä ei itsestään välttämättä osaa selittää. Miksi jotain pystyy syömään ja toista ei!
Aijakin kertoili, että hänen kokemuksensa mukaan ihmiset suhtautuvat aikas kahtia jakautuneesti hyönteisravintoon. Toisille se on ihan mahdoton ajatus ja toiset taas ovat kokeilunhaluisia ja valmiita kokeilemaan kaikkea uutta ruokavalioonsa.

Suklaalla kuorrutettuja sirkkoja. Hyviä!

Kuten aikaisemminkin olen todennut, paahdetut ja maustamattomat kotisirkat maistuvat pähkinäisiltä ja suutuntuma on rapea. Maustetut sitten toivatkin ihan uutta ulottuvuutta sirkkoihin ja niitä voisikin ajatella ihan snacksiksi kulhoon. Joku voisi niitä vaikka salaattiin ripotella rapeutta antamaan, mutta meikä mieltäisi ne enemmänkin naposteltaviksi.

Tälläisillä herkkukekseillä on kyllä helppo lähestyä
hyönteisten maistelua!

Kaikki sirkkatuotteet olivat todella hyviä! Meitä molempi viehätti myös se, että ne oli valmistettu paikan päällä. Samalla kun saimme herkutella, kuulimme tarinoita tuotteiden valmistuksesta ja itse yrityksestä. Pääsimme myös vähän kurkkaamaan tuotantotiloihin ovenraosta.

Herkkusuklaata vaikka kahvin kera!

Juttelimme, että kesäkahviolle olisi kiva tuoda vaikkapa ystäviä vierailulle. Koska kahvion valikoimissa on "ötökättömiäkin" tuotteita, ei niitä vieroksuvan tarvitse jäädä herkuitta. Mökkiläisille tosiaan hyvä vinkki käydä taidenäyttelyssä ja kesäkahviossa kesävieraiden kanssa!

Nämä olivat tosi hyviä!

Sirkkatuotteiden lisäksi maistelimme hunajaa, joka oli tosi hyvää. En edelleenkään lakkaa ihmettelemästä, miten paljon hunajista löytyy eri makuja.
Makusiirapeissa oli maisteltavissa mesiangervo, maarianheinä, terva ja väinönputki. Maarianheinäänhän tutustuin kasvina vasta tänä keväänä Frantsilassa vieraillessani ja se on kyllä mielenkiintoinen kasvi. Mutta jotenkin ajattelin sen vain hajuvesien ja kosmetiikan raaka-aineeksi. Sen parfyyminen, mutta mieto maku sopi hienosti kyllä makusiirappiinkin.
Minun suosikkini oli ehkä mesiangervo, koska se nyt vaan sopii niin hyvin kaikkiin jälkkäreihin. Beiben makuun se oli hieman liian voimakasta. Mutta hänen suosikkinsa oli tervasiirappi, josta minäkin pidin kovasti. Purkki tervasiirappia ostettiinkin kotiinviemisiksi! Jätskin kanssa sitä kokeillaan, mutta osaan kuvitella kuinka hyvin se sopisi rasvaisen sianlihan kanssa.

Tätä ostimme kotiinviemisiksi!

Oli aivan ihana aamupaivä mukavien ihmisten kanssa upeassa miljöössä, herkkuja maistellen. Harmiteltiin puolin ja toisin sitä, että vaikka Kuhmalahti ja Eräjärvi on rajanaapureita, niissä ei juurikaan tiedetä toistensa tapahtumista ja yritysten toiminnasta. Minäkin usein kuulen vasta jälkikäteen kivoista jutuista, mihin olisi vaikka voinut osallistua.

Itse ötökkäkokki Aija Viitaniemi

Minusta on todella kiehtovaa tälläinen uskallus kunnostaa suuri ja vanha rakennus. En jaksa kuin hämmästellä sitä työn määrää, mikä on vaadittu koulun saamiseksi näin upeaan ja viihtyisään kuntoon. Tämän lisäksi vielä perustaa yritys tänne maalle, jonka erikoisala on... no, hieman tavallisuudesta poikkeava. Jo pelkästään se, että joku tuo uutta elämää tänne maaseudulle, on upeaa!

Kotona oli pakko iltakahvilla makustella tervasiirappia
vaniljajäätelön kanssa. 

Käykää ihmeessä tutustumassa Vihasjärven vanhalla koululla upeaan taiteeseen ja nauttimassa kahvit lisukkeineen, sekä fiilistelemässä vanhan rakennuksen hienoa tunnelmaa. Meistä ainakin tuntui siltä, että tästä paikasta tuli yksi meidän lempparikesäkahvioistamme.

Suurena fudge -fanina nämä olivat ihan pakollinen ostos.
Ja ne on jo syöty!

Ja tutustukaa ihmeessä Herkkuhyönteiset -kotisivuihin, jotka ovat erittäin taidokkaasti tehdyt. Sivuilta löytyy kattavasti tietoa itse yrityksestä, sekä ihmisestä sen takana, tietoa hyönteisravinnosta, reseptejä vinkiksi hyönteisten käyttöön ja tietysti nettikauppa.

ChefBug Oy
Järvenpääntie 223 A
35240 Ristakallio

Kahvio ja taidenäyttely avoinna joka päivä klo 11-17, 26.7.2020 saakka.

www.herkkuhyönteiset.fi

10 kommenttia:

  1. Vanhat koulutaulut ovat todella ihastuttavia. Olen miettinyt, että ihan hyvin voisin ainakin maistaa sirkkatuotteita, eriasia tulisivatko säännölliseen käyttöön.
    Uskallusta ei puutu, sehän on vain hyvä asia. Suomessa on paljon hylättyjä vanhoja koulurakennuksia, osa tietysti huonokuntoisia, mutta joukossa on varmasti terveitä rakennuksia, jotka ansaitsisivat jatkoelämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kyllähän sitä paljon muitakin tuotteita on, mitä kokeilee ja niihin saattaa palata aika ajoin, vaikkei ne niin säännöllisessä käytössä olisikaan.

      Vanhojen rakennusten käyttöä pitäisi lisätä! Kuka haluaa tulla ainakaan täällä maaseudulla kahvittelemaan johonkin sieluttomaan saliin!

      Poista
  2. Sinulla on ollut aivan ainutlaatuinen vierailu ja vielä kutsuttuna. Mahtava paikka tuo vanha kansakoulu. Kansakoulut ovat todella mahtavia paikkoja kun ne on laitettu hyvään kuntoon. Ja tässä rakennuksessa on vielä aktiivista toimintaakin. Ne sirkat kyllä jättäisin jollekin toiselle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava päästä tutustumaan lähiseudun yritystoimintaan ja hienoon koulurakennukseen taidenäyttelyineen!

      Poista
  3. Kiinnostava paikka! En ehkä tohtisi maistaa hyvin sirkkamaisen näköistä sirkkapalaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Mutta joo, ötökät ovat hieman jänniä suuhun pantavia!

      Poista
    2. Kiitos, Marketta, vierailustasi ja hienosta bloggauksesta! Tänäänkin on testailtu sirkka- ja ei-sirkkaherkkuja👍🍰🌻

      Poista
    3. Kiitos itsellesi kutsusta! Oli mukavaa käydä ja saada uusia tuttuja! Tullaan taas poikkeamaan kahvilla joku päivä!

      Poista