torstai 13. marraskuuta 2014

Syyskylvöjä ja sadonkorjuuta

Lehtikaalitöpäs lumella "gratinoituna"!

Parina iltana olen puuhastellut ulkona otsalamppu päässä. On niin hemmetin pimeää! Kylmää ja märkää! Ei oikein loistavat kelit puutarhatöille!
 Mukulaselleri, purjot ja lehtikaalit ovat vielä ryytimaalla. Jotenkin on ollut "kiireitä". Tai sitten mukavuudenhaluisuus on vienyt voiton sadonkorjuusta. Oli syy mikä tahansa, pois ne sieltä oli saatava.

Nämä pitäs laittaa...

 Olen myös suunnitellut kylväväni porkkanaa, palsternakkaa, juuripersiljaa ja tavallista persiljaa jo näin syksyllä, ensi kesää varten. Olen tehnyt näin monena syksynä ja sato on aikaistunut todella paljon ja onnistunut hyvin. Viime vuonna kylvin porkkanat viikolla 45. Suurin osa alkoi kesällä kukkimaan. Oliko syynä lyhyt, lumeton ja normaalia lämpimämpi talvi, en tiedä. Syynä voi olla myös lajike, Nantes 2, kesäporkkana. Nyt kylvin jo aikaisemmissa postauksissa hehkuttamaani, Sugar snakcs porkkanaa. Se on ihan sairaan makea ja mehukas lajike. Siemeniä olen tilannut Exotic gardenista ja ostanut ihan puutarhaliikkeistä. Harmittavasti minulla oli niin vähän siementä jäljellä keväältä, etten saanut kuin yhden rivin kylvettyä. Täytyy ostaa lisää siemeniä ja kylvää keväällä lisää!

... tähän!

Muitakin siemeniä kylvin yhdet rivit samaan penkkiin. Palsternakasta on tullut sellainen vakijuures meidän ryytimaalle. Se vaatii pitkän kasvu-ajan ja muhevan maan muodostaakseen ison juuren. Meidän pellot kun on mitä on, kasvilavaviljely on ollut kaiken a ja o palsternakan viljelyn onnistumisessa. Se on kyllä aivan mahtava uunijuures ja palsternakkapyree on ihanaa!
Juuripersiljaa on ollut kasvatuksessa parina kesänä. Keitoissa olen lähinnä käyttänyt. Myös uunijuuresten seassa ja lihapadoissa oiva juures. Ja lehtiähän voi käyttää tavis persilja tavoin.
Tavallista persiljaa ei voi koskaan kasvaa liikaa! Viime kesänä minulla oli sileä lehtistä versiota. Olin syksyllä niin myöhään liikkeellä siemenostoksilla, etten muuta enään löytänyt. Hyvän sadon sekin teki, mutta jotenkin pidän kähärälehtisestä enemmän. Nyt olin ostanut Hong Kong:sta jo hyvissä ajoin alennnus siemeniä ja juurikin tätä kähärää versiota. Persiljaa käytellään vähän kaikkeen pitkin kesää ja loput kuivataan talven varalle. Koska viime talvi oli niin leuto, hain vielä persiljaa kasvilavasta helmikuussa.
Nämä nyky-ajan vuodenajat on hieman haasteelisia, kun ei oikein tiedä koska se talvi tulee. Syyskylvöjä ei saisi tehdä liian aikaisin, muuten on vaarana, että siemenet alkavat itämään ennen aikojaan. On vaan otettava riski ja heitettävä siementä vakoon!

Hämärä hommissa!

Lehtikaali on ollut uusi tuttavuus minulle, enkä ole sitä oikein osannut käyttää. Lihapatoihin olen sitä lisäillyt ja  tehnyt chorizo makkaran kera keittoa. Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä oli lehtikaalikeitto-ohje, jota myös kokeilin. Maistui aika pitkälti pinaattikeitolta. Keitetyn kananmunan kera sitä syötiinkin. Muttei sekään mitään tajunnan räjäyttävän makuista ollut. Kaupoissa olen katsellut lehtikaalin hintoja. 200 grammaa maksaa n. 4 euroa. Mulla on monta isoa "tötteröä" kaaleja. Kanoille niitä olen syöttänyt, kun en ole muuta keksinyt. Suurena kaaliruokien ystävänä, olen ollut hieman pettynyt tähän niin ylistettyyn superfoodiin. Ideoita sen käytöstä, otetaan vastaan!

Kanoille lehtikaali maittaa! Halloween lyhdystäkin on
vielä jämät jäljellä!

Sain kuin sainkin, kaivettua mukulasellerit ja purjotkin maasta. Ne ovat myös kiitollisia kasvatettavia siinä mielessä, etteivät pikku pakkasista säikähdä. Olivat molemmat lajikkeet ihan "lyönnissään" vielä. Vein ne korissa talliin hieman kuivahtamaan. Ja huolehdin siitä, ettei Hehkun kieli ylety niihin! Täytyy viikonloppuna suoria purjot ja viedä mukulat kellariin.

Purjo ja sellerisato

Nää arki-illat on vaan niin aikarajoitteisia, ei meinaa ehtiä "kissaa" sanoa, kun on jo aika mennä nukkumaan! Tai sitten on vaan niin saamaton!

Taivaalta leijuva lumi oli otsalampun valossa kuin tähtisadetta!



6 kommenttia:

  1. Voi voiiiii, jos asuisin lähempänä (missä sä muuten asut??) niin tulisin sulta ostamaan sitä liikaa lehtikaalia... Mä ostan sitä kaupasta ja onhan se tosiaan aika kallista siellä. Enkä minäkään sitä kauheesti osaa käyttää, mutta yksi mihin sitä laitan on smoothie. Se käy ihan mihin vaan sotkotukseen, mä teen yleensä pirtelöni banaanista, mansikasta/mustikasta/mustaherukasta jne, avokadosta ja sitten sekaan vielä just sitä lehtikaalia, chiaa ja jotain nestettä (tuoremehua, piimää...). On niin hyvää ja niin terveellistä, että jotta! Lapsillekin menee siinä ihan vahingossa reipas vitamiinilataus.

    Voit myös laitella sitä pakkaseen käsittääkseni ainakin, ja sieltä sit laitella mihin laitatkin.

    Mä oon ajatellu, että jos sen verran nyt ens kesänä saisin tuota kasvimaata (tai siis jotain purnukkaa lähinnä) laitettua, että lehtikaalit saisin kasvatettua itelle. Muusta viis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tyyppi pari viikkoo sit, teki tv:ssä just tollasta hedelmä-marja- lehtikaalipirtelöä. Ja kehu kuinka hyvää ja terveellistä on. Kyllä mun varmaan on kans sit nyt kokeiltava, kun sinäkin kehut hyväksi!
      Itä-Pirkanmaalla, Kangasalan kunnan laitamilla, Kuhmalahdella asustellaan!

      Poista
  2. Olin täysin unohtanut syyskylvöjen mahdollisuuden. Hyvä, että kerroit.

    VastaaPoista
  3. Kokeile tätä:

    http://www.ruokala.net/resepti/lehtikaalisipsit

    VastaaPoista