Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 14. marraskuuta 2014

Nilkkapolkka!

Tänä aamuna kävi sitten niin, että nilkka nyrjähti. Noin klo 5.30 lähdin Mauria pissalenkille viemään, kuten jokaisena työ-arkiaamuna. Soratie, jolle meidän pihatieltä kurvataan, oli eilen käynyt tielana. Romahtaneet selkänikamani tekevät aina välillä sellaisia tepposia hermostolleni, ettei jalka nousekkaa vaikka käsky käykin. Etenin noin 10 metriä kyseistä juuri lanattua sorabaanaa, kun silmänräpäyksessä olinkin mahallani jäisellä tiellä. Sen verran olin ehtinyt aistimaan, että nilkassa ritsahti ikävästi. Tuskan parahdus pääsi, polveen ja kyynärpäihin sattui hitosti! Koirakin pelästyi, eikä meinannut tulla luo. Mikä ihme se nyt on,  kun kesken tienpielen nuuhkimisen, emäntä hyökkää kohti, tienpintaa pitkin liukuen! Ja kädestä kirvonnut flexi rämisee persauksiin!
Itkua tuhertaen, kampesin itteni ylös, maanittelin koiran luokseni ja aloin etsimään syyllistä kaatumiseeni. Lana oli nostanut tien uumenista nyrkin kokoisen kiven, johon minä sitten hojaannuin. Onneksi en ollut ehtinyt pidemmälle, nilkka tuntui jo aika turpeelta saappaassa. Konkkasin kotiin ja pakastimelle hakemaan jotain kylmää. Pakastettuja papuja osui ensimmäiseksi käteen. On se hyvä, että tulee kesällä kaikenlaista kasvateltua. Jos ei tuu syötyä, aina voi käyttää turvonneeseen nilkkaan! Mustikkapussi olisi ollut parempi, mutta ne ovat yläkerran pakkasessa, enkä sinne asti olisi päässyt.
Kylmä, kohoasento ja kompressio, kolme koota. Niitä toteutin sohvalla maatessani, papupussi jollain sohvalle jääneellä vaaterievulla nilkkaan köytettynä. Oli pakko tehdä heti valitus Tienhoitokunnalle liian hyvin hoidetusta tiestä. Soitin siis Beibelle, joka lanauksen oli tilannut. Ei luvannut korvauksia kivusta ja särystä...
Kiitos nopean, itselleni antaman ensiavun, vauriot nilkassa jäivät odotettua pienemmiksi. Nilkkaluun kohdalle turposi aika möntti ja jalka oli kirvelevän kipeä polveen asti. Hetken mietin, onko minusta työntekijäksi tänään. Mutta kun nilkka toimi ja astumistakin kesti, päätin lähteä baxi Buranaa kassissa kokeilemaan. Pukuhuoneella viimeinen testi oli turvakengän jalkaan sovitus. Mahtui, eikä puristanutkaan kauheasti.
Kieltää ei sovi, kinttua kolotti pirusti koko päivän, eikä ollut helppo työpäivä, kokoajan jalkojen päällä. Mutta jotenkin luonto ei antanut periksi hakea sairaslomaa, vajaa kolme viikkoa vasta työ-elämää takana loman jälkeen. No, pakkohan se olisi ollut, jos jalka olisi vammautunut pahemmin. Nolottanut olis kyllä!

Pallo nilkassa!

Kotiin päästessä, turvotus oli melkoinen. Ja ihmeellisesti siinä nilkkaluun kohalla. Mobilaattia kehiin ja menin pötköttämään makkariin. Beibe tuli viereen ja naureskeltiin mun kompuroinnille. Ei tämä nimittäin eka kerta, nilkka pallona oloa ollut!
Nuorna likkana olen reväyttänyt nivelsiteet molemmista nilkoistani, ihan vaan paikoillaan seistessäni. Toiset kun harrastaa extreme-urheilua, minun ei tarvitse kuin seistä auton vieressä ja odottaa, että kaverini avaa minulle autonoven. Monta viikkoa oltiin sairaslomalla näistä äksidenteistä.
Yhtenä juhannuksena, tulin nilkkavoittoisesti alas anoppilan aitan rappuja. Todettakoon, että selvinpäin. Jos nyt joku muuta sattuisi epäilemään! Tytär, joka oli silloin alle vuoden vanha, kimposi käsistäni nurmikolle. Hänestä se oli, onneksi, hurjan kivaa, kun äiti heittelee ilmaan. Beiben veljen muksuille sain tuskan heikentämällä äänellä raakuttua, että ottakaa likka kiinni. Muksu kun konttasi pakoon, niin lujaa kuin pikku polvillaan pääsi. Beibe, joka ei ollut vielä ehtinyt päätään selvittää juhannusyöstä, joutui heräämään, ensiapua antamaan, itkevälle pikku vaimolleen.
Eräänä kesänä, tässä taannoin, oli taas nilkka kovilla. Olin menossa hakemaan liiteriltä polttopuita. Kerrottakoon tarkennukseksi, että me asutaan niin, että naapurit kuuluu, muttei näy. Kun jossain jotain sitten näkyykin, sitähän täytyy kytätä niin, että kaikki muu unohtuu. Esimerkiksi sellainen pikku asia, kuten kävelytaito. Liiteriltä huomasin, että naapurin pellolla liikkuu traktori. Sen liikkeitä seurasin niin silmä kovana, että jalka kuoppaan astui ja taas rusahti! Kännykkä oli taskussa ja Beibelle soittamaan, että APUA! Mutta Beibehän ei kuullut, kun Massikka ruksutti puimalan edessä. Siellä minä makasin jalka pystyssä, halkopinon takana. Karmea kohtalo pienviljelijä emännällä. Mutta koska emännät tuppaa olemaan sisukkaita, raahasin itseni sisälle, pakastimelle ja sohvalle. Taas oli kolme koota tarpeen.
Tätä tämän aamuista damagea edeltäneestä, nilkka episodista, olikin kulunut jo muutama vuosi. Ilmeisesti minusta on tullut varomaton, luottamus jalkojeni toimintaan on kasvanut liikaa, kun ei ole nilkka rutissut. Edellisen kerran nilkka meni marjareissulla. Tai ei me keritty niitä marjoja näkeenkään, kun muori oli jo kumossa. Kymmenen metriä päästiin autolta, metsäkoneen jälkeä edeten, kun jo pyörähtin nilkan kautta ketoon, marjanoukkuri helähtäen. Beibe kävi sitten mustikat keräämässä myöhemmin, yksin!
Kyllä meillä oli hauskaa, kun tyttären ja Beiben kanssa, näitä minun nilkan taittamisia muisteltiin. Tytär kertoi, että hän oli käynyt rankaisemassa äitiä kiusannutta kivenmurikkaa, potkaisemalla sen ojaan. Eipä enään hyökkisi jalan alle. Beibe heitti vähän faktaa minun jalkojen asennosta. Minähän olen sellainen pihtikinttu, jalkaterät sisäänpäin kääntyneenä. Hänen mielestään on ihan sula mahdottomuus olla kaatuilematta noilla jaloilla. Kyllähän se totta on, kävelen silleen pikkuvarvas edellä. Ja jos jalka johonkin tökkää, nilkan kauttahan se ympäri pyörähtää. Tytär jo suunnitteli jotain tutkasysteemiä kiinnitettäväksi kenkiini. Sellaista peruutustutka tyyppistä, joka piippaamalla varoittaisi lähestyvästä esteestä!

Minun tyypillinen seisoma-asentoni!


Että näillä mennään, vaikka nilkat taittaen!

4 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä kipeä paikka, minä en ehkä olisi töihin mennyt.

    Muutama vuosi sitten nuljautin kunnolla ympäri nilkkani, kun oltiin kahdestaan isännän kanssa kantamassa isoa kanihäkkiä ojan yli. Sinne ojaan jäin selälleni ja KKK. Tuttu lääkäri neuvoi isännälle puhelimessa, kuinka paljon kipulääkettä minuun sopii työntää, ja kotona sattui olemaan. Ihan kolmioissa makasin sitten siellä ojassa varmaan hyvänkin aikaa, koipi ojan reunaa ylös sojottaen, kunnes isännän piti illansuussa poistua tiluksilta ja lähteä tuuraamaan minua. Minut raahattiin sisään ja aseteltiin taas puolitajuttomana jalka pöydälle ja viereen vesipullo evääksi. Oltiin nimittäin varattu akkojen kanssa pöytä ravintolasta, ja isäntä joutui menemään sinne puolestani.

    Kauan kesti, ennen kuin sillä nilkalla pystyi kyykistymään tahi polvistumaan, ja taas jäi senkin syksyn puutarhahommat tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hauska" kuulla, että muillakin nilkat paukkuu! Onneksi sentään isäntä sinut sisälle raahasi, ennekuin tyttöjen kanssa syömään lähti! Hauska juttu!

      Poista
  2. No olet sinä aika sissi kun töihin menit!! (Minä en olis menny...) Mulla on kerran menny nilkka suunnistusmetsässä, viikko ennen Jukolan viestiä jonne olin menossa... KKK oli mullakin käytössä ja kyllä mä sinne mettään sit onneks pääsin lähtemään. Eli mikä lie venähdys se sit oli, joka tapauksessa rusaus kuului ja kauheesti hetken aikaa sattui. Vaan kävellen oli tultava metsästä pois ja onneks ei ollu mitään sen vakavampaa. Loppukesä piti kyllä varovammin metsässä juosta, nilkka tuntui jotenkin löysältä pitkän aikaa.

    VastaaPoista
  3. Se on meillä niin rasittava projekti, se lääkärillä käynti, että melkein jättää aikaa soittelematta, jos vain suinkin henki pihisee! Ja kai sitä tulee jokin eläimellinen ja alkukantainen selviytymisvietti päälle, kun ittensä teloo. Ettei vaan "pedot" huomaa tai lauma hylkää! Kun päivä on kulunut "onnettomuudesta", koko kroppa on kyllä tosi lihaskipee. Ihan kun olis kuntosalilla käynyt!
    Toi on kyllä jännä juttu, miten se nyrvähtänyt nilkka on ihan hontelon tuntuinen pitkän aikaa!

    VastaaPoista