Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

lauantai 1. marraskuuta 2014

Oi, suuri kurpitsa!

Kuvalähde: google

Tenavat -sarjakuvissa, Eppu uskoi Suureen Kurpitsaan, joka toisi lahjoja lapsille. Halloweeninä hän istui kurpitsamaalla ja odotti tätä saapuvaksi. Joskus hän sai jokun muunkin Tenavista houkuteltua mukaan, vaikka he eivät siihen uskoneetkaan. Suuri Kurpitsa ei koskaan saapunut...
Minäkin olen istuskellut kurpitsamaalla ja odottanut Suurta Kurpitsaa tulevaksi. Ja monena vuonna! Tosin en ihan samanlaisessa merkityksessä kuin Tenavien Eppu. Enkä Halloweeninä! Olen odottanut jos yleensäkin saisin satoa kurpitsoista. Kurpitsan viljely on mennyt minulla muutamana viime kesänä niin sanotusti "käteen".
 Tänä vuonna laitoin TAAS kurpitsoita kasvamaan. Tyhmä kun ei opi! Niitä kasvoi kohopenkeissä, laastipaljuissa, isoissa ruukuissa ja olkipaaleista tehdyssä penkissä. Kylmä alkukesä teki sen, että osa taimista kärsi. Mutta keskikesän helteet pelastivat paljon ja sain, kuin sainkin satoa! Huomioon ottaen, että taimia oli toista kymmentä, satoa tuli vähän. Mutta kun tarkemmin ajattelee: Kuinka paljon kurpitsaa kolmihenkinen perhe yleensäkin tarvitsee?

Viime vuotiset lahjakurpitsat, Sirkalta ja Taunolta!

Kurpitsoista on tehty keittoa, olen pakastanut sosetta, kurpitsapastaa on syöty ja sosetta olen  käyttänyt sämpylä taikinoihin. Hyvää on ollut!
En ole koskaan pitänyt siitä, että ruualla leikitään. Ehkä siksi ei meillä ole harrastettu kurpitsalyhtyjen tekoa. Ja toinen, yhtä vahva, syy on se, ettei kurpitsa satoa ole ollut lyhty aineksiksi!
Mutta tänään ajattelin "uhrata" yhden, jäljellä olevasta, huikean kuuden kurpitsan sadosta, lyhdyksi! Ja koska lyhdyn voisi käytön jälkeen syöttää kanoille, se ei menisi ihan täysin hukkaankaan!
Minä en ole pätkän vertaa taiteellinen, enkä luova. Kaikki "luominen" tuottaa hirveää tuskaa! Joten eihän kurpitsalyhdystä hääppöinen tullut. En halunnut lähteä perinteiselle linjalle, kolmion muotoisine silmineen. Halusin lyhdylle pyöreät silmät ja muikean hymyn. No, kun ite tekee, saa mitä tulee!

Tää on varmaan "ihan hyvä", kun sinne laittaa illalla kynttilän
sisälle palamaan!
Ja kuten niin monesti aikaisemminkin kurpisoita käsitellessäni, taaskaan, veren vuodatukselta ei vältytty!


Tämä ei ole tekoverta!

Että, Happy Halloween vaan kaikille!

No, joo...

2 kommenttia:

  1. Oikein hieno tuli sun kurpitsasta! Minusta tuo on paljon hienompi kuin ne kauhunaamareiksi veistellyt versiot. Ja tosi hyvä, kun saat sitten hyötykäyttöön tuon lopuksi.

    Näin jostain (varmaan facesta...) kuvan aivan iiiiiiihanasta kurpitsasta; siihen oli tehty Helinä-keiju kaikkinen satupölyineen. Voi että se näytti ihanalta kynttilä sisällään, en oo kyllä eläissäni nähny niin suloisesti koristeltua kurpitsaa!

    Meillä ei ole mitään Halloweeniin viittaavaakaan, en vaan jaksa syttyä siihen aiheeseen ollenkaan. En oikein ees tiiä millon sitä juhlaa vietetään... eilen? tänään? Olen joskus tehnyt sen kurpitsan, mutta en enää nykyään jaksa sitäkään vähää.

    VastaaPoista
  2. Kiitti kehuista!
    Joillakin on vain se taito tehdä hienosja juttuja. Itellä ei vaan tuu ideoita.
    Ei meilläkään halloweenia juhlita. Tyttärellä oli ala-asteella jotain discoja ja naamiaisia, joihin täyty sit asua keksiä. Muutenkin oon vähän laiska koristeleen kotia juhlapyhinä. Tai kyllähän se koristelu kivaa on, mutta kun ne sitten pitäisi siivota poiskin joskus!

    VastaaPoista