keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Elämä voittaa sittenkin!

Piha täynnä tuulen heittelemiä koivunrisuja
 Eräs, jo edesmennyt, artisti lauloi: "Myrskyn jälkeen, on poutasää...jne.". Nämä sanat ovat kuvastaneet hyvin lähipäivien säätä ja minun vointiani.
Viime yö oli erittäin tuulinen. Kun flunssani veteli kliimaksiaan, yöllä yskien, kuuntelin samalla, kuinka tuuli ujelsi nurkissa ja piipunhattu piti kumisevaa paukettaan. Aamulla herätessäni oli sellainen olo, että voisin vaikkapa olla suht koht terve! Könytessäni raahaamaan karjaa ulos, pilvet alkoivat rakoilemaan. Sininen taivas ja aurinko pilkahtelivat pilvien raoista! Olin aivan sokaistunut, tälläistä luximäärää eivät verkkokalvoni ole pitkään aikaan joutuneet käsittelemään.

Taivas!





Valoa!



Tunsin kuinka flunssan runtelema kehoni virkistyi kertaheitolla ja imin valonsäteitä itseeni. Näin pitkän ja pimeän marraskuun jälkeen, haluan todellakin uskoa valon tervehdyttävään voimaan!
Päästin kanatkin ulos nauttimaan upeasta kelistä. Minusta tuntui, että Lillis ja Hehkukin olisivat olleet jotenkin virkeämmän oloisia. No, olihan kuivaa ja aurinkoista! Mikäs siinä elukan ollessa!

Kaa-na, kana, ka-naa!

Kotchi-nuorikot katselevat karviaispuskan suojasta isompien menoa!


Talvi-kana
 Kanat kuopsuttelivat pihaa, kuin viimeistä päivää. Kukoilla tuntui olevan "kevättä" rinnassa. Niin kovasti ne liehittelivät kanoja ja yrittivät niitä polkea! Olisiko valolla ollut niihinkin vaikutusta!


Hehku

Lillis kurkkii!

Tämä aurikoisuus, osui kyllä niin hyvin olotilani kanssa yhteen. Pari viikkoa kestänyt "tauti", on vihdoin taipunut. Nyt todellakin tuntuu, että elämä voittaa sittenkin!



4 kommenttia:

  1. Näyttää ihan keväältä:) Kiva kuulla, että olet jo paremmassa kunnossa.

    VastaaPoista
  2. Eikö näytäkin! Voi kun olis jo...

    VastaaPoista
  3. Kiva, että elämä voittaa! Onpa teillä nättejä elukoita.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Hehku varsinkin on todellinen kaunotar!

    VastaaPoista