tiistai 23. joulukuuta 2014

Yksi yö Jouluun!





Sain eilen illalla ulkosaunan kuuseen ripustettua koristeet. Maalasin hopea- ja metallihohtopinkillä spraymaalilla isoja männynkäpyjä. Kävyt sain vuosi sitten ystävältäni Päpältä. Tai juttuhan meni oikeastaan niin, että näin Kangasalan reissullani erään kiertoliittymän vieressä, sembramännyissä paljon käpyjä. Tekstari ystävälleni, joka ihanana ihmisenä kävi keräämässä minulle niitä, koiralenkillään. Minulla oli kävyille jokin suunnitelma, jota en enään edes muista. Mutta, jokatapauksessa, se jäi toteuttamatta. No, viime viikolla, meillä oli töissä jouluruokailu. Pöydissä oli lasipurkkeja, joissa oli sisällä kuusenpalloja ja maalattuja männynkäpyjä. Eräs toinen, Kangasalla asuva ystäväni, kertoi maalanneensa isoja käpyjä kullanväriseksi ja ripustaneensa kuuseen. Tästä idean saaneena, maalasin kävyt, minulle sopivilla väreillä!
Kuusi seisoo vanhassa valurautapadassa. Beibe teki lautaristikon pataan, jotta puu pysyisi pystyssä. Seurakseen joulupuu sai hopeisen kauriin.



Tytär kävi ystävillämme viemässä joulutervehdyksen. Leivoin heille Kotiruokalistalla Viv:n punajuuripiiraan. Olin ostanut Biltemasta hauskan jalallisen joululautasen. En yleensä lämpene tälläisistä, mutta lautasen jalka oli söpö tonttu, joka piteli tassia. Piiraan pakkasin sellofaaniin ja laitoin lautaselle.




Heiltä saimme aivan mahtavan lahjan: Itse leivinuunissa leivotun ruisleivän! Tälläisiä lahjoja saa aivan liian harvoin!




Meidän mäyräkoira, Mauri, on jotenkin ottanut takan viereen sijoitetun, ison pehmotontun kaverikseen. Se makailee tontun vieressä, eikä ole yhtään yrittänyt (vielä) kalvaa sitä. Saimme ruisleivän mukana pienen tontun ison kaveriksi. Sen Mauri meinasi "hoitaa" heti. Saas nähdä, selviääkö pikku tonttu tästä joulusta!




Nyt olisi maltettava mennä nukkumaan. Aamulla on joulu aatto! Ja vihdoin sisälle tuodaan "The Joulukuusi"! Loppuu tämä pikku kuusien kanssa "pelleily"!


LÄMPIMÄT JOULUN TOIVOTUKSET TEILLE KAIKILLE!
MARKETTA 

3 kommenttia:

  1. Mitä sitä ei tekisi ystävän eteen, kuten keräisi takamus pitkällä käpyjä kiertoliittymässä :) . Muistan myös sen alkuperäisen käyttötarkoituksen. Sun piti sulattaa niihin steariinia ja käyttää uunin sytykkeenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinhän se tais mennä! Projekti kariutui varmaan ajan puutteeseen ja loppuen lopuksi unohdin, mitä niistä olin suunnitellut tekeväni!

      Poista