Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Bataattien kuulumisia!

Hengissä ollaan!

Bataatit lähtivät sitten lopultakin tekemään ihan reilusti ituja. Olen versoja leikellyt ja laittanut ne veteen juurtumaan. Versoissa olikin jo valmiina sellaisia nystyjä. Viikossa versot tekivätkin mahtavat juuret. Sitä paitsi, kauniissa, pikku maljakossa, ne ovat tuoneet kauneutta meidän keittiön pöydällä. Hieman erilaisia "kukkasia"!

Huvi ja hyöty!

Mahtavat juuret!

Ilmeisesti bataateja oli kahta eri lajia. Toiset versot ovat violetin värisiä ja paksuja. Toiset versot ovat enemmän köynnöstävämpiä ja ihan vihreitä. Mutta juuria pistokkaat tekivät ihan yhtä hyvin.
Olen odotellut kirjastosta tilaamaani Bataatti-kirjaa saapuvaksi, jotta saisin lisää vinkkejä jatkoa varten. Kolme batskua, josta versoja irroittelin, ovat olleet multaan ruukutettuina. Mietiskelen, että miten niiden kanssa toimisin.

Mukulat lykkää lisää versoja kokoajan!

Leikkelisinkö bataatit palasiksi, niin että, joka palaan jäisi verso? Vai lätkäisenkö sellaisenaan maahan? Varmaan teen sekä että. Ja istuttelen vähän sinne sun tänne. Näkeepähän sitten, mikä onnistuu parhaiten.
No, pistokkaat ruukutin tänään. Siihenkin olisin vähän tietoa kaivannut. Nimittäin millaiseen multaan olisi kannattanut istuttaa. Minä sitten istutin ne taimimultaan. Ajattelin, että se on ilmavampaa, eivätkä pistokkaat mätänisi niin herkästi. Aika näyttää, teinkö oikein!

Pistokkaan mullassa


Nyt minulla on viisi pistokasta ruukutettuna ja kolme bataattia mullassa, joissa on lukuisia versoja. Ai että, mihinkähän se hirmuisen sadon kanssa joutuukaan? Heh heh!
Bataatit ovat olleet helppo hoitoisia muuten, mutta kirvoja niissä on ollut. En osaa sanoa mistä se johtuu. Olen kirvat ihan listinyt sormin ja huuhtelemalla versoja vedellä. Kun se kirja nyt tulisi, jos siinä olisi hieman tietoa asiasta.
Sen sain selville, että bataatin lehdetkin ovat syötäviä. Jossain ulkomaalaisessa ruokaohjelmassa, ne heitti jonkun vokkiruuan sekaan niitä. Toivotaan, että saadaan edes lehtiä syötäväksi. Kaippa niitä voi pinaatin tapaan valmistaa.

Kauniita ovat pikku bataatin taimet!

Tämä bataattiprojekti onkin hieman pidempi, kuin perunoiden ruukkukasvatuskokeilu ikkunalaudalla. Syksyllä vasta selviää, tuleeko satoa vai ei. Mutta kunhan nyt ensin saisi nämä maahan asti!

Maanantai-iltana, kun tulen töistä kotiin, selviää villasukka-arvonnan voittaja! Vielä ehtii osallistumaan, pari tuntia aikaa!

6 kommenttia:

  1. Komeassa kasvussa! Kukkaliikkeissä bataatteja myydään koristekasveiksi, minulla on joskus ollut. Niissä on punertavat lehdet.

    VastaaPoista
  2. Joo! Mullakin oli viime kesänä koristebataatteja. Sellasia tummalehtisiä. Niissä oli aivan ihanat, vaalean lilat kellokukat. Kirkkaan keltaisten isojen samettikukkien kanssa olivat näyttävä pari!

    VastaaPoista
  3. Sun bataatit on jo nyt pörheämpiä kuin mun viimekesäinen bataattini koko kesänä! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä on syytäkin olla hieman pörheitä. Olenhan niitä paaponut jo monta kuukautta!
    Mutta niillä on vielä pitkä matka edessään. Voi tapahtua vaikka mitä!

    VastaaPoista
  5. Hip hei, blogistani löytyy sulle haastetta!

    VastaaPoista