Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

torstai 28. toukokuuta 2015

Männyn oksaan, ei niin korkealle, teki räksä pesän. Ja miten siinä sitten kävikään!


Meidän tontti on oikea räkättirastaiden paratiisi. Ei paljoakaan tarvitse liioitella, jos sanoo, että joka toisessa puussa on, ainakin, yksi räksän pesä.
Minulla on ristiriitainen suhde räkättirastaaseen. Se ehkä juontaa lapsuudestani. Minulla nimittäin oli yhden kesän räksän poikanen lemmikkinä. Olin jotain alta 10-v, kun löysin poikasen, jolta oli siipi poikki. Otin sen matkaan mukaan ja vein mummulaan. Jostain kumman syystä, minun annettiin se pitää ja sitä sitten hoivasin. Syötin matoja ja pullamössöä. Annoin sille niinkin mielikuvituksellisen nimen kuin Räksä.
Räksä oli yöt leikkimökissä ja päivisin se hengas minun kanssani pihalla. Se oli ihan kesy. Lentoon se ei koskaan päässyt kunnolla. Se lensi kuitenkin hieman, vähän niin kuin kanat. Lyhyitä matkoja, maan pintaa pitkin.
Tuli syksy ja eräänä aamuna menin leikkimökkiin. Räksä makasi kuolleena mökin lattialla. Suru oli suuri, enkä voinut käsittää miksi se oli kuollut. Aikuiseksi vartuttuani, olen epäillyt vahvasti, että jollakulla ihmisellä oli osuutta asiaan. Kukaan ei ole tunnustanut ja osa on vienyt, ehkä, salaisuutensa mukanaan hautaan.
Joka tapauksessa, tänäkin keväänä tonttimme ilmatila on sakeanaan räkättirastaita. Tsäk tsäk, kuuluu kokoajan. Ne liitelevät marjapensaiden yli, aivan kuin tehden katselmusta, tulevasta sadosta. Ja miettien, kuinka mustikat metsistä syötyään, tulevat vetäisemään Leppämäen viinimarjat nokkaansa.
Mansikan viljelystä luopumiseni yhtenä painavana syynä, on juurikin nämä räkätit. Olen maalannut pieniä kiviä punaisiksi, jotta sellaista nokkaistuaan kerran, jättäisivät oikeat mansikat rauhaan. Kukahan tämänkin idean on keksinyt? Ja onkohan hän ihan itse siihen uskonut? Meidän tontin räksät ovat sitten kyllä olleet häntä viisaampia, eivätkä ole menneet halpaan!
Yhtenä kesänä olin lomalla juurikin mansikka aikaan. Loma meni harjan kanssa juostessa, hätistellen räksiä mansikoiden kimpusta. Mutta  koska minun oli joskus myös nukuttava, ne voittivat pelin.
Olen raivonnut niille ja uhannut jopa tappaa ne KAIKKI! Kyllä! Niin on ottanut päähän välillä!
Viimeisenä keinona sorruin verkon käyttöön, suojellakseni marjasatoani, näiltä lentäviltä saatanoilta. Kunnes sitten jäi räksä verkkoon... Itku silmässä sitä sitten olin sieltä vapauttamassa ja anteeksi pyytelemässä!
Joten mansikat ostan muualta ja viinimarjoja tulee aina niin paljon, että niistä riittää minullekin!

On räksistä jotain hyötyäkin! Pesintä aikaan ne, kovaäänisesti säksättäen, ajavat porukalla pois kaikki Leppämäen ilmatilaan saapuneet petolinnut. Kanatkin hyötyvät varoituksista ja osaavat hakeutua turvaan.

Pesä on tuossa alimmassa ja pisimmässä oksassa

Tänä keväänä sitten teki yksi räksäpariskunta pesänsä sellaiseen paikkaan, että ajateltiin sen siitä ekassa kunnon myterissä tulevan alas. Mutta väärässä oltiin!
 Meidän pihatien päässä, ihan talon edessä, on muutama, erittäin pitkäoksainen mänty. Tälläisen, sairaan pitkän oksan päähän, ilmestyi pesä. Beibe sen ekaks huomas, niinkuin kaiken muukin, mitä tontilla tapahtuu. Joku aika pesän ilmestymisen jälkeen, oli munan kuoria tiellä. Pesässä siis oli poikasia.


Viime aikojen kovissa tuulissa, pesä on tehnyt aikas moista heiluri liikettä. Valehtelematta, se on mennyt ylös alas, ainakin parin metrin liikerataa. On kyllä todella hyvin rakennettu, ei voi kun ihailla.

Kunnes tiistaina, tytär kertoi töihin tullessaan minulle pukuhuoneella, että nyt oli ollut draamaa. Haukka oli hyökännyt pesän kimppuun. Kaksi poikasta oli pudonnut ja toinen kuollut iskussa. Räksävanhemmat olivat urheasti ajaneet haukan tiehensä ja pesä säilyi ehjänä. Ei tiedetä jäikö pesään vielä lisää poikasia.


Eloon jäänyt poikanen oli kömpinyt karhunvatukkapensaaseen. Siellä se oli illallakin. Kuultiin, kun se piipitti siellä. Mauria kiinnosti kovasti ja Beibe sitä joutui komentamaan pois.
Aamulenkille Maurin kanssa lähtiessäni, poikanen istui tiellä, kuolleen sisaruksensa vieressä, pesän alapuolella. Mauri pysähtyi sen viereen, eikä edes huomannut sitä. Ilmeisesti se haissut miltään ja koska se ei liikkunutkaan, sain napattua koiran tyynen rauhallisesti syliin. En tiedä, olisiko se tehnyt sille mitään. Mutta parempi katsoa, kuin katua!



Pihaan palatessamme, poikanen köökäsi ihan samassa paikassa. Vein koiran sisälle ja lähdin takaisin miettimään, mitä tässä pitäisi tehdä. Ehkä olisi ollut armeliainta päästää se päiviltään. Todennäköisesti, se tulisi päätymään kissan, ketun tai jonkin muun pedon kitaan. Mutta minäpä hellyin ja siirsin sen tieltä pois. Koska Beibe muuten yövuorosta kotiin tullessaan ajaisi sen päälle. Ajattelin, etten puutu luonnon kulkuun, tämän enempää. Tai, oikeasti olen vaan vastuuntunnoton raukkis!


Otin pikkuisen käteen ja silloin se sanoi että: TVIIT! Jumankauta, että äiti- ja iskäräksä hyökkäs mun kimppuun ja paska lensi! Ruikuleiden lässähdellessä ympärilläni, sain kuin sainkin lapsiräksän laitettua "metsäpuutarhaani", pesäpuun juurelle. Sinne se jäi ja vanhemmatkin jättivät minut rauhaan.
Nähtäväksi jää, näkyykö tätä "tyyppiä" enään!



8 kommenttia:

  1. Eikös nuo linnut ruoki niitä poikasiaan maahankin joskus, jos vaan sattuu selviämään pedoista ja vesisateista kylmettymättä. Parempihan se on tietysti liiaksi olla puuttumatta, loukkaantuneet tietysti lopetetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Kyllä ainakin räksät ovat ruokkineet, olen nähnyt. Ja kyllä tääkin pariskunta pyörii siinä maassa, että kait se poikanen vileä hengissä on. En ole kyllä nähnyt sitä enään.

      Poista
  2. Ai kauhee, oot joutunu kunnon tulitukseen! =D

    Mä muistan, kun mummolassa oli aina mansikkaverkot ja joskus sieltä hirveellä työllä pelastettiin yksi räksä. Ja mitä se teki, kun päästettiin se viimein lentoon - lensi suoraan naapurin marjapuskan verkkoon... *huoh* Muistan myös, miten yksi räksä joutui setäni käsittelyyn: naks vaan ja niskat oli nurin. Se oli jotenkin aika järkyttävää lapsena nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i! Ku ei noi elukat ymmärrä, kun niitä yritetään auttaa.

      Jotenkin muistelen sellasta, että noi verkot olis kiellettyjä nykyään. Vai oliko niiden kieltämisestä jotain puhetta? En ole kyllä yhtään varma asiasta.

      Ei sitä kaikkee lapsena ymmärrä. Ja vaikka aikuiseksi tultuaan alkaisikin ymmärtämään, ikävä muistikuva jää silti.

      Poista
  3. Lintujen ystävänä pidän kaikista siipiveikoista:)

    Muistan kanssa hyvin, kuinka lapsuudessa ihmiset inhosivat räksyjä, koska ne vievät marjat. Taitaa olla sama juttu edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin! Kaikkia lintuja ja niiden elämää on mielenkiintoista seurata. Mutta aika ajoin, tietyt lajit ottavat päähän. Tikat hakkaavat pikkulintujen pönttöjä hajalle ja kivasti niiden poikasia nuijivat hengiltä sähkötolpassa, mikä on meidän olkkarin ikkunan edessä.
      Pääskyset tekevät pesiään navetan parvelle, puruvarastoon ja puimalan räystään alle. Loppu kesästä harakat, oikein porukalla, käyvät tappamassa niiden poikasia. Käyvät oikein rakennusten sisältä hakemassa.
      Tälläisinä hetkinä inhoan niitä! Mutta minähän olen ihminen ja inhimillistän asioita. Haluan nähdä vain ihania ja kauniita asioita. Enkä tälläistä julmaa luontoa!
      Eräs ystäväni viljeli taannoin luomu mansikkaa. Räksät olivat todellinen ongelma. Ymmärrän kyllä, että niitä vihataan.

      Poista
  4. Voi mahoton kun olet liikuttava, hauska ja kirjoítat niin elävästi, että tässä kävin lueskellessa läpi kaikki tunteiden kirjot.

    Nuo tarinat, kun ei koskaan saa tietää mitä räksä poloisellesi tapahtui, oikein ottaa sydämestä. <3

    On tuo aika söpö tuokin räksä, mutta kunpa pääsisi turvaan....

    Marketta oot huippu! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitti kehuista, Tiia! Onhan se mukava kuulla, että on jotain tunteita jutuillaan saanut aikaiseksi. Ja että on ollut mukavaa luettavaa! <3

    VastaaPoista