Rankka päivä...

Näkymä ulkorapulta aamulla ennen töihin lähtöä.

Yt:t on ohi. Ainakin tältä erää... Eilen ilmoitettiin lopullinen irtisanottavien määrä. Vähennetään 19 henkilötyövuotta. Hienosti sanottu, että noin monta ihmistä menettää työpaikkansa.
Tänään oli sitten se päivä, että irtisanomiset toimeen pantaisiin. Aakkosjärjestyksessä käytäisiin, jokainen vuorollaan, kuulemassa jatkuuko työsuhde vai ei. Tuuraajat tulisivat päästämään työpisteeltä.
Olin kuusi viikkoa kestäneiden neuvottelujen aikana, tehnyt sisäisen rauhan itseni kanssa. Olin päättänyt ottaa sen, mikä annettaisiin. Jos työt loppuisivat, ottaisin sen mahdollisuutena. Joku muu olisi tehnyt päätöksen puolestani. Päätöksen vaihtaa alaa. Vaikka pidänkin työni tuomasta turvallisuuden tunteesta, kaipuu tehdä "jotain" muuta on aika-ajoin vahvana. Se mitä se "jokin"on, en ole ihan varma.
 Olin nukkunut huonosti, mutta Yt:t eivät olleet syynä, vaan kipeä selkä. Elämä sen kanssa on ollut viime aikoina irtisanomisuhkaakin haastavampaa. Päätäkin särki migreenimäisesti ja mahassa oli pallo. Sisäinen rauhani alkoi järkkyä. Jännitti. Odottaminen oli kamalaa.
Aamu kuitenkin meni ihan rutiinilla. Kuppi teetä ja pari leipää naamaan. Päällä Beiben viikonloppuna tekemää kylmäsavulohta ja ite säilömiäni kurkkuja. Vähän luksusta kurjaan fiilikseen.
Beibe lähti, tsempit toivottaen, töihin ja minä pimeyteen pissalenkille Maurin kanssa. Ensimmäinen sumuton aamu pitkästä aikaa.
Lenkiltä palattuani, koira sisään, kumisaappaat jalkaan ja kanat ruokkiin. Hehku ja Lillis ulos ja tallin siivous. Vähän elukoiden rapsuttelua mielialan kohotukseksi.
Sisällä pieniä kotitöitä ja päiväruuan valmistelua. Maurille ja Lakritsalle safkat. Kipeän selän ja jalkojen venyttelyä. Kuppi teetä vielä ja Aamuteeveen uutiset. Hampaiden pesu, eväät kassiin, koira keittiöön portin taakse ja lähtö töihin. Seisahduin hetkeksi ulkorappusille. Katsoin ja pidin näkemästäni. Otin kuvan. Kävi miten kävi, tämä sama näky odottaa minua, kun tulen takaisin.

 Työpaikan portilla käytin kulkunappiani tunnistimessa. Vihreän valon sijasta syttyikin punainen. Mutta ovi aukesi silti. Ennusmerkki...
Meidän pukuhuoneessa on hyvä porukka ja musta huumori lensi kyllä aamusta. Niin kuin aina. Osa oli suht rentoina, toiset jännittivät kovasti, mutta henki oli hyvä. Lähdimme määrätyille työpisteille ja jäimme odottamaan, työtä tehden, että tuuraaja tulisi päästämään "tuomiolle".
Nauratti ja itketti. Jännitti, ahdisti. Katseltiin kun porukkaa meni ja tuli. Ilmeistä ei pystynyt lukemaan mitään. Jotkut eivät tulleet takaisin. Se oli järkyttävää!.
Kun oma hetkeni sitten koitti, olinkin suhteellisen rauhallinen. Hetken jouduin vielä odottamaan ennen sisäänkutsua. Sen käytin jutusteluun luoton kanssa tyttärestäni, joka oli ollut töissä "meillä" kesällä.
Hetki koitti ja minulle ilmoitettiin, että työt jatkuvat minun kohdallani. Taisin sanoa ,että: "Aha?". Toivotettiin hyvää syksyn jatkoa.
 Kurvasin pukuhuoneelle ja lähetin viestin Beibelle ja tytölle. Hain uudet varusteet ja palasin työpisteelleni. Kerroin kanssatyöskenteleville, että jatkuu. Olo oli hämmentynyt!
Helpotuksen tunne siitä, että ohjakset olivat taas omissa käsissä, vaihtui nopeasti huoleen ja suruun joidenkin tovereiden puolesta. En osannut sanoa heille muuta, kuin että olen todella pahoillani. Ja halata. Mitä voi sanoa siinä hetkessä, kun toisen maailma romuttuu?
Lopun päivää meni kyllä jotenkin sumussa. Jännityshän ei aamuun päättynyt. Alkutuotannon porukka sai tiedon meidän jälkeemme ja iltavuoro vasta töihin tullessaan.
Kotiin päästyäni, jäin hetkeksi seisomaan ulkorapulle. Katsoin näkymää ja otin kuvan. Vaikka muutoksen tuulet olivat puhaltaneet koko työpäivän, kotipiha oli pysynyt muuttumattomana. Paitsi tytär oli tullut käymään ja hänen autonsa oli pihassa.

Näkymä ulkorapulta töistä palatessani.

Menin sisälle, purin tuntoni ja hieman itkin. Beibe teki uunimakkaraa ja perunamuusia. Unohdin, että olin tehnyt aamulla porkkanaraastetta valmiiksi. No, sen voisi syödä huomennakin.

 Tytärkin hieman liikuttui. Olihan kyse tutuista ihmisistä. Ruuan jälkeen keitettiin munkkikahvit.

Piti herätä takaisin elämään. Elukat piti viedä sisälle ja kissakin vaati ruokaa!

Voimahali!