Talon kokoisia taideteoksia, yliajettua peuraa hiillokselle, kivenkaivuuta ja sireenijuttuja!

Lokakuusta saakka meidän on pitänyt käydä Serlachius museossa Mäntässä, katsomassa Anselm Kieferin taideteoksia. Beibe niistä on puhunut, kun pari hänen työkaveriaan on näyttelyn nähnyt.
No, ei taaskaan jäänyt ihan viime tippaan; näyttely on auki enään 24:teen päivään tätä kuuta. Että ihan hyvin kerittiin!
Ennen näyttelyyn menoa  kahvihammasta kolotti, joten piti saada apua vaivaan. Alueella oli vanha pehtoorin talo, jossa oli kahvila. Otettiin kahvit ja rahkapullat. Pulla oli hyvää, kahvi hirveää tervaa. Mutta itse talo oli upea! Hienoja puuveistoksia siellä täällä!

Kieferin taideteoksista tekee erikoisia niiden koko. Ne on ihan valtavia! Toinen juttu on, että niissä on käytetty paljon lyijyä, hiekkaa, sementtiä ja kuivattuja kasveja.
Keifer on 1945, saksan sotien jälkeen syntynyt nykytaiteilija. Hän käsitteleekin paljon teoksissaan Holokaustia, elämää ja kuolemaa. Myös viittauksia Raamatun tapahtumiin, tähtitieteisiin ja kemiaan, on sisällytetty hänen taiteeseensa.
Jos en nyt ihan pötkylöitä suustani päästä, niin Kiefer on ainoa elossa oleva taiteilija, jonka teoksia on ollut Louvressa esillä.

Minuun teki vaikutuksen juurikin se teosten koko. Jos ne olisivat olleet ihan tavallisen kokoisia, olisinko vaikuttunut niistä niin paljon? Tuskin! Olen kuitenkin iloinen, että kävimme näyttelyn katsomassa, pidin siitä kovasti. Teosten synkkyys ja koko oli mieleenpainuvaa!
Näyttelystä sai ottaa kuvia yksityiskäyttöön. Koska sosiaalinen media ei ole sitä, en laita tänne kuin kuvan, jonka otin Kieferistä kertovasta kirjasta. Rikon sääntöjä toisen kuvansuhteen sen verran, että se on otettu suoraan näyttelystä. Halusin vain näyttää teosten mittasuhteita verratakseni itseeni. Anteeksi!

Tämä teos ei ollut edes niitä suurimpia!

Museossa on myös pysyviä näyttelyitä, joissa oli esim. Gallen-Kallelan maalauksia ja valokuvia Serlachiuksen kartanon elämästä.
Serlachius museot käsittävät kaksi toimipistettä, Göstan ja Gustafin. Kieferin näyttely oli Göstassa. Samalla sisäänpääsymaksulla olisi päässyt myös Gustafiin, mutta jätettiin se seuraavaan kertaan.

Olimme päättäneet käydä paluumatkalla Myllyrannassa ja siellä syömässä Cafe Herkkuhetkessä.

Beiben arvio ruuasta: "Perus suolatonta massaa ja vatsan täytettä!"

Myllyrannassa on paljon erilaisia sisustus- ja vaateputiikkeja, mutta oltiin kupattu niin kauan kulttuurin parissa, ettei keritty käymään kuin yhdessä.

Tämmöinen kotiutui meille!

Aamulla kun lähdettiin kulttuurimatkalle, Beibe kävi nakkaamassa peuranlavan, edellisiltana polttamansa risukasan hiilloksille. Peuranliha oltiin saatu jo talvella kavereiltamme, jotka olivat hakeneet auton alle jääneen peuraraukan. Lihat oli olleet vielä siinä kunnossa, että kelpasivat ihmisravinnoksi.

Nuotionpohja,

mitäs sieltä löytyykään?

Kas, peuranlapa!

Kuusi tuntia lapa muhi nuotionpohjassa ja kypsäähän se oli kotiin palatessamme. Sisälämpötila näytti 75 astetta. Tulihan testattua tämäkin, ettei aina tarvi rosvopaistille kuoppaa kaivaa!
Harmi vaan, että mahat olivat vielä niin täynnä Herkkuhetken brunssista, ettei jaksettu peuraa heti närsätä. Mutta illalla saunan jälkeen varmaan leivän päällä se maistuisi!

Ei pahaa, ei!

Tälläisessä lähi matkailussa on se hyvä puoli, ettei siihen men koko päivää. Illansuussa ehdittiin vähän pihallakin touhuamaan. Minä raksin ruusuja ja Beibe repi sireenipuskaa maasta, traktoria apuna käyttäen. Se on puisto- tai unkarinsireeni. En tiedä lajiketta sen kummemmin. Se oli täällä, kun ostimme paikan.

Sireeni sai lähtöpassit, kun se talven jää- ja lumikuorman alla murtuili ja lakosi pitkin pihaa. Olen ottanut siitä muutamia oksia. Olen laittanut niistä pistokkaita multaan ja oksia maljakkoon. Katsotaan nyt, juurtuuko niistä yksikään. Hengissä ovat molemmat kokeilut. Luin vaan nimittäin jostain, että sireenin pistokkaat pitäisi ottaa kesällä, ennekuin uusi oksan kasvu on puutunut. Luotan siihen, että sireeni on sellainen rikkakasvi, ettei sitä tapa mikään!

Tänään laiton vielä sireenin juurelta kolme hyvin irronnutta taimea multaan kasvamaan. Voi olla, että meillä on joko ihan pirusti sireenin taimia tai sitten ei yhtään.

Niinkuin kaikki muutkin pensaat täällä, sireenikin oli istutettu ison kiven juureen. Beibehän on perinyt isältään jonkinlaisen kivenpyörittäjän geenin. Harmi, etten ole enemmän ottanut kuvia siitä, kuinka paljon kiviä hän on kaivanut pihastamme ylös. Tämänkin hän aikoi siirtää, minä en uskonut sen onnistuvan. Mutta niin hän vain sai taaskin jättikiven ylös, traktorin avustuksella. Onneksi olin  ruusupuskissa, etten ollut tapahtumaa kauhistelemassa!

Että tälläinen, ihan peruslauantai! Nyt täytyy lopettaa, Beibe tuli hakemaan minua saunaan!